Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset
-
Ei, tuohon ei saa puuttua. Jos vain maalaiset lentäisivät, lentäminen olisi jo aikoja sitten kielletty täysin.
Trumpin ja esikuntansa Venäjä-myönteiset touhut ei ole sama kuin koko USA. Juuri luin kuinka CIA:n antamien tietojen perusteella Ukraina on tehnyt iskuja Venäjän maaperälle, eli USA:ssa on edelleen haluja auttaa Ukrainaa, ja myös osa Republikaaneista vastustaa Trumpin myöntyväisyyspolitiikkaa Venäjää kohtaan.
Tee sit jotakin asialle äläkä täällä itke.
Yhdysvallat on euroopasta saapuneiden siirtolaisten perustama valtio. Valkoihoisilla amerikkalaisilla on käytännössä kaikilla juuret euroopassa, joillakin kauempana menneisyydessä, toisilla, kuten Trumpilla, lähempänä nykyisyyttä. Elon Musk’kin on syntynyt Etelä-Afrikassa. Maassa on myös paljon väkeä, joka tullut aikojen saatossa etelä-ja keski-amerikasta ja Aasiasta. Eikös ne olleet kiinalaiset siirtotyöläiset, jotka rakensi Yhdysvaltain rautatieverkostonkin. USA on siis aidosti monikansallinen ja monikulttuurinen kansakunta, vaikka siellä on kyllä valkoihoiset eurooppalaisjuuriset miehet olleet etupäässä vallankahvassa. Afrikkalaisjuurinen Barack Obama oli oikeastaan ensimmmäinen poikkeus tähän vallanpitäjien sarjaan.
Onkin mielenkiintoista ettei esim. Italialais- latino- tai aasialaisjuurinen ole koskaan yltänyt presidentiksi asti, vaikka heitä on USA:n kansalaisista merkittävä määrä.
Suomessa on vaan niin tyhmä juristikunta tai rehellisemmin sanottuna yltiöoikeudenmukainen, että jos löytyy pienikin syy antaa vapauttava tuomio, niin se annetaan. Jossain venäjällä häkki kyllä vastaavasta heilahtaisi hyvin nopsasti, koska helposti löytyisi syy antaa raskauttava tuomio.
Kaapelit on jo poikki, joten vahinko on tapahtunut. Nuo haltuunotot on yhtä tyhjän kanssa.
Kesäisin maalaistiet täyttyvät kaupunkilaisten autoista, kun he tulevat mökeilleen ja metsiin käyttämään jokamiehen oikeuksiaan, niin että turha niistä rutista. Ja mitähän on ne ”suurinpiirtein yksityistiet”? Maalla on valtion ja kuntien ylläpitämien teiden lisäksi toki yksityisteitä, jotka saa ylläpitoavustuksia, joiden määrä pienenee vuosi vuodelta ja osa teistä on siirtynyt kokonaan tieosakkaiden ylläpidettäväksi avustusten loputtua tai kun kunta tai valtio ei enää osallistu tien ylläpitoon. Ja sit kun joillakin yksityisteillä on osakkana mökkiläisiä, eivät aina halua maksaa tiemaksuja, näitä maksuhaluttomia on toki vähemmistö.
Janne Kotiahon ”aiheuttaja maksaa” -periaatetta jos toteutettaisiin, niin jok ikisen kaupunkilaisen pitäisi siis olla ilmastonmuutoksen ja luontokadon aiheuttajana se maksaja.
Kaupungistuminen ja väestöräjähdys toisen maailmansodan jälkeen on kulkenut käsi kädessä ilmastonmuutoksen ja luontokadon etenemisten kanssa. On kristallinkirkas totuus että juuri nuo kaksi seikkaa ovat aiheuttaneet ilmastonmuutoksen ja luontokadon. Niinpä maaseudun syytttäminen näistä on suoranaista valehtelua, ei mitään muuta. Metsistä on revitty ne raaka-aineet, mitä tarvitaan urbaanin elämäntavan tarpeisiin ja maatalouden tehotuotannolla on saatu aikaan halpa ruoka kaupunkilaisille, halpa, jotta rahaa riittäisi kaupunkilaisilla muihin ”tärkeämpiin” asioihin.
Ennallistamista, ilmstotoimia ja monimuotoisuuden edistämistä kannatetaan niin kauan kunhan sitä ei jouduta omasta lompakosta kustantamaan, vaan JONKUN MUUN ne on kustannettava. Niinpä kaupingistunut yhteiskunta on keksinyt että maa- ja metsätalouden on ne kustannettava, mikä on väärin,koska kaupunkilainen kulutuskulttuuri on kaiken tuhon syy.