Käyttäjän Pete kirjoittamat vastaukset
-
Yaran omistuksessa lannoitteen JA apatiitin tuotantovolyymit ovat kaksinkertaistuneet. Se ei ole onnistunut vain säätämällä 60-luvulla rakennettuja myllyjä. No Toloppa toki tietää paremmin. Typpioksiduulipäästöt ovat Yaran tehtailla muuten puolet pienempiä myös länsikilpailijoihin verrattuna.
Toloppa on tietysti kaikkien alojen asiantuntija, mutta suomalaisen/Yaralaisen lannoitetuotannon päästöissä hän menee metsään. Niin sietämätöntä kuin se onkin, niin Ukista ja Siilinjärvellä valmistetun typpilannoitteen typpioksiduulipäästöt ovat reilu puolet pienempiä kuin vastaavalla vaikkapa Venäjällä valmistetulla lannoitteella (maakaasun tuotannosta lähtien laskettuna).
Timpan kuvailemasssa tilanteessa yhteismetsä on varmaan ollut ihan järkevä vaihtoehto. Sellaisiin selkeämpiin tapauksiin, joissa yksi henkilö on pääosin ostamalla koonnut metsäomaisuuden, se ei minun mielestä em. syistä sovi. Miten Timppa näkee tulevaisuuden? Onko tarkoitus että joku tulevista polvista pystyy muuttamaan osuutensa järkevään hintaan rahaksi? Miten tällaiseen aikeeseen/vaatimukseen nyt suhtauduttaisiin? Oletteko pohtineet liittymistä isompaan alueelliseen yhteismetsään tapana tehdä osuuksista kauppakelpoisia? Onko pitkän päälle kestävää että perikunnan rakennuksia ylläpidetään yhteismetsän tuloilla?
Omat lapset vielä niin nuoria että kiinnostuksesta metsätaloutta kohtaan ei mitään tietoa. Jos kuolen (?) niin testamentissani toistaiseksi metsäomaisuuden osalta 1-3 kiinteistöä per lapsi. Yksi kiinteistö yhdelle omistajalle. Avio-oikeus tietysti poissuljettu tulevilta puolisoilta. Saatesanoina että metsätilat myydään, perintöverot maksetaan ja loput indeksirahastoon kunnes täysi-ikäisiä. Metsätalouden harjoittaminen ei opiskelijan talouteen oikein sovi.
Näitä perheen/suvun yhteismetsiä ei kannata perustaa. Usein (aina?) on kyse lähinnä siitä että vanhaisäntä haluaa perustaa nimeään kantavan jopa satojen hehtaareiden laajuisen muistomerkin (oman viisautensa kunniaksi). Perillisten mielipiteillä ei näissä ole mitään väliä, tärkeämpää tuntuu olevan se että vanhaisäntä toteuttaa muistomerkin lisäksi metsäpoliittisia päämääriä estämällä ”pirstoutumisen”.
Isoon, toimivaan, yhteismetsään liittäminen on asia erikseen. Osakkaat ovat toisilleen tuntemattomia ja kaikkien intressi yleensä on, että osuuksille muodostuu markkinoilla hyvä hinta.
Ihan ensimmäinen, ja tärkein, ohjeeni on että pyri välttämään yhteisomistuksen muodostumista kaikin tavoin. Jos Haamu omistaa / on hankkinut useampia metsätiloja niin on aivan järjetöntä siirtää niitä kaikkia molemmille. Vaikkapa vain 150ha Hämeessä on ihan hyvä lisätulonlähde kelle hyvänsä. Ja isommassa rahantarpeeseen metsät voi myydä ilman että tarvitsee lupia kysellä sisareltaan. Yhteisomistamisesta ei ole kuin harmia. Vai kuinka moni täällä voi silmät kirkkaana sanoa että ”mieluummin omistan metsät sisareni kanssa yhdessä”.
yhteismetsä ei näitä yhteisomistamisen rasitteita juurikaan vähennä. Päinvastoin lisäbyrokratia alkaa jossainvaiheessa pännimään sitä ”vapaaehtoista”. Pienen yhteismetsän osuuksilla ei ole edes markkina-arvoa jos osakas jossain vaiheessa tarvitsee enemmän rahaa kuin vuotuisen tasaisen (pienen) ylijäämän. Osuudet eivät käy edes lainan vakuudeksi eli tavallaan metsäomaisuus muuttuu arvottomaksi.
Kenen silmään pistää – kenen ei. Kyllä esimerkiksi Kainuussa näkyy tämä ilmiö että hyvässä asennossa olevia kasvatusmetsiä yläharvennetaan systemaattisesti niin että kaikki yli 17cm rinnankorkeudelta olevat puut laitetaan pinoon. Jälki on paikoitellen karmeaa, mutta eihän se jokaisen silmään pistä. Kyseisten hakkuiden kannattavuus on varmasti kiistattoman hyvä. Yhtä kiistatonta on että näiun käsiteltyjen metsien hakkuusuunnite ja arvo ovat laskevia.
OPn rahastossa merkintäpalkkiolla maksetaan ostettavien kiinteistöjen varainsiirtovero. Palkkio ei siis mene rahastoyhtiöt tuotoksi. Miten lienee varainsiirtoveron maksu järjestetty muissa rahastoissa, en tiedä.
Kyllä ne tulevat säästöpuut kannattaa huomioida jo taimikonhoidoissa ja viimeistään ensiharvennuksessa. Itse koitan toimia niin että jo harvennuksessa jätetään muutama lehtipuuryhