Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Pienistä puista tulee myös niitä 1,5 ja 2,5 tukin puita, jolloin koko tukkiosaa ei saada kokonaan hyödynnettyä annetuilla pituuksilla. Kun tukkiosuus on vähintään 13m, eli 3×43 dm, aletaan päästä virheettömillä rungoilla tarkkaan katkontaan. Mutta ei sinne väliin tarvita kuin yksi poikaoksa, niin taas on kuitukasassa tukkipaksuista puuta. Se ei ole katkontavirhe, vaan puu katkotaan mitta- ja laatuvaatimusten mukaisesti.
Se, mihin raakki päätyy, on varmaan aika tapauskohtaista. Jos saman ostajan saha ja sellutehdas on samassa tehdasintegraatissa, osoite todennäköisesti sellukattilaan. Yksityisellä sahalla, joka myy kuidun ulkopuolelle, raakki päätyy helpommin sahaukseen. Ostajahan tekee omaisuudellaan mitä haluaa, eikä se kuulu myyjälle pätkän vertaa. Kun myy puut pystykaupalla ja runkohinnalla, on tuossa mielessä monta huolta vähemmän.
Kyllä niitä motopuitakin raakataan, mutta kun luovutusmitta on motomitta, niin tukkina tehty maksetaan myyjälle tukkina. Hankintakaupoissa vastaanottaja päättää, mikä on tukki ja mikä ei. Maksu tulee sitten sen mukaan. Tämä yhdistettynä siihen, että hankintapuista maksetaan jopa vähemmän, kuin pystykaupoissa, ei hankintatukin teossa juuri järkeä ole. Entinen työkaveri oli nuoruudessaan ajanut puuautoa. Oli tullut vastaan ontto jälkimitattu hankintapino. Pohjalla ja pinnassa ehjät puut, päädyt kasattu lumpeista. Ostaja oli tuumannut, että kyllä hän arvasi, että myyjä pettää, mutta ei noin paljoa.
Kovempi verotushan jk-puilla on. Ei kuluja, ei vähennyksiä. Koko puun myyntitulo verotettavaa tuloa.
Kesällä alamitta on myös aika yleinen raakkisyy. Vaikka tukki tuoreena kuoren päältä tehdessä olisi ollut ohjemitoissa, nila-aika kuoren irrotessa ja tukin kutistuessa auringossa ja tuulessa, se on laserilla mitattuna alamitta. Jos hankintapuu venytetään aivan minimimittaan, voi kuivumisesta johtuva kutistuminen johtaa raakkaukseen.
Lenkous on ehdottomasti yleisin raakkisyy ja siinä tiukkuutta säädellään puun tarpeen mukaan . Tämä siis oma mutu-tuntuma. Kerran kiinnitin huomiota siihen, että oksaraakkia tuoreista oksista ei männystä tullut koskaan. Aloin ihan tietoisesti kokeilemaan, missä raja tulee vastaan. Kyllä sekin raja löytyi, mutta kyllä ne jo aika hurjannäköisiä järeän männyn latvatukkeja olivat.
Ei kauppatavan vuoksi varmaakaan ole eroa raakkauksessa, mutta ajankohta vaikuttaa. Motollakin olen huomannut, että elokuussa, kun lomien jälkeen sahan kenttä on tyhjä, kelpaa aika huonokin puu. Keväällä, kun kaikki tienvarret ja sahan kentät on puuta täynnä, ei niitä heikompia pölkkyjä enää kelpuutettakkaan. Hankintapuiden luovutus osuu monesti tuohon kevättalveen, joka ei tuossa mielessä ole se otollisin ajankohta. Vuodet ja markkinatilanteet tietysti vaihtelee, mutta luovutusajankohdan aikaistamisella saattaisi olla positiivinen vaikutus.
Metsänomistajan näkökulmasta järkevintä on tarkastella tuottoa oman tilan tasolla. Puuston kasvu, hakkuumäärät, kokonaispuuston määrä ja sen kehitys sekä tilan rahallinen tulo ja meno. Jos vertailua muihin haluaa välttämättä tehdä, niin vertailukohdaksi kannattaa valita kohde mahdollisimman läheltä. Saman pitäjän sisälläkin maapohja ja kasvuolosuhteet vaihtelevat huomattavasti, jolloin vertailu on jo vähän kyseenalaista. Oman yksittäisen kuvion vertailussa koko maan tilastoihin ei ole mitään järkeä. Tämä pätee molempiin suuntiin. Valtakunnan tasolla hakkuumäärät ja puuston kokonaistilavuus ovat kasvaneet pitkällä aikavälillä huomattavasti. Jos kehitys omalla tilalla noudattaa samaa linjaa, lienee syytä olla tyytyväinen, olipa kasvatustapa sitten mikä hyvänsä.
Kyllähän tuollaisilla reilun kymmenen neliön pohjapinta-aloilla saa hetken odotella niitä merkittäviä tukin myyntejä. Jatkuva kasvatus on metsänkasvatusmuoto siinä missä muutkin, mutta ei missään tapauksessa se taloudellisesti tuottavin.
Perkolla on kyllä uskomaton taito kääntää tappiot voitoksi. Tuolla tyylillä selviää varmasti elämästä voittajana. Ainakin omasta mielestä.