Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Työnantajien ahneudella ei näytä olevan mitään rajaa. Monessa työsuhteessa maksetaan niin pientä palkkaa, että sillä ei todellakaan ole helppoa tulla toimeen.
Täällä on mielipiteet yleensä ottaen kuin oikeilla metsäparooneilla, jotka vaan myydä pätkyttelevät velattomasta metsäplantaasiltaan vuosittain useamman tuhat kiintoa – oli hinta mikä tahansa.
Unohtuu se, kun monet kirjoittelevat työpaikkojen menettämisuhkasta, että ei sellaisella työpaikalla ole yhtään väliä, jossa ei saa palkkaa juuri enempää kuin peruspäivärahalla. Kun lisäksi työantajat ketkuilevat työllistämistuen avulla ”palkaten ” työttömiä tekemään tuottavaa työtä – ilmaiseksi.
Kauvan se kesti, mutta vtaitaa viimein Mauri Pekkasen aikoinaan hehkuttama ”Risupaketti” tulla kokooon.
Jos kuitupuu hinta ei nouse korkeammaksi, niin energiapuuna kannattava hinta ohjaa kyllä Suomen maasta niin paljon hakepuuta, että tuollaiset Vuosaaret tulevat kyllä pysymään lämpöisenä. Rautatiekuljetuksin valmiiksi haketettu tavara kulkee kilpailukykyisin siirtokustannuksin vaikka Vuosaareen asti.
Rautatiet vaan pitää kunnostaa niin, että hakejunat kulkisivat kivuttomasti. Haketuslaitteet asemille, joilla hake isketään suoraan vaunuihin.
Paraimmillaan ketju olisi niin nopea, että jopa tuore puukin saataisiin kosteana kattilaan – ikäänkuin Jeessillä konsanaan.
Tulee mieleen erään maatalousoppilaitoksen opetusmetsässä oppilasten harjoitustyönä tehty avohakkuukuvio. Taikka sen mäntyjen laatu. Männiköstä olisi voinut hyvällä omallatunnolla käyttäänimitysta ”Räkämännikkö” .
Järeys ja runkojen suoruus kyllä olisi täyttänyt tukin laatuvaatimukset, mutta oksat olivat alusta loppuun liian suuria ja niitä oli paljon myös kiehkuroissa.
Koulutilan työnjohtaja riemastui, kun alkoi ”Tukkia” mennä kuituun. Opetustilanne ja oksien mittaus ja laadutus käytiin tietenkin läpi laatuliitteen mukaan. Kahteen mieheen pitivät puhuttelun allekirjoittaneelle ja jankuttivat vain, että: ”Eihän näillä vaatimuksilla tule tukkia lainkaan”.
Minkäs sille tekee, ei tosihuonosta saa edes kelvollista- saatikka hyvää – tekee sen miten tahansa, vaikka esim kuivasta oksasta saa usein tuoreen, kun sen leikkaa aivan puun pintaa myöten pois – siis kuorikin pois.
Ostohenkilön pitää vain kylmästi sanoa, jos leimikosta ei saada kelvollista tukkia, ettei tule pahoja oikeudenkäyntejä.
Pienellä ja edullisella lisälaitteella saa läppäriltä langattomasti siirrettyä kuvaa televisioon, mikäli haluaa. Samoin tietokoneen näytöltä kaiken muunkin saa siirrettyä TV:n näytölle, joten kehitys on kehittynyt jo valokaapelin rinnalle ja paikoin ohi.
Toki valokaapelissa päästään sellaisiin nopeuksiin, että langattomilla uhteyksillä niihin on vielä matkaa, mutta kuka niitä tarvitsee ja haluaa niistä maksaa ylimääräistä
Teroituskoneella teroitettaessa kannattaa tosiaan tehdä jokaista hammasta kohti lyhyitä hipaisuja, vaikka teroituskerralla otettaisiinkin vai puolikin milliä. Kourun etureuna kovettuu liian kovaksi, jos on tarkoitus on tehdä teroittamista myös viilalla.
