Käyttäjän Pavekka kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 968)
  • Pavekka

    543:ssa ei ole mutta se onkin japsi. Kyllä niitä muuten on ollut. 545,550 nyt ainakin.

    Pavekka

    Kaikki ei kykene luopumiseen zykologisista syistä. Vaikka mitään ei olisikaan. Ne vähät tai olemattomatkin pitää saada käärinliinojen taskuihin. Mahtaisiko seurakunnalta saada vähän isompaa hautapaikkaa? Voisi kipata kuorma-autollisen roinaa matkalle mukaan seuraavaan elämään.

    Pavekka

    Toi on vähän tabu. Kannattaisi olla hiljaa. Valtio subventoi yksityistä kiinteistökeinottelua asumisen tukien muodossa muutenkin miljardibiljardeilla joka vuosi. Vielä tällaisessa taloudellisessa tilanteessa. Eikä kuprua tarvi edes naamioida millään pöytälaatikko yritysvirityksillä.

    Mun mielestä perinnön jättäjän ja varsinkin vanhempien jättäessä pitäisi huolehtia asiat eläessä kuntoon. Täälläpäin on ollut tapana jättää likapyykit ja paskakasat toisten siivottavaksi. On ne niinkin hoitunut mutta aina on tullut pysyviä oheisvaurioita.

    Pavekka

    Pikkujuttuja. Mekaniikkaa ja asianhoitoa. Vaikeata on ihmiset. Varsinkin jos naiset asialla tohvelisankarit rinnallaan. 30-vuoden kokemus.

    Pavekka

    Luultavasti ei tee samaa kesähelteellä mutta on sekin mahdollista. Mallissa on tunnettuja  ”ominaisuuksia” mutta jos olet ollut siihen tyytyväinen ei liene tärkeää.

    Pavekka

    Hyväkuntoinen hq165r. Kaikki on kaatuneet mitä eteen on osunut.  Itsekin kaatuu kun aikansa kantaa.

    Pavekka

    Magneettiventtiili tuntuu olevan kuluva osa tronikissa. Aika helppo vaihtaa ja melkein kannattaa sen enempää ihmettelemättä vaihtaa jos käyntihäiriöitä. Tutkii sitten tarkemmin ellei auta.

    Pavekka

    Juuri niin siellä manuaalissa lukee😂. Kovin se nyt on vaikeaa yksinkertainen asia. Kovin niitä nyt koetaan kalibroitaviksi. Mulla ei ole stiili tarvinnut koskaan. Onko huski taas tuonut jonkun puolivalmiin tuotteen kuluttajille tuotekehitettäväksi? Ohjelma niin buginen että kaatuilee kun wintoosa aikanaan. Kyllä tota tuneakin on jo ainakin kymmenen vuotta koodattu. Ois korkea aika saada se toimimaan.

    Pavekka

    Huskit on parempia. Silloin kun ne toimii.

    Pavekka

    Taannoin tuunailtiin kuormalavoja sisustuselementeiksi. Samoin vanhoja  ikkunanpokia luultavasti lyijymaalattuja. Kaikkea jätettä jotkut kotiinsa kantaa. Purin syksyllä sisävälikattoa. Mustat niskat eli luultavasti sinistäjää. Paljonkohan siinäkin säästi kun ei voinut kunnollista ostaa?

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 968)