Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Myönnetään, että Tilhin ”pikakorkit” ovat jossain määrin teettäneet pähkäilyä, mutta kyllä ne kaikki säiliöt on saatu kiinni – ainakin myöhemmin, ellei ennemmin.
Kannattaisi ottaa huomioon, että Bensiinitankin korkki on käytännössä muuten aivan samanlainen, paitsi pienempi, kuten myös täyttöaukotkin, joten se toimii myös samalla tavalla. Kun täyttöaukon ympäristön puhdistaa ensin, sitten avaa korkkia ja MUISTAA, missä asennossa korkki nousee pois reiästä. Tankkauksen jälkeen pistää korkin melko tarkkaan samaan asentoon – painaa sitä pohjaan ja kiertää ….. Se pitäisi tuntua käteen, kun korkki napsahtaa ja sitten vain lipare kiinni.
Meillä oli noita Tilhin korkkien kokeilijoita jopa satamäärin, eikä epäonnisia ollut varmaan viittä enempää. Puheet metsäalalle hakeutuvista hölmöistä on täysin tuulesta temmattuja. Taitaa hölmöimmät olla siellä metsänomistajien leirissä?
Eli käytät ns. eritasosahausta, joka on kehitetty nimenomaa teräsvänkäriä / kiilaa varten. Ettei sahattaisi teräkseen. Käytännössä olen kaatanut tuolla tavalla isot puut aina sen jälkeen, kun siirryttiin 13 tuuman laippoihin. Myös metrin paksuisissa puissa, vaikka monen mielipuuhaa olisi sahata sellainen kiertämällä ja 60 senttisellä terällä. Kyllä! Minulla on myös pitkiä teriä!
Onkohan tullut opetettua nuo opetuslapset turhan hyvin? Ne peijakkaat vaihtavat Tilhin kytkinjouset lähes lennossa, kun kytkin ei enää irroita.
Tilhin korkkien käyttö vaatii hieman älyä (mutta vain hieman) Se korkki ei aukea itsekseen, jos kääntää sen lipareen alas.
Alussa kannattaa aina opetella nostamaan sahaa ilmaan korkista, jos se nousee, niin korkki on kiinni ja pysyy. Sen tuntee, kun korkki lähes napsahtaa kiinni.
Kun tuota kaatoa ja kantoa nyt on arvosteltu kovasti, niin sanonpa minäkin jotain. Tarkkuutta vaativissa isoissa puissa on ehkä perusteltua joskus tehdä hieman korkeampi kanto, jolloin puun syyt ovat jo suorassa.
Kaatokolo on – jos kolo on suunnattu tarkalleen tarvittavaan paikkaan – ihan riittävän syvä. Kaatokololla on tarkoitus tehdä kaatosuunnan puoleinen sivu sen verran leveäksi, että se ohjaa puuta tarkasti kolon mukaan. eli tässä puussa kolon olisi pitänyt olla ainakin tuplasyvyinen, että pitopuu olisi leventynyt merkittävästi. Pitopuu on mielestäni hieman paksuhko, ehkä siksi piti käyttää kiilaa, että sai puun lähtemään.
Matala kaatokolo ja paksu pitopuu aiheuttaa helposti tyven repeämisen. (ei tässä tapauksessa)
Tarkoissa pihapuukaadoissa sen mittainen terä, että yltää varmasti läpi, aikalailla helpottaa määrittelemään pitopuun paksuutta kauttaaltaan, eikä sitä sahaa niin helposti vahingossa poikki. Myöskään puun keskelle ei jää puuta katkaisematta, ellei niin halua.
Laskutaitoa kannattaisi ehkä kehitellä, että pysyisi kärryillä siitä, onko kyseessä erikoistyvi, sorvipuu vai parruaihio. Kuitupuussa tietenkin pitää joillekin väreillä merkata, mikä on kuusikuitu, mikä mäntykuitu, tai mikä on koivukuitu. Lunttilappu ei nyt auta, kun pölkyt voivat olla niin nuukaan karsittu, ettei niissä ole neulasia lainkaan, eikä ajohenkilö erota tuohipäällistä puuta kaarnapäällisestä.
Autokuskille tehtävä on tietenkin haasteellinen, kun ykkös- kuormauspaikkaluokitus löytyy joka varastolle, jos välimatka on alle kolme kilometriä.
Eräs Hirvimetsä-konsernin aluepäällikkö sanoi, että erikoistyviä tarvitaan, mutta yhtä pölkkyä pienempää määrää ei hyväksytä.
Teille vastarannan kiiskeille sanoisin, että myykää ja hakatkaa kaikki puu energiapuuksi, siihen teidänkin äly ja järjestelykyky ehkä riittää. (toivottavasti)
Noita malleja edelsi r16, joka oli kiinteäkahvainen versio, eli ei tärinänvaimennusta. r18 oli sitten lämmitettävillä kädensijoilla (pakokaasulämmitys), joka tuli aika pian Jonssiin ja tulihan se sitten Tilhiinkin. Patulla oli ilmeisesti ensimmäinen versio Bebo-sahamerkin osto ja nimen muuttaminen Partneriksi. Taisi olla myös Jobu sen esi-isänä.
Saha oli silloin kohokaasuttimella, eli käännettävällä terälaitteella. Minun entisellä työpaikalla on varmasti Partnerin koko kirjo esillä, kun siellä on ainakin sata vanhaa sahaa.- museossa. Myös metsämuseoissa niitä on näytillä. Jokaisessa metsäoppilaitoksessa on kyllä vanhoja sahoja.
Täällä on varmaan vanhuksia, jotka tietäisivät tarkemmin, kunhan vain muistaisivat.
Kyllähän Tilhikin kehittyy, vaikkakin hitaasti. Ammattikäytössä monet käyttävät kahta putsaria, eli aamulla aina pesty putsari sahaan. Vaikeimpinakaan aamoina ei suodatin mene jäähän, kun sahan tempaisee käyntiin. Tiukan paikan tullessa piti halkaista kasettimallinen putsari, kostuttaa se sisäpuoleltaan bensalla ja räväyttää se johonkin kovaan, vaikka kantoon, tai pöllin kylkeen – laakista puhdas. Sitten vaan kasetti kasaan ja kone käyntiin – Ei ongelmia sinä päivänä. Paras oli tuo kaksi suodatinta ja vesipesu – joka päivä.
Eikös tuo Jonssi 590 ollut Partnerin osista koottu. Partnerissa sekä sylinterin ripavälit, että ilmanputsari suttaantuivat todella äkkiä.