Näkyy motoketjuja teroitettavan niin, että hammasta kohti painetaan kolme – neljä kertaa lyhyitä tuikkauksia.
Pyörivällä laikalla saa perusmuodon korjattua, jos se on mennyt pieleen. Sillä saa myös kiveen / maihin sahatun ketjun kunnostettua, jos se on kunnostuskelpoinen.
Koneessa olisi hyvä olla käännettävä pyörimissuunta, jolloin hionta ”räyste” jää kourun sisälle ja lähtee lastun mukana pois. Vanha kilpasahureiden tapa on ollut, että viilauksen jälkeen saha nykäistään käyntiin ja sillä sahataan yksi sahaus, sen jälkeen hampaat vielä kiilloitetaan esim Dremel-tyyppisellä hiomakoneella, jolloin särmä tulee ”viimeisen päälle”.
Paperi – ja sellutehtaiden omistajilla on ollut ja on edelleenkin omat ammattikoulunsa, joissa koulutetaan omalle tehtaalle sopivia ja tarvittavia tekijöitä. Täsmäkoulutuksena ei kaikkien tarvitse roikkua siellä vuositolkulla, eikä kovin suurta tarvetta ole uusilla tulijoilla kaikilla edes YO-koulutus. Sitten on tietenkin Insinöörit ja Tippainssit, jotka kuitenkin varsinaisen ammattitaidon opettelevat työharjoitteluissa ja työelämään tutustumisissa, joista kyllä maksetaan oikeaa palkkaakin. Kuten joskus olen maininnut, siskonpoikani valmistui vast`ikää paperi-insikööriksi.
50 – 60- luvulla oli ”Culloppi” ja Homelite ne ykkös-sahat. Raket oli nousussa, mutta sen Ruotsalaisuus hiukan epäilytti. Jopa Jobu oli yleisempi kuin Sohlo.
Stihl Contra oli se isotehoinen saha, mutta ei yleistynyt, koska käynti oli sitä ja tätä.
Nuo muut, kuin Ruotsalaiset sahamerkit alkoivat menettää suosiotaan siksi, kun niissä oli läppärungot, jotka vuotivat niin, että tyhjäkäynti jäi yleensä hyvin lyhyeksi. Ruotsalaissahoissa oli silloin männän ohjaama poltaineseoksen syöttö ja käynti oli huomattavasti vakaampi.
Ei tietenkään kaikki vahvuudeltaan tukiksi riittävät täytä tukin laatuvaatimuksia. Nyt vain on niin, että pienikin virhe jopa tukin tyvipäässä aiheuttaa taitamattoman kuskin käsittelyssä jopa koko latvatukin raakkaamisen, vaikka virhe hukkuisikin tukin kartiokkuuteen, kuten usein myös lievä lenkous ja ”levottomuus”.
Pahan näköisestäkin tukista tulee aivan täysi määrä kunnollista sahatavaraa, kunhan tukin tekijät ovat olleet myös sahalla sellaisissa töissä, että ymmärtävät miten tukki puretaan sahatavaraksi.
Koskisen sahalla, jossa tukit usein vasta katkotaan tarpeiden mukaan, varmasti sahataan ja hirreksikin sorvataan tukkeja, joissa on virheitä, jotka aiheuttaisivat monessa muussa tapauksessa hylkypalan tai kuidun tekemisen.
Jos metsätaloustuottaja on myynyt puuta yritykselle, joka ei ole vuoden sisään maksanut puita, on myyjän kuitenkin maksettava ALV valtiolle. Sama koskee kaikkea muutakin tavaraa, esim vaikka soraa. Jos myydään soraa kuluttajille, ja siitä on laitettu laskut sen mukaan, että ne maksetaan, niin niihin on laskettu myös ALV. Käytännössä myyjän on tilitettävä ALV valtiolle, vaikka laskun maksu onkin jäänyt ”Jumalan piikkiin”. Ostaja saattaa ilmoittaa soran hinnan verottajalle, jolloin nalkissa ollaan.
