Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 4,453)
  • Perko

    Suomalaisia vientituotteita  arvostetaan ja ostetaan rauhantehtäviin, niillä on nykyisin kysyntää. Osaajat (pelimiehet) tekee ohjelmat ja hyrrät kootaan nopeasti omatoimisiksi järjestelmiksi ”Lapuan” tehosteilla. Parvi systeemikin  on ollut  hallinnassa.  Vientituotteitaparhaasta päästä ja velka humpsahtaa hetkessä pois.

    Perko

    Entäs jos devalvaatio ja pakollisia  vesontakohteita työttömille ja joiden työsuoritusta ei  tunnista.  Eiköhän noilla entisillä kepposilla  velka pakenisi. Sieltä ajalta kun  ovat piintyneet muutkin opit.

    Perko

    Mikään ei viittaa, että 150 € per ha/v  tuotos olisi paljaaksihakkuulta  kohonnut  jopa  – vero ja  6% sijoitus 50 -70 vuotta vetää hankkeen miinukselle. Sen takia on levitetty hakkuut ja tukkipuun myyntiin on enää neljäsosa puista.   Rääseiköt ovat vaan kasvaneet. Harmillista!

    Perko

    Kertaalleen istutus 78 vuodessa tasaikäiseksi  on jo  pielessä niillä entisillä tiheyksillä ja sen jälkeisillä harvuuksilla ei optimituotavuuden kannalta ole oikein juuri milloinkaan.  Optimikohdasta  myyntii keroin toisessa jk ketjussa. Sen laskenta opetus on  monimutkaisempi kuin  istutus tai metsän arvosteleva katselu.

    Perko

    Ensimmäiseksi aukkojen istutukset  aiheuttaa väärät tiheydet ja ohjeistukset  eivät ole taloudellisen tuottavuuden  parhaaksi.  Myöhemmästä hakkuista  saadakseen parhaan tulon 34%  veroa huomioiden  harvalla vain sattuu kokovalinnat kasvusta parhaille  kohdille,  etenkin jos joutuu puolet tai yli myymään kuituhinnalla.  Epäilen  jos joku tekee iän tai koon perusteella  milloin on parashetki hakata ei ole tuoton optimi.  Avohakkuiden haitta on huono kasvu ja huono hinta yli puolelle tuotannosta.

    Perko

    Kilpailu on osittain vapautunut vasta muutama vuosi sitten eikä ohjauksessa ole muutoksia  avustuksilla edelleen hallitaan. Tuottamattomiksi ryteiköksi ajetut metsät ei käänny tuottaviksi  kuin vuosikymmenissä valtakunnallinen puun kasvu laahaa 4- 5m3 / ha /v ,  se on ale 37%  20 €  hintaista.   Raivaajat kehuu sellunkeiton  tuloilla,  niin kuin ne olisi  tänne metsiin tulleet.   Kuvitteellisen sankarin  viitan ehkä siitä saa.

    PS;   Pahanlainen harha;  jk puusto on  järeää  ja ppa ei hävitä kasvua eikä  pudota puusta ryteiköksi tai aukoksi.  Käynti oikeassa jk metsässä voisi antaa  enemmän tietoa, mitä kerskua rotutaimilla ja raivauksien tuomalla avustustulolla.  Katsoo Osmo Palosaaren videon !

    Perko

    Metsäntutkimusta on ollut jo yli sata vuotta  tulos puun myyjälle vain kutistuu ja tuotannon  huiput pohtii edelleen rankatuotannolla rikastumista!    Mikä on sen  tulos  metsän omistajalle?  Keskustelu on kuin ” Ryynäsen  tuvassa” kertailevat kiinalaista  paperinhintaa ja Dallasin öljy rikkaista.  Omiin hajallisiin kumikenkiin ei  riitä kiinnostusta.

    MH  voi  mättää 34 % edestä tuloksestaan maahan mitä vaan eikä sen tulos näytä  muita huonommalle.

    Tolopaista ;” Olemme kuin siirtomaa, suurpääoman nöyrä palvelija.”  Kansan suussa oli varoitus, ” jos tullee ne Gusetin miehet…”

    Perko

    Näissä luvuissa näkyy miten suuret ovat määränneet  halvan pulkki tuotannon  johtavaksi.

    Sankey- eli virtausdiagrammi, joka kuvaa puuston poistuman ja hakkuiden runkopuun vuonna 2023, miljoonina kuutiometreinä. Infograafin tarkemmat tiedot löytyvät Hakkuukertymä ja puuston poistuma 2023 - sekä Puun markkinahakkuut 2023 -tilastojulkistuksista.

     

    Perko

    Verottajan  30, 34% varoilla puun kasvattaminen voi hyvinkin tuottaa 50%  rahaa vuodessa.  ja jopa 400 % parhaissa oloissa.  Sitä ei tarvitse  vertailla.  Se syntyy jk systeemissä. Onko  Puuki tai joku muu perehtynyt  kasvavan puun ja verotuoton mysteeriin?

    Perko

    Häkkikoirien  pitäjät pitäisi sulkea myös häkkiin.   Ei ole koiran elämää  häkissä riutuminen. Ovat aggressiivisia, vaarallisia ja purevat toisia koiria  myös ihmisiä ja aiheuttavat  vahinkoa.  Ainut oikea on pihassa vapaana Suomen Pystykorva. SE tuntee talon kaikki asiat  ja säilyttää naapurisuhteet kunnossa.

    Järjenköyhyyttä on kiduttaa koiria häkissä,  jotta joskus suuri metsästäjä  lähtee jahtiin niillä ylvästellen. Häkki tekee asujastaan  apaattisen purijan!  Häkit ei  ole  auttaneet;  ”metsästäjät kasvattavat yhä laajenevaa karjaansa maanomistajan mailla vastaamatta kuitenkaan karjan aiheuttamista vahingoista”.

    No , koulutettu leikkien ( katso tullikoira) opaskoirana ettei Suurimetsästäjä eksy metsään voisi olla jos olisi siihen opetettu.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 4,453)