Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset
-
Minä taas epäilen oman kattilan kannattavuutta, kun käytetään raakaa matematiikkaa. Puhumattakaan vaivattomuutta.
MJO 8.1.2024, 23:18Polttopuiden tekeminen voi olla kannattavaa, jos on valmiina kalusto niiden tekemiseen.
Kannattaako niitä itse polttaa, vai vaihtoehtoisesti myydä ja rahoittaa vaihtoehtoista energiaa?
150m2 talon maalämpöpumppu kuluttaa ehkä 4 – 5000kWh. Montako heittokuutiota pitää myydä polttopuita, jolla rahoittaa sähkön?
Lisäksi se lämmityksen vaivattomuus ja plussana mahdollisuus kesäisin samasta porakaivosta jäähdytys.MJO 8.1.2024, 23:07Niinkö paska kauppa, että pakko olla Suomenvaltion masinoima?
Pikemminkin valtion edunvalvojat ovat olleet tolloja.
MJO 8.1.2024, 22:40On vähän eri asia, jos ’valtionedustaja’ hallituksessa tai yhtiökokouksessa olisi sanellut. Nyt ostetaan 3G-lupa Saksasta. Näin ei todellakaan käynyt.
Visan perustelut ontuu pahasti.
MJO 8.1.2024, 21:08Sonera oli pörssiyhtiö ja sen toimintaa säätelee osakeyhtiölaki. Aika meteli olisi noussut, jos valtionvelan maksuun olisi käytetty yksityisten osakkeenomistajien rahaa. Myös ulkomaalaisia omistajia. Pelkkä epäily olisi aiheuttanut skandaalin.
MJO 8.1.2024, 20:16Eihän sillä olutkaan väliä, kenelle lupa hankittiin, vaan sillä, kenelle rahat menivät. Aivan omaa pohdintaani tämä on.
Eli aika vähän lihaa luiden ympärille tuolle totuudelle?
MJO 8.1.2024, 18:11Ensinnäkin Sonera oli mukana yhteisyrityksessä, joka hankki sen luvan. (Sonera ei hankkinut itselle) Jotenkin kaukaa haettu salaliitto, mutta joillekin uppoaa kaikki.
MJO 8.1.2024, 17:36Eihän siinä MJO mitään salaliittoa tarvita, jos valtio käyttää omaa yhtiötään maksujärjestelyissä.
Niin että Saksalaisen pankit kuittasivat velat maksetuksi Suomen valtiolta. Eli muut operaattorit kilpailivat luvista ja taustalla samanaikaisesti Saksan ja Suomen valtio junailivat ’velanmaksua’ soneran kautta. Miksi saksa ei olisi myynyt lupaa muualle ja kuitannut vain Suomen velkaa käteisenä? (Ostajia oli)
paljonko velka oli?
MJO 8.1.2024, 16:59Väitätkö visakallo oikeasti, että Suomen valtionveloilla ja Soneran 3G sekoilun takana olisi ollut joku salaliitto?
MJO 8.1.2024, 16:03Se Numppi niin, että foliohatut keksii salaliittoteorioita kaikesta, joka ei aja agendaa. Osa hörhöistä uskoo koronarokotteissakin olevan siruja, joilla voi vakoillaan rokotettuja.