Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Jos isompia alueita rauhoittaa metsästykseltä, hirvet tekevät sinne viimein ”pesän”, kun huomaavat alueen rauhalliseksi. Alue on myös pois pinta-alasta, kun lupia haetaan. Mielestäni metsänomistajan ei kannata vaikeuttaa metsästystä, vaan ennemminkin kannustaa pitämään alueella sellaista painetta,etteivät hirvet siellä viihtyisi. Työtä olisi tehtävä mieluummin siellä asenne puolella,että tavoitekantaa saataisiin laskettua alemmas.
Kun maata saa pakkolunastamalla pilkkahintaan, ei tarvitse käyttää niitä kalliimpia siirtomenetelmiä, kuten maakaapeli. Toisen maata voi hölvätä mielin määrin omiin tarpeisiin. Jos maa olisi kallista, sähkö kulkisi hyvin kapeaa väylää pitkin.
Tulkintoja nyt voi olla monenlaisia, mutta jos peruskartalta löytyy sininen viiva kahden vesistön välillä, niin se on todennäköisesti puro. Purossa vähintään osan aikaa vuodesta kalan kulku on mahdollinen. Lisäksi virtavesille on määritelty valuma-alueiden suuruus, joita en nyt muista. Vaikka vesi miten iloisesti solisisi kivien välissä, mutta uoma alkaa suolta ja päätyy suolle, niin se on noro. Vesilaki kieltää uoman sotkemisen, mutta metsälaki ja sertifikaatit eivät sitä suojele. Toki se on erinomainen säästöpuualueen paikka.
Eihän Suomen luonnonvedet nyt pääsääntöisesti mitään kaivokirkkaita ole, lähdepohjaisia vesiä lukuunottamatta. Täällä on puita kasvanut rannoilla jääkauden jälkeen jo tuhansia vuosia, joten jos puut aihettaisivat voimakasta tummumista, niin eiköhän nuo vesistöt nykyisin jo näyttäisi kotikaljalta. Kyllä sen ihmismuistin aikana tapahtuvan tummumisen syynä on muut tekijät. En ole mikään suojakaistojen leventämisen puolestapuhuja, mutta jos jotain pitää säästää, niin vesistöjen varret ovat yksi niitä luonnollisimpia paikkoja, joissa sen voi tehdä. Tietenkään ne tapaukset, joissa avohakkuulla joudutaan jättämään kaistale 2 m3 kuusia pystyyn puron varteen, on kaikkea muuta kuin luonnollisen näköistä. Niitä tilanteita olisi hyvä ennakoida jo kasvatushakkuissa ja käsitellä niitä alueita ylähsrvennuksin. Pefc:ssä se on mahdollista, mutta Fsc:ssä ei. Luonnontilainen puro onkin yksi niistä, joissa ero sertifiointien välillä on huomattava.
Kävin eilen riukuuntuneessa kuusikossa, jossa näkyi vanhoja sammaleen peittämiä isoja kantoja. Kaikesta päätellen siitä on hakattu aikoinaan tukkipuut pois ja jätetty aliskasvos kuusikko kasvamaan näyttämättä sille lainkaan raivaussahaa. Seassa on yhden ja kahden tukin runkoja ja loput korkealle karsiutunutta kuitupuuta. Kasvupaikaltaan kuuselle jo hieman karua suota/turvekangasta. Paikalle on tulossa harvennushakkuu. Vaikka hakkuu tehdään alaharvennuksena, hieman epäilen, mahtaako tuo innostua enää kasvamaan. Siinä kulkiessani mietin, että jos hakkuu tehtäisiinkin samoilla periaatteilla kuin aiemminkin, eli poimittaisiinkin ne yhden ja kahden tukin puut pois ja jätettäisiin kuiturungot ”lihomaan”. Voi sanoa, että lopputulos olisi aivan kaamean näköinen ja tuuli kaataisi puolet ja aurinko polttaisi toisen puolikkaan. Raivaussahan käyttö on ehdoton edellytys toimivalle jatkuvalle kasvatukselle. Maapohjilla, joissa taimettumista tapahtuu, taimia syntyy niin paljon, että taimien kasvukunnosta tulee huolehtia jo nuoresta taimesta lähtien. Puheet kuluttomasta metsänkasvatusmenetelmästä voi siis kokonaan unohtaa.
