Käyttäjän Perko kirjoittamat vastaukset
-
Entisen Neuvostoliiton alueen ryöstöhakkuista ei kannata ottaa oppia, joten uusia harvennusmalleja ja puulajeja on tutkittava aivan muualta. Parhaat esimerkit kestävään metsänhoitoon löytyvätkin Keski-Euroopasta, kuten Saksasta, missä laajaa puulajivalikoimaa on kasvatettu vastuullisesti jo vuosisatojen ajan.
Taitava myyjä pystyy markkinoimaan koivua haapaa käyttävälle tehtaan ostajalle kuin vettä vaan. No, tehdas piti sulkea.
”Hallitus puolueet puhaltavat yhteen hiileen koska se on heidän ainoa.” Juice Leskinen. Hän sanoi noin puolalaisista.
Tolopaisen arvokkaaseen kysymykseen ratkaiseva lisäys.
Yksittäisen pihakuusen huima, jopa viisinkertainen kasvuero tiheään umpikuusikoon verrattuna selittyy puhtaan matematiikan ja fysiologian avulla: vapaasti kasvava kuusi säilyttää tuuheat oksansa maahan saakka, jolloin sen kartiomainen pinta-ala ja neulasmassa suurenevat matemaattisesti potenssissa luoden jättimäisen ja kauttaaltaan suoralle päivänvalolle virittyneen ”aurinkopaneelin”. Siinä missä metsän siimeksessä riutuva kuusi joutuu karsimaan alaosansa valonpuutteen vuoksi ja sen pimeydessä kutistunut latvatupsu saa valoa vain lyhyen hetken ylhäältäpäin – kykenemättä tuottamaan riittävästi kilowattitunteja vastaavaa biologista energiaa puun järeytymiseen – pihakuusi kylpee valossa aamusta iltaan, hyödyntää kaiken energian runkonsa nopeaan lihottamiseen ja kasvaa helposti 30 vuodessa järeäksi tukkipuuksi. Etelä-Suomessa vapaasti kasvavan metsäkuusen latvuksen kokonaiskartiokulma on tyypillisesti 30–45 astetta.
A J kertoma mittari tuskin lissää kw , mutta on mystinen kuin horoskooppi ja nostaa käyttäjän tatusta. Valokuvaajan valotusmittarilla on hetkellistä valoa helpompi arvioida jos on innostusta. Entisajan mehtämiehet osasivat arvioida taimien valonsaannin ilman nykyteknologiaa jättämällä puuston sekaan aukon, josta taivasta näkyy vähintään 50 asteen kulmassa. Tämä käytännön nyrkkisääntö korvaa valomittarin ja varmistaa, että nuoret taimet saavat riittävästi suoraa auringonsäteilyä kriittisinä kasvukuukausina ja vuorokauden tehokkaimpina tunteina. Sitten tuli aukot ja umpi-istutukset .
Yksittäinen puu saa valoa joka puolelta, mikä maksimoi fotosynteesin.Ei ole kilpailua. (Jk hyödyntää samaa isojen puiden optimi harvuudella). Juuristo saa hyödynnettyä kaiken ympärillä olevan tilan, veden ja ravinteet ilman naapuripuita. Pihan maaperä on usein metsämaata ravinteikkaampaa ja saa lisäravinteita esimerkiksi nurmikon lannoituksesta tai lehtikarikkeesta.
Puu ei todellisuudessa kasva täysin ilman rihmoja. Maaperässä on aina luontaisesti mykoritsoja ajankanssa kehittyy lisää (sienijuuria), jotka auttavat puuta ottamaan vettä ja ravinteita, vaikka puu näyttäisi kasvavan erillään metsästä.
Harha, että taimikko olisi jk kasvusta edellä, se kasvaa pituutta mutta kuutioita ei synny vuosikymmeniin vuodessa yli kolmen motin! Hyvät kysymykset , kiitos! Hyvää Juhannusta !
Niitä on hyvä vertailla. Ongelma onkin teollisuuden luoma keinotekoinen kierre, jossa puhtaasti mekaanisen korjuun ja nopean bulkki-raaka-aineen vuoksi metsä pakotetaan nollapisteeseen liian usein ja liian laajoilla alueilla.
Syntyy tappiollinen kasvamaton avohakkuun jälkeinen kallis maaperän muokkaus ja istutusrumba ovat usein vain virheenkorjausta siitä, että metsän oma luontainen uudistumiskyky ja monimuotoisuus katkaistiin. Hiilikato ja raviteiden hävikki taivahan tuuliin on toinen juttu omistan tappion lisäksi.
Sienijuuriverkoston (mykorritsat) joukkokuolema: Puut pitävät yhteyttä ja ruokkivat maaperän sieniä sokereilla. Kun kaikki puut kaadetaan kerralla, näkymätön sienijuuriverkosto kuolee nälkään muutamassa viikossa. Istutettu taimi joutuu biologisesti kuolleeseen maahan, josta puuttuu se ”infra”, joka auttaisi sitä ottamaan ravinteita ja vettä.
Korjuukalusto tulee uudistumaan tehtäviin erikoistuen aina paremmaksi. Nykyiset ”veturimöhkäleet” jäävät älyn kehittyessä museoihin. Omistajan tahto ja tuleva kasvun tuotto ohjaavat älyn kanssa hakkuita jotta tulos on kaikin puolin positiivinen, so it goes . Metsä on arvokkain osa tuotannossa ja se tulee takaisin sanelijaksi ropsin ostajille.
Tulevaisuuden aukon tekijälle voi tarvita elvytyksen kun myynti ei vedä.
Peltoala ei ole kadonnut minnekään, lopettaneiden tilojen maat ovat siirtyneet jatkavien viljelijöiden haltuun vuokrauksen tai ostojen kautta. Keskimääräinen tilakoko onkin yli kaksinkertaistunut noin 25 hehtaarista lähes 60 hehtaariin. Tuotanto on tehostunut !
Puulajit vaikuttavat ratkaisevasti ajourien valintaan ja pysyvyyteen. Kuusivaltaisessa sekametsässä ajourat on valittava ja pidettävä pysyvästi samoina, koska kuusen pinnalliset juuret ovat erittäin herkkiä vaurioille ja tyvilaholle ( jaksollisen harvennus). Jos sekametsä taas on mänty- ja koivuvaltainen, juuristot kestävät koneen painoa paremmin, mikä antaa hieman enemmän joustavuutta korjuu reittien suunnitteluun maaperän kantavuuden mukaan. Jk eduksi on talviaikainen lumen suojaama korjuu varminta taimille.
Ilmastonmuutoksen myötä hyvää lumitalvea ja pakkaskeliä on yhä vaikeampi ennustaa ja valita 12–20 vuoden välein voi sitä passailla.