Käyttäjän Jätkä kirjoittamat vastaukset
-
MM. Se on niin! Ostajan ostamat, hakkaamat ja maksamat puut kuuluvat yhtiölle.
Käytännössä, kun myyjä käy ne keräilemässä tienvarteen, ostofirman puutavara-auto voi ne noukkia kyytiinsä, eikä auta muuta kuin sujuvasti katsoa.
Isommissa määrissä on firma joskus maksanut niistä ajopalkkion, mutta nykyisinhän se on ajosta jo maksanut, eli ei pidä niihin puihin sekaantua, joutuu varkaudesta raastupaan.
torna0136. 238:sta olen samaa mieltä. Se oli todella valmiiksi tehty saha. Ei käyntihäiriöitä, eikä heikkoja kohtia.
Tilhiltä tuli 020, joka oli jo samanhenkinen kuin kaksatanen. Siitä alkoi Tilhin nousu kärjen tuntumaan. Erinomainen kaveri kuitupuun ja polttorangan tekoon – ja kestävä, kun ei revi kahvoja , eikä jätä tukkipuun tyven tai traktorin pyörän alle.
Mitä enemmän on sylintereitä, sitä tasaisempi ainakin käyntiääni on. Kestävyyteen kylläkin vaikuttaa Hyvin moni muu asia.
Pösön Puretec 1,2 olisi tuskin saanut uutena niin suitsutusta – jopa palkintoja, jos raati olisi aavistanut, että susihan se oli jo syntyessään. Olkoon vika sitten jakohihnassa, öljynvaihtajassa tai käyttäjässä, mutta luultavasti koko pommi on rakennettu vain sitä silmälläpitäen, että tehdään niin halpa moottori, että sitä ei kannata korjailla, kun uuden saa halvemmalla kuin remontti.
Puhutaan vastaavista moottoreista, että ne ovat suorastaan naurettavan halpoja, jos ei asennustyöstä joudu maksamaan maltaita. Vaihto onnistuu toki myös nyrkkipajassa. jos asentajalla on tietokoneohjelmat ja kunnon kopiot käytössään.
Tiedän kyllä, että sinun koneistollasi on käsittämätön juttu, että jotkut ovat lukeneet – ja ymmärtäneetkin sinun sepustuksesi.
Jutun pihvi kuitenkin on, että : tukkikuutioita on ”hukassa”, eikä ainakaan Mopokuskit myönnä, että niitä voisi hukkua, kun mittalaitteet ovat niin tarkkoja ja ostajat ovat tarkkaakin tarkemman jälkimittauksen avulla kontrolloineet, että ”kaikki on maksettu, mitä on saatu”.
Muutkin puunmyyjät kuin JeZZe ovat huomanneet, että ”Ei metsä viimeistään anna”, vaikka Mopokuskit vannovat jokaisen myyntikelpoiseksi hakatun pöllin nousseen ojasta ja raiteesta kuorman kautta varastopinoon.
JeZZin tarinoista kyllä oppii sen verran, että Kyllä kannattaa olla omistajajäsen ja aina myydä Osuuskunnalle, ne kun hakkaavat niin moneen kertaan saman alueen, että asiakasomistaja on tyydytetty. Vielä kun bonuksena jättää reilusti mitattuja pöllejä raiteeseen ja ojiin, niin historian surkeimmatkin leimikot tulevat kuntoon, jota metsäretkeilijätkin ihastuksesta huokaillen katselevat.
Kyllä tilastoista pitäisi näkyä sekin, paljonko on hakattu, paljonko on tehtaalle tullut, eli pätevä matemaatikko selvittäisi viikossa, paljonko on hävinnyt, vai lisääntynyt.
JeZZe on riemuinnut metsään jääneistä – jopa tukkipölkyistä, toisaalta parkunut ojiin ja raiteisiin survotuista ainespuista, mutta aina on ”Mitta ollut reilu”. Tuossa ei ole järjen kanssa mitään tekemistä.
242 Husku. Jostain käsittämättömästä syystä suurehko joukko haikailee sen perään.
Saha oli niin ”hengetön ja lapsentautinen”, että samaan aikaan ei ollut muuta surkeampaa esitystä kuin Tilhin 024, jolla kaikkien muiden vikojen ja häiriöiden lisänä oli pohjaton ruokahalu.
Visakallo. Kaarina oli silloin n. 45 vuotias. Tauno – puoliso oli samaa ikäluokkaa.
Tauno oli perustellut Moottorisahan hankinnan tarpeellisuutta ja Kaarina epäili hänen vain leikkivän sahan kanssa.
Tauno sai kuitenkin sahanostoluvan.
Naapurin emäntä kävi sahakauppiaalta kysymässä neuvoa, asia koski moottorisahan ostamista muutaman kymmenen metsähehtaarin tilalle.
Kauppiaan vastauksen varmaan arvaattekin. Saman vastauksen olisin kyllä minäkin hänelle antanut.
Korpituvan Taneli. Pystyn kuvittelemaan, millaista on hakkuujäljen parsiminen. Olemme Opetuslasten kanssa joutuneet Manuaalisesti hakkaamaan ensiharvennusta, joka on ennakkoraivattu ja sen jälkeen on tullut 10 -15 cm lunta. Sama tunnelma on, jos määrätään raivaamaan uudestaan useamman hehtaarin ala, kun ei ole otettu tarpeeksi tms. (Koskaan ei ole tarvinnut mennä paikkaamaan omia tai omien opetuslasten jälkiä. Kerran yksi Mummu marisi, kun pojat veivät hänelle sahauspintoja traktorikuorman, että on pieniä pintoja ja pieni kuorma. En ollut nähnyt koko revohkaa, mutta samana iltana vein mummulle niin ison kuorman kuin kyytiin sain – ja tosi-isoja pintoja. Poikansa kävi kiittelemässä, että oli todella reilua toimintaa.)
Homma ei ole tarkoitettu ihmisen tehtäväksi – edes tuntityönä. Koneella parsiminen sujuu, jos ei ole piiskaa selän takana. Moni itseään arvostava ammattitaitoinen henkilö kyllä kieltäytyisi tuollaisesta paikkaushommasta ”Tehköön se, joka on aloittanutkin”.
Kiintomittaus pinossa on kaikin puolin oikein ja huolellisesti tehtynä aika tarkka mittauatapa. Aina se ei tosin ole täyttänyt kriteereitä.
Mittaus metsäautotie ojaan tehdystä pinosta on aikamoista arpomista. Mitattiin koulutusmielessä pinoa, joka oli jo luovutusmitattuna eräälle firmalle. En sano ostajaa, mutta voin valaista sen verran, että se oli joku Osuuskunta.
Metsätraktorilla ajettu komea pino.Pinon alareuna oli, kun sisukkaasti kaivettiin – kolme dm syvemmällä kuin mistä oli mitattu. Puut oli hakattu syys-sateiden ja yöpakkasten jälkeen, joten pölkyissä oli noin sentin jääkerros käytännössä ympäriinsä.
Kirosin hiljaa myyjää edustaneelle MHY.n toimarille, että pino on käytännössä mittauskelvoton, pitäisi odottaa kesää ja pinota pino uudestaan aluspuille.
N.kolme metriä korkea pino olisi pitänyt mitata 60 cm matalammaksi kuin miltä se näytti ja silti vielä myyjä olisi voittanut.
Vielä tänäkin aikana mitataan kuormia kehysmitan perusteella tehtaiden vastaanotoissa. s0000000amalla kontrolloidaan mittaustapoja ja sitä, ettei paljoa huku matkalla.