Pienen koneen heikoin lenkki on sen kuljettaja. Hän haluaa työstään aivan saman palkan kuin isommankin koneen kuski, vaikka valmista syntyy vain murto-osa isompaan verrattuna. Työn suorittaminen vaatii tietyn määrän energiaa, joten polttoainekuluissa ei ole suurta eroa mottia kohti. Pienet koneet ovat myös suhteettoman kalliita tuotokseensa nähden. Niissä on sama tekniikka, kuin isommissakin. Vain kilohinnalla ostettavaa materiaalia on vähemmän. Se, mistä niissä on tingitty, on kuljettajan viihtyvyys ja kuten nähtyä, joissain tapauksissa myös turvallisuus. Pienet koneet vaativat lyhyet ajomatkat ja hyvät maastot, joten se työmaiden ketjutuskin on vähän ongelmallista, kun kaikki työmaat eivät sovellu koneelle, vaikka puusto olisi sopivaa. Siinä vaiheessa, kun koneet toimivat itsenäisesti ilman kuljettajaa, en näe estettä, etteivätkö ne voisi yleistyä.
Esim. ojittamaton luonnontilainen korpi aina käytön ulkopuolella. Lisäksi kivennäismaan reunasta 10m kokonaan suojeltu + 5m peitteisenä käsiteltävä kaista. Rämeellä vastaavat 5+5m. Sääntöjä ja lukuja on kieltämättä niin paljon, että vaikka noitten kanssa on työkseen tekemisissä, niin ohjeita saa tankata vähän väliä.
Yhtiöillä on kova tarve saada tietty osuus puusta fsc-sertifioituna ja silloin sitä markkinoidaan niillekin, joiden tarpeisiin ja tavoitteisiin se sopii huonosti. Fsc sopii isoille tiloille, joissa on pieniä saaria, jyrkkiä rantoja, kallioita, avosoita ym. luonnostaan tehokkaan metsätalouskäytön ulkopuolella olevia alueita. Silloin 5%:n käytön ulkopuoliset alueet syntyvät luonnostaan ja toiset 5% niiden peitteisinä käsiteltävistä suojakaistoista. Jos omistaa pienen kangasmaan metsätilan, nuo alueet joutuu muodostamaan vähän väkisin. Se vaatii myös aktiivisuutta, kun kuolleeseen puuhun ei saa koskea. Tuuli- ja hyönteistuhoihin on reagoitava, ennenkuin kuori alkaa irrota. Jos tuho pääsee iskemään samalle alueelle useasti ilman, että tuhoja korjataan ajoissa, voi alueesta muodostua runsaslahopuustoinen metsä, joka onkin sitten kokonaan käytön ulkopuolella.
Mitä olen metsäyhtiön omissa tuplasertifioiduissa metsissä (pefc+fsc) liikkunut, niin meininki on vähän on-off. Suurinta osaa alueesta hoidetaan todella tehokkaasti ja siellä, missä on jotain erityisiä luontoarvoja, jätetään kokonaan käytön ulkopuolelle.
Tuohan on ihan lohdullinen tieto ja kannustaa metsien hoitoon, että hoitamalla metsiään hyvin, pääsee selvästi keskiarvojen yläpuolelle. Surkeaa se olisi, jos tekemällä kaikki oikein ja ajallaan, keikkuisi tilastoissa samalla tai alemmalla tasolla niiden hoitamattomien kanssa.
Ja sitä parasta koivua saadaan tasaikäisen kuusikon seassa kasvaneista rauduskoivuista. Toivotaan, ettei jatkuva kasvatus yleisty kovin voimakkaasti. Muuten menetetään tämäkin, kun ei saada uusia koivuja syntymään.