Käyttäjän KuneKoski kirjoittamat vastaukset
-
Tukki tehdään pääsääntöisesti aina, jos sellainen on rungosta saatavilla. Käytettävät kuitupituudet saattavat sen kuitenkin joskus sotkea. Sahayhtiöiden monesti käyttämät 3 m kuidut ovat siitä hankalia, että jos ensimmäisen kuidun jälkeen vika ei vielä poistu, pitää tehdä toinen kuitu tai lumpata pätkä metsään. Toisella kuidulla rungosta voi loppua läpimitta tukin tekoon. Vapaasti katkottavassa pitkässä kuidusta on se etu, että kuitu voidaan ajaa vian ohi ja heti sen jälkeen tehdä tukkia. Minimirunko tarkoittaa sitä, että runko täyttää 43 dm korkeudessa tukin minimilatvaläpimitan. Kaikki sitä järeämmät rungot ovat laadun täyttyessä tukkirunkoja. Jos esim käytössä on pituutena 37, niin sellaisesta rungosta, joka on 37 dm korkeudessa minimitukin paksuinen, ei saa tehdä tukkia, vaan se on kuiturunko, koska se ei täytä minimitukkirungon vaatimusta.
Pefc:n vesistön suojakaista on keskimäärin vähintään 10 m leveä, mutta aina vähintään 5m. Suojakaistalta saa poimia pesimäkauden ulkopuolella puita, kunhan jättää pohjapinta-alaksi vähintään 12 m2/ha. Suojakaistaa ei saa raivata, muokata eikä sille saa jättää hakkuutähteitä. Suojakaistalla ei myöskään saa ajaa. Ajouraa siis ei sertifikaatin mukaan saa viedä 5 metriä lähemmäs rantaa. Jos siihen tekee oikean tien, niin sitä määrittää sitten vesilaki ja kaavamääräykset ym. mutta se ei ole sitten enää metsämaata.
Tänään tuli metsäyhtiön tulkintaohjeita pesimäaikaisiin hakkuisiin. Korpea on puustoinen suo, jossa kuusi tai koivu pääpuulajina ja turvekerros väh. 30 cm. Lehtipuuvaltainen alue sellainen, jossa lehtipuun osuus väh. 50% runkotilavuudesta. Rehevä on MT tai rehevämpi tai ravinteisuudeltaan vastaavat suot. Rantametsät on 10 metrin suojakaista, eli kiellon aikana poiminta suojakaistalta on kiellettyä. Kuvion minimikoko on 0,5 ha. Kaikki järeät haavat, kolopuut ja kaikki pystylahot jätetään pystyyn. Koskee myös pystyyn kuollutta havupuuta. Etelä-Suomi 15.4.-15.7. Pohjois-Suomi 1.5.-31.7. Siis puunkorjuu on kiellettyä yli 0,5 ha:n korvissa ja rehevissä lehtipuuvaltaisissa metsissä sekä rantakaistalla pinta-alasta riippumatta.
Yleensä gps toimii melko luotettavasti avoimilla paikoilla, mutta Itä-Suomessa on häirinnän takia välillä isojakin ongelmia. Aina rajalinjat eivät ole kartallakaan oikein, vaan pyykki löytyy muutaman metrin sivusta. Gps on hyvä apuväline, mutta itse rajalinja on selvitettävä maastosta löytyvien merkkien perusteella.
Ja tuo rajalinjan runsaspuustoisuus aiheuttaa sen, että vaikka pyykki löytyy, niin mitään keppilinjaa ei pääse vetämään, kun näköyhteys puuttuu. Tiivis latvuspeittävyys taas aiheuttaa sellaista gps:n vaeltelua, ettei rajasta saa millään suoraa. Leimikonsuunnittelussa rajalinjojen selvittely onkin yksi eniten aikaa vieviä tuövaiheita.
Puuston ollessa nuorta, pitäisi vaan reilusti uskaltaa aukaista rajalinja. Sitten kun siinä kasvaa 1-3 m3 runkoja, alkaa yhdelläkin rungolla olla sellainen rahallinen arvo, että sellaisen hakkaaminen tahattomasti naapurin puolelta voi aiheuttaa säröä naapuruus suhteisiin.
Rukopiikki, olet oikeassa. Joskus se 30 cm oli joku raja, jota ohuemmilla paksuuksilla puhuttiin juuri soistuneista kankaista tai jostain muusta, mutta ei määritelty suoksi. Eihän se rahkasammalkaan ihan joka paikassa kasva, vaikka selvää suota olisi.
Yksi kysymysmerkki pesintäaikaisessa hakkuukiellossa on saarien puunkorjuu. Ennakkotiedoissa on mainittu sen koskevan rantametsiä. Kukaan ei nykytalvina uskalla ostaa puita jäätien takaa. Jos lauttakorjuukaudesta viedään puolet pois, määrät vähenevät ja kun nykyinen kalusto vanhenee, niin investointihalut ovat varmaan aika vähissä. Hakkuita ei siis kielletä kokonaan, jolloin ei synny mitään korvausvelvollisuutta, mutta käytännössä toiminta hiipuu hyvin pieneksi. Näin se suojelu etenee.
Tämä nyt on tässä vaiheessa pelkkää arvailua, mutta paha aavistus itselläni asiasta on. Asia ei koske koko Suomea, mutta Vuoksen ja Kymijoen vesistöissä toiminta on ihan merkittävää.
Nykyään turvekerroksen paksuus on poistunut kriteereistä. Alue katsotaan suoksi, jos rahkasammalten peittävyys on vähintään 75 %.
Ei ole kokemusta. Syksyllä kellastuvien lehtien aikaan saisi ehkä parhaan kuvan, kun eri lehtipuiden välillä on sävyeroja. Myös tapauksissa, jossa aika ei riitä koko alan perkauksen, voisi isoilla aloilla etsiä ne kiireellisimmät kohteet. Muuten pitäisin kyllä jalkatyötä luotettavimpana menetelmänä, etenkin jos kaipaa vähänkään tarkempaa tietoa. Tosin kuvaa kyllä varmaan oppii lukemaan, kun ensin tarkastaa isompia määriä molemmilla tavoilla.
Jos puut maksettaisiin kuljetusten mukaan ja talvileimikossa koivukuidut jäisivät odottamaan kesään teiden kuivumista, saisiko niistä rahat vasta sitten? Jos kevät pääsee yllättämään ja suon taakse jäisi tukkileimikon katkotut puut odottamaan seuraavaa talvea, maksettaisiinko niistä energiapuun hinta vuosi hakkuusta? Puun myyjä ei välttämättä olisi voittaja kaikissa tapauksissa. Täällä on selvitelty motolistoja. Siihen kun vielä lisättäisiin autojen puntaritulokset, jotka kertoimilla muutetaan moteiksi ja osa kuorman puista olisi toisen myyjän puita, olisi luottamus viimeistään koetuksella. Tämä lisäisi tietysti hallinnollista työtä huomattavasti, joka tietenkin olisi pois puun hinnasta. Myös inhimillisten virheiden mahdollisuus kasvaisi huomattavasti. Itse olen omissa puukaupoissani ainakin saanut sentilleen ennakkoon sovittuna maksupäivänä puukaupparahat, joten kannattaako ehjää ruveta korjaamaan?