Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset
-
Mulla ihan päinvastoin kuin mettämiehellä. Kun asuu 50-luvun talossa, missä on purueriste ja alkuperäiset 2-lasiset ikkunat, ainoa mahdollinen lämmitystapa on puulämmitys puukattilalla, tässä tapauksessa Ariterm 35 -mallilla, no sentään oman metsän puilla kaikilla muilla lämmitystavoilla lämmittäminen olisi järjettömän kallista.
Jatkuva kasvatus on varmasti hyvä menetelmä silloin, kun ei pyritäkään puuston kasvun maksimointiin, mihin taas jaksollisessa kasvatuksessa on pyrkimys. Kummasta profit* on parempi, siihen ei asiantuntemukseni riitä.
* = taloudellinen voitto
Kepu ja Sdp kovasti arvostelee nykyhallitusta, mutta pitävät piilossa omat keinonsa talouden parantamiseksi, eikä ihme, sillä niitä keinoja ei ole olemassa heillä. Nuo kolme paskaläjää, kepu, kokoomus ja demarit on pilanneet Suomen talouden nyt 20 vuoden aikana.
En tuosta 90-luvun alun lamasta paljon muista, mutta on jäänyt käsitys joidenkin sitä aikaa koskevien kirjoitusten perusteella, että metsäteollisuuteen lama ei vaikuttanut, se selvisi siitä ilman vaurioita, vienti veti maailmalle ja markan kuuluisan devalvoinnin jälkeen vielä paremmin.
Ilmeisesti ympäristömyrkyt on vaikuttaneet ihmisten aivoihin, kun kaikenlaiset sekopäiset ajatukset on vallanneet ihmisten mielet nyt 2000-luvulla, on alettu vastustamaan metsästystä, sukupuolia on yht äkkiä enemmän kuin kaksi. Valkoinen mies on syyllinen kaikkeen pahaan. Puita ei saisi polttaa ym. ym. lukuisat muut hölmöt ajtukset on syntyneet vasta 2000-luvulla.
Halpa öljy on etu meille kuluttajille ja haitta Venäjän sotatoimille.
Syytetään sitten mummojen paleltumisesta vihreän idiotismin ilmastokiihkoilijoita, joiden mukaan sähköä saa tuottaa vain aurinko- ja tuulivoimalla, ydinvoiman hyväksyvät pitkin hampain, kun tajuavat että tuurisähkö ei riitä kovilla pakkasilla. Saksassa palaa kivihiili edelleen täydellä teholla.
Onneks ei tarvi harrastaa mitään ”kulutusjoustoja” kun on kiinteähintainen sopimus. Jos sähkö ei sit riitä sen takia, kun sitä ei kaikilla mahdollisilla tavoilla haluta tuottaa, niin se ei ole minun murheeni.
Tulispa eteläänkin pariksi viikoksi -30 asteen pakkaset, niin olis kiva nähdä kun ihmiset itkee sähkön hintoja ja sähkökatkoja, kun sitä ehkä säännöstellään.
Kmo:lta taas tahallista väärinkäsitystä. Kriisitilanteita varten pitää olla suunnitelmia. Vai luultiinko vasemmalla ennen Ukrainan sotaa että alkamassa on joku ikuisen rauhan kausi?
Onko viherkiihkossa tuhottu kaikki kivihiili- turve- ja öljykäyttöiset voimalaitokset? Kriisitilanteissa ne pitäisi pystyä ottamaan käyttöön. Yhteiskunta, jossa kaikki pyörii sähkön varassa, on erittäin haavoittuvainen. Oikea unelmakohde ryssien kyberhyökkäyksille.
Vasentuneet tutkijat ja muut vihreän myrkkypillerin nielleethän haluavat sähköistää koko yhteiskunnan.
Sähkökatkoja vastaan paras systeemi on puukattila ja kiertovesipumppujen pyörittämiseen varattu agrekaatti.