Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Harvennuksella kannattaa kiinnittää huomiota enemmän siihen, miltä kasvamaan jäänyt puusto näyttää, kuin poistuman tukkiprosenttiin. Korkea tukkiprosentti tarkoittaa, että metsä on kauttaaltaan hyvälaatuista tai sitten sieltä on poimittu parhaat pois ja jätetty huonommat kasvamaan.
Minimitukkirungolla tarkoitetaan minkä kokoisesta rungosta voi tukin tehdä. Em. tapauksessa kyseessä on rinnankorkeusläpimitaltaan n. 19 cm luokkaan kuuluva runko. Jos tyveltä tehdyn kuidun jälkeen saa vielä mitat täyttävän tukin, on runko varmasti minimirungon mitat täyttävä. Tämä on määritelty siksi, että käytössä voi olla lyhyempiä tukkipituuksia, jotka on tarkoitettu tehtäväksi terveoksaisesta latvasta. Siksi siellä tavaralajikoodien perässä on niitä a, b ja c-kirjaimia, joilla eri rungonosille on määritelty omat katkontamatriisit. Matriiseissa rungonosaehdoksi vaihtoehtoina on joka kohdasta, vain tyvestä, muualta kuin tyvestä ja ei mistään kohdasta. Viimeistä käytetään, jos leimikolle on varmuuden vuoksi lähetetty jokin tavaralaji, joka voidaan tarvittaessa ottaa käyttöön. Tyvessä on monesti pientä lenkoutta, joka korostuu pienellä rungolla. Minimirungolla halutaan varmistaa, että sahauskelpoista puuta löytyy koko tukin matkalla.
Runko kirjautuu tukkirungoksi, jos siitä tulee yksikin tukki. Runko kirjautuu kuiturungoksi, jos siitä ei tule yhtään tukkia. Pylväät, sahatukit ja sorvitukit kirjautuvat tukkina. Lahot, pikkutukit, kuidut ja energiapuut kuituna. Sehän on hyvin tavallinen tilanne, että tyveltä otetaan laho ja sitten kun puu muuttuu terveeksi, aletaan pätkiä tukkia. Turvemaan männiköissä on monesti tyvimutka, mutta puu oikenee sen jälkeen tukin laadun täyttäväksi.
Pefc:ssä suojavyöhykkeitä on vähemmän, mutta fsc:n aina säästettävillä kohteilla useammallakin on vähintään peitteisenä käsiteltävä vyöhyke.
Kannatan itsekin jo taimikonhoidossa jätettäviä säästöpuuryhmiä. Alkuvaiheessa ne tarjoavat hyvin suojaa ja kehittyvät siitä eteenpäin luonnon ehdoilla tarjoten kaikki sukkessiokehityksen vaiheet. Ihminen vain on niin lyhytikäinen ja kärsimätön otus, että sen mielestä toimenpide on turha, jos lopputulosta ei ennätä nähdä omana elinaikana. Tuntuu, että luonnonsuojelutahotkin arvostavat vain vanhoja järeitä puita ja metsiä. Hoitamatta jäänyt taimikko olisi mielestäni kuitenkin järkevin suojelukohde. Edullinen hankkia ja saisi alusta alkaen kehittyä luonnon ehdoilla kirveen koskemattomana.
Tulevaisuudesta ei tosiaan tiedä. Tuota on joskus pohdittu, että jos säästöpuuryhmät jätetään kaikkien toimenpiteiden ulkopuolelle, niin katsotaanko ne 50 vuoden kuluttua niin luonnontilaisiksi, että ne vaativat ympärilleen suojavyöhykkeet. Tämä aiheuttaisi huomattavan lisäyksen käsittelyn ulkopuolelle jääviin alueisiin.
Teen leimikon suunnittelua metsäkoneyrityksessä. Meillä on sellainen käytäntö, että säästöpuuryhmät ja – alueet merkitään maastoon ja korjuukartalle sekä tallennetaan Metsäkeskuksen järjestelmään. Silloin ne näkyvät myöhemmin muillekin toimijoille kuten ennakkoraivaajille, maanmuokkaajille ja muillekin puunostajille myöhemmissä hakkuissa. Myös sertifiointien auditoijat voivat tarkistaa, onko säästöpuut säästetty. Jos säästöpuut ovat pefc:ssä vesistöjen tai avosoiden suojakaistoilla, niistä laitetaan yleensä vain maininta korjuuohjeisiin, mutta ei perusteta virallista säästöpuualuetta. Aina kun uusia leimikoita tehdään, näitä syntyy lisää. Hakkuutavalla ei tosiaankaan ole merkitystä, vaan säästöpuita jätetään kaikissa hakkuissa. Jos leimikko sisältää pelkkää siemenpuun poistoa, osa siemenpuista jää korjaamatta.
Säästöpuut kannattaa jättää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Silloin niistä saa paremmin tarkoitustaan palvelevia ja pinta-alaltaan pienempiä. Sertifioinnit määrittelevät kappalemäärän, eivät pinta-alaa. Väljäksi harvennetussa metsässä on välillä haasteellista saada 5 ha:n aukkoon 50 säästöpuuta, kun ne veisivät valtavan pinta-alan yhtenäisenä ryhmänä tai sitten ne joutuu jättämään hajalleen. Taimikonhoidon yhteydessä kun tulee vastaan alue, josta on kuollut useampi viljelytaimi ja sen on vallannut leppä, haapa ja pihlaja, niin siinä on hyvä paikka jättää kohta kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Vaikeakulkuiset maaston kohdat (jyrkät rinteet, jyrkänteet, louhikot, pehmeiköt, kosteikot ym.) ovat myös hyviä paikkoja.
Tukin myyntiä hankintakaupalla on vaikea perustella taloudellisilla syillä. Hinta on jopa huonompi kuin pystykaupassa, eli omalle työlle ei saa minkäänlaista palkkaa. Mittoja on käytössä vähemmän ja tehdasmittauksessa jokainen raakki vähennetään. Jos omatoimisella hakkuulla saadaan säästettyä enemmän nuorta puuta, niin se voi olla riittävä syy. Jos kaadetun puun karsii sahalla paikalleen, niin siinä säästää taimia verrattuna siihen, että motolla leveäoksainen runko vedetään säästettävän pienen puuston läpi ja lakaistaan ja naarmutetaan aika monta runkoa. Alaharvennuksessa pieni puu saadaan siististi isompien alta, mutta ison puun poistaminen pienten päältä onkin vähän toinen juttu. Juuri tämä aiheuttaa jk:ssa merkittävän lahoriskin. Siemenpuita poistaessa kun on tullut poistettua kuusia, jotka ovat kasvaneet kuidun mittoihin siemenpuuhakkuun ja siemenpuiden poiston välissä, niin ne ovat olleet järjestään lahoja.
Jotta jk:ssa päästäisiin samoihin kasvatusaikoihin, täytyy puut kasvattaa melko harvassa. Tämä johtaa heikkoon hehtaarituottoon. Jatkuvassa kasvatuksessa, jossa kaikkia kehitysluokkia kasvatetaan samalla kuviolla, on vähän sama ongelma, kuin kaikilla muillakin ”yleiskoneilla.” Oli sitten kyse koneista, työkaluista, ajoneuvoista, vaatteista tai kengistä. Kun yhdellä ja samalla yritetään selvitä kaikesta ja kaikissa oloissa. Kaikki onnistuu jotenkin, mutta tuote ei ole hyvä missään. Joka sään vaate on kesällä kuuma, talvella kylmä, poudalla hiostava, kovassa sateessa kastuu. Keväällä ja syksyllä tihkusateessa kohtuu hyvä. Kun puun eri ikäluokat kasvatetaan eri kuvioilla, voidaan puille luoda paremmat kasvuolot ja kasvattaa puut tiheämmässä, jolloin hehtaarituotto saadaan suuremmaksi.
Hoidetussa jaksollisessa metsässä ei päätehakkuu ole mitään ilmaisen propsin myyntiä, koska ei siellä ole runkokuitua. Kuitupuu tulee tukkipuun latvasta aivan samalla tapaa, kuin jatkuvan kasvatuksen hakkuussakin. Itseasiassa tukkiprosentti on korkeampi avohakkuussa. Jatkuvassa joudutaan harventamaan tiheimpiä kohtia, poistamaan viallisia ja isompien poiston yhteydessä todennäköisesti joitakin kuitukokoisia puita vaurioituu. Jatkuvassa kasvatuksessa ei siis voi täysin välttyä runkokuitujen hakkuulta. Jaksollisesen ensiharvennuksessa on varaa valita tulevat tukkipuut. Siinä vaiheessa metsä kyllä näyttää, millä rungoilla on mahdollisuudet kehittyä tukkipuuksi. Seuraavassa harvennuksessa saattaa olla vielä yksittäisiä muiden varjoon jääneitä, jotka eivät ole vielä ehtinyt tukkipuun mittoihin. 2. harvennuksen jälkeen metsässä kasvaa pelkkiä tukkipuita ja huomattavasti tiheämmässä, kuin jatkuvan kasvatuksen metsässä. Edellä kerrottu tietenkin edellyttää, että kaikki hoitotyöt ja harvennukset on tehty ajallaan.