Käyttäjän käpysonni kirjoittamat vastaukset
-
Ei se niinkään voi mennä että valtio elättää ihmiset, pidemmän päälle se on kestämätön tilanne. No mun puolesta voitais köyhien hyväksi luopua hyväosaisten tuista, kuten metka-tuki ja rikkaimpien lapsilisät, ketään ei näiden tukien poistaminen vahingoita. Yleensäkin tästä universalistisesta tukipolitiikasta, missä kaikki saa samat tuet tulotasosta riippumatta, voitaisiin luopua ja siirtyä tarveharkintaan tuissa, auttaisi eniten vähätuloisia tässä tilanteessa.
Juu. Meillä koko yhteiskunta perustuslakia on aivan liian vasemmistolainen. Olen kova Nalle Wahlroos-fani ja hyvin talousoikeistolainen. Sipilän hallitus on ollut tähän mennessä 2000-luvun ylivoimaisesti paras hallitus. Meillä menisi taloudellisestin paljon paremmin, jos luopuisimme tästä valtiososialismista. Ruotsin ja Tanskan demarit on oikeistolaisempia talouspolitiikassaan kuin meidän kokoomus, tuo kevytdemaripuolue.
Aika monessa asiassa. Vasemmiston vihaaman kiky-sopimuksen ansiosta velkaantuminen lähti laskuun ja työttömyys väheni ja talous alkoi kasvaa. Mutta sitten vaaemmistimo ja sen vasrmmistolaiset perustuslakiasiantuntijat pilasi hallituksen suunnitteleman sote-uudistuksen kiukuttelullaan ja Sipilä sai tästä tarpeekseen. Missä vasemmisto, siellä ongelma.
Siksihän Sipilän hallitus oli onnistunut, kun pääministeri oli ollut yritysjohtaja ja hänellä oli kokemusta käytännön elämästä. Poliitttiset broilerit ei osaa maata johtaa, kun on oltu vain politiikassa koko ikänsä. Siksi esim. Lindtman ja Kaikkonen tulevat epäonnistumaan raskaasti.
MT:n jutussa kerrotaan että Kemijärven biojalostamohanke on taas nytkähtänyt eteenpäin, tavoitteena tuottaa havusellua 800 000 tonnia.
Tuo periaate että pitäisi luopua kaikesta polttamalla tehdystä sähkön ja lämmöntuotannosta on suorastaan idioottimainen. No se periaate ei tietysti koske ulkomailta tuotua jätettä, sitä saa polttaa, sen äärivihreätkin hyväksyvät. Äärivihreille kun on ykkösasia toimia mahdollisimman Suomivastaisesti.
Kovin on nyt muotia olla Amerikka-vastainen. Aivoton kuoro huutaa että Trump sitä ja tätä. Kuitenkin meidän vasemmustovaltamedia (sillä muuta ei tässä Hölmölässä olekaan) tehokkaasti vaikenee Minnesotan tapahtumien alkusyystä, siitä somaliyhteisön tekemästä miljardiluokan petosvyyhdistä. Suomalaiset on säälittävää porukkaa, hölmöläisiä jotka hankkivat tietonsa Hamasin Sanomista ja Ylevaleesta.
Hyvä että irtisanomissuojaa heikennettiin. Tämä hallitus on tehnyt monia hyviä asioita. Vasemmistolaisuus on yhteiskunnan syöpä.
USA: lla menee taloudessa edelleen hyvin. Onhan se BKT:lla mitattuna maailman suurin talous. Jotkut höppänät tunteelliset aasintuntijat ennustavat USA:n jonkinlaista romahdusta tai sisällissotaa, mutta eivät voisi olla kauempana totuudesta.
Huvittavaa on myös tämä suomalaistenkin kovasti noussut antipatia jenkkejä kohtaan, on mennyt monilla ns. tunteisiin Trumpin touhut. Eivät ymmärrä että Trump on showmies, hän pelleilee kaikkien vihaajiensa kustannuksella. Trump heittää tarkoituksella roisia juttuja ja varmasti naureskelee kun puoli maailmaa menee paniikkiin hänen lauauntojensa takia. Trump on oikeasti fiksu ja vain esittää vähän pöhköä.
Siis mitä enemmän hiilidioksodia, sitä paremmin kasvit kasvavat, joten sikäli päästöjä on turh rajoittaa, niitä pitää päinvastoin lisätä.