Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
Anneli. Muistaakseni 25 senttinen kuusi on pieniin runkoihin luettavissa. Kun leimasimme ihan oikeasti tukkirunkoja kasvatusleimikoista, minimitukkirungoksi hyväksyttiin vähintään 23 senttinen runko. (Kut)
Isojen puiden ryhmään minä laskisin rungon, josta tulee vähintään kome tukkia, eikä sekään ole vielä mikään iso ( 3 kpl 49 dm:n tukkia)
Kuusiakin on olemasa ”isoja” ja on olemassa ISOJA.
Minun muistini mukaan usein jo ensiharvennusleimikossa on kovastikin käpyjä tuottavia puita, niin kuusia, kuin muitakin normaali talousmetsän puita.
Jos ja kun kuusikin on yli 15 meriä korkea, on siinä hyvänä käpyvuotena runsaasti käpyjä ja Etelä-Suomessa siemen ehtii tuleentua joka kesä.
Jatkuvassa kasvatuksessa pystypuista ei kai yleensä kerätä käpyjä, mutta ainakin aikaisemmin siemenet tulivat ihan luonnonmenetelmällä alas ”hangelle”, jossa ne siiven ja tuulenhengen avulla leviävät satojen metrien päähän.
Toisaalta – Kun metsästä on harsittu parhaat puut pois, niin eipä jälkeenjääneiden sekundapuiden tarvitse siementä tuottaakkaan.
Voidaan kyllä sanoa, että jatkuvaan harsintaan innostuneet MO:t kusevat omiin muroihinsa – ja pahasti.
mehtäukko: ”Gla :n 00:10 on asiaa. Kun jk:n kehutuissa kookkaan puuston hakkuissa poistetaan toistuvasti perimältään kasvuisinta ainesta, väkisinkin jäävä valikoima ränsistyy. Korjattava puu on aina huonompaa harvennushintaista. Tautitilojen ja tuhojen hoito ja korjuu ovat jk- metsissä työläitä ja hintavaa. Yleensäkin maaperän hoito ja kunnostus kasvu-olosuhteiden parantamiseksi mahdotonta.
<div class=”comment__text js-discussion-text”>Mikä kirjaviisaus kumoaa tämän?”
Joskus asiaakin. On se vaan kumma, että jatkuvasti Jk:n puolustajat vaahtoavat ”ikuisesti peitteisen” metsänkäsittelyn puolesta, vaikka jo järjen pitäisi sanoa, että se on tuhon tie pitkässä juoksussa.
Loppu tuolle pelleilylle alkaa jo ensimmäisessä harvennuksessa, jossa tasaikäisestä metsästä poistetaan suurimmat, nopeakasvuisimmat ja samalla myös runkomuodoltaan laadukkaammat puut. Esim poistetaan vain puita, joista tulee tukkia, joka samalla kertaa myydään ALE-hinnalla teollisuuden käyttöön.
Tulos on heikomman kuutiohinnan lisäksi se, että korjuuvaurioita on syntynyt tavallista enemmän, kun on suurimpia puita rassailtu pienten väleistä.
Maaperän raappiminen korjuun yhteydessä teoriassa parantaa taimettumisen mahdollisuuksia, mutta taimet tulevat olemaan kuusia…
Kun harvennuksessa lisäksi tehdään alueelle reikiä = pienaukkoja, menetetään kasvupinta-alaa merkittävästi, eli alueesta tehdään tekemällä vajaatuottoinen.
Jos touhua verrataan sianlihan tuottajan taikka lihakarja-nautojen kasvattamiseen, niin tuskin löytyy ainuttakaan lihantuottajaa, joka esim sadan eläimen joukosta myy teuras-autoon pakattavaksi vain ne suurimmat yksilöt ja kasvattaa ”väkisin ” hitaammin kasvaneita, että ne saavuttaisivat saman painoluokan. Epäilen, että ne kitukasvuiset yksilöt poistetaan melko äkkiä kuluttamasta evästä ja viemästä tilaa navetassa.
</div>
Voi ristus mitä soopaa. Afganistanista tuli pois länsimaat ja sieltä tuli pois myös itämaat. Ryssälauma tuli verissäpäin sieltä – kin.
Wagnerit olivat ilmeisesti naamioituneet Talipalleiksi, koska oman virmansa nimeä siellä ei tainnut kaikua.
Syyriassa ei Länsimaat olleet tosissaan, mutta naisia ja lapsia siellä tapettiin niin rajusti, että ryssät ja Wsgnerit siellä kyllä olivat murhatöissä, lähes aseettomia sivilejä vastaan.
Venäjän puolella taistelleet ovat osoittautuneet järjestään sotarikollisiksi
Se, että sydänpuu on terve tai laho, ei merkitse esim kasvuvoimaan mitään, koska sydänpuu on käytännössä kuollutta puuainesta.
Havupuussa – varsinkin männyssä, erottuu sydän – ja pintapuu melko selvästi. Siinäkin, vaikka puhutaan lahoamattomasta sydänpuusta, esiintyy suht usein keskilahoa.
Pintapuu toimii kuitenkin kasvamisessa nesteiden ja ravinteiden kuljettajana ylöspäin ja kuoren yhteydessä oleva nila / jälsikerros kaasvattaa puun ympärysmittaa. Monissa lehtipuissa se myös kuljettaa lehtivihreää juuristoon talteen syksyn tullen.
Rauduskoivu on herkkä liian korkealla olevalle pohjavedelle joka ilmenee latvojen rapautumisena, jopa ”putoamisena” yleensä noin yli kymmenen metrin korkuisissa puissa, – ja nuorenakin.
Jos koivikon latvat tekee tuon, niin katkaisuhoito on ainoa oikea hoitotoimenpide ja kuuset tilalle.
Lahopuiden kasvattaminen on taitolaji, kaikille ei ole selvinnyt se, että kun lahoa on riittävästi, niin kasvu loppuu.
Annettujen pohjatietojen varassa ei voi esittää arviota.
Tai pitäisikö sanoa, että niiden tietojen puuttumisen takia, joilla voisi jonkinlaista kaukodiagnoosia tehdä, on vastaaminen puhdasta hakuammuntaa.
Mutta kun edes sata veikkausta on tullut, niin varmaan mukana on ainakin yksi, joka on edes lähellä oikeaa.
Kyllähän pohjattomaan suohon saa kiviainesta ajaa määräätömät määrät, jos ei olla varauduttu maaston pehmeyteen.
Tehtiin teitä pehmeiköiden yli ihan muina miehinä, kun oli M-saha ja metsätraktori käytössä. ensin kaikki puutavara tien pohjalle, tarvitaan myös oksia, pajupehkoja ja taimikosta harvennuspuuta oksineen, eli risumatto. järeää tukkikokoista havupuuta pituussuuntaan, sen päälle poikittain täystiheä laveri. Tukeva suodatinkangas ja sen päälle molemmilta puolilta kaivetuista turvemaan ojista kaikki tavara laverin päälle. Tieaukko jopa noin 20 metriä.
Kun tasoitettu turvemaapenger on kuivahtanut, pannaan taas suodatinkangas ja sen päälle hiekkaa. soraa, sepeliä ja mursketta. Penger saa olla mahdollisimman paksu, mutta myös leveyttä reilusti. Näin tie toimii kuin siltana kuorman jakautuessa jopa kymmenien metrien matkalle.
Kuitenkin tie keinuu, kun siinä liikkuu raskas kuorma. Rautatiekin keinuu, ellei penkka ole tehty suoraan peruskallion päälle. Tuollaisen vetelän paikan päälle ei kannata raskasta ajoneuvoa pysäyttää pitkäksi aikaa.
Todennäköisesti korin osat, jotka vielä ensisijaisesti tehdään prässäämällä pellistä, tehdään yhdessä paikassa, mikäli se on mahdollista, silloin, kun on kyse samanlaisista osista mallista ja merkistä riippumatta.
Pelti voi tietenkin olla erilaatuista, jos se on katsottu tarpeelliseksi. Eipä ole Uudessakaupungissakaan taidettu tehdä yhtäkään näkyviin jäävää peltiosaa prässäämällä, vaan kaikki on tuotu nyt viimeksi Mersun tehtailta, samalta pajalta kuin Saksalaiseenkin teokseen.
On kuitenkin ollut vuosien mittaan samaa autoa eri merkkisenä, joissa esim verhoilun asennuksessa on ollut selviä eroja. ”Samat osat” eivät ole niin huolellisesti asennettuja toisessa ”merkissä” kuin siinä toisessa. Esim Renault 12:ssa samat osat saattoivt vähän repsottaa, kun auton logossa luki Dacia, muuten sama auto. Konepelti, ovet, tavaratilan pelti, eivät välttämättä olleet aivan Balanssissa aukossaan. Yleensä kyseessä oli vain osan sijoittaminen millilleen oikeaan kohtaan – ja sitten ruuvit tiukalle.
Tässä hetkessä, kun Hakkuukoneessa on maailman pisimmälle kehitetyt mittalaitteet – samoin kehityksen kärjessä oleva ATK – laitteisto ja siihen maailman fiksuimmat laskenta – ja kuutiointiohjelmat, luulisi olevan lasteleikkiä mitata ja laskea ”hukkapätkät”, välivähennykset ym tukkirungoista ilman, että pätkää pitää sahata pyörimään kuviolle kulkijoiden riesaksi.
Näitä Natsavähennyksiä on aikoinaan tehty tukinteon yhteydessä juurikin sillä periaatteella, että Vähä-älyinen metsuri on ”raakannut” tukin tyvestä jopa 4″ :n (=jalan) pätkän, sitä kuitenkaan katkaisematta, vain kuori on sahattu katkaisukohdalta poikki. Virheetön tukkiosuus on mitattu, katkaistu ja merkattu tukkiin, samoin tyvipäässä oleva ”Natsa”.
Tämä kaikki tehty vaivoja säästelemättä, jotta saataisiin niitä täyspitkiä sydäntavarasta tehtyjä saheita mahdollisimman paljon. Ne saheet, joissa vikaa näkyy, lyhennetään tasaamossa virheettömäksi. Näin on saatu arvokasta puutavaraa enemmän, eikä metsään ole jäänyt pyörimään hylkyleikkoja – joskus esim palokoroalueella lähes joka männyn tyvessä oli juurikin palokoro, joka olisi laatuvaatimusten takia hylätty, taikka sitten siitä olisi tehty kuitupölli, jonka toki mopomiehet nykypäivänäkin osaavat tehdä, mutta vain kolmimetrisenä.
Silloin siis olisi leimikon huippulaatuisimmat pöllit viety sullitehtaalle, eikä niistä olisi tehty ikkunanpokia, jotka kestävät ilman pintakäsittelyä seuraavat 600 vuotta ihan hyvinä.
Nykyajan ”metsurit” ovat niin älykkäitä ja osaavia, että osaavat laskea, että kaikkinainen tuomoinen näpertely vähentää kuutiomäärää, mikä pitää tunnissa saada tehtyä, että voi leuhkia määrillä – ei laadulla.
Niinpä: Daciaan asennetaan tekniikka, joka on jo Rellun linjoilta raakattu kakkoslaatuun. Samaan pakettiin pannaan ne komponentit, jotka ovat jossain vaiheessa pudonneet lattialle. Näillä perusteilla on hyväksyttävä isommat toleranssit, vaikka kokoonpanomaa ei olekaan merkittävästi isompi maa.
Olen kuitenkin varma, että näiden kokeneiden asentajien mielipiteet ovat muodostuneet pitkälti myös siitä, että he eivät itse arvosta työään Dacian huollon parissa. Kun vielä palkkaus on kehnompi kuin muualla ja töihin on saatu houkuteltua vain suoraan ammattikoulusta tulleita asentajia, joilla on jopa armeija käymättä, ja housut roikkuvat niin alhaalla, että perskarvat vilkkuu joka kumarruksella, niin muutahan ei heiltä voi odottaakkaan.
Kun auto kootaan käytännössä samoilla osilla kuin ”merkkipajassakin”, niin voi hyvin epäillä työmotiivin heikkoutta. Kyllähän sekin voi ottaa pattiin, kun samoja koneita kokoava saa alkuperämaassa esim 5000 €/ kk – ja alituottajamaassa saa samasta työstä 500 € /kk.
Samoin voi olla, että huippuasentajat värvätään sinne emomaahan ja äljelle jää rupusakki.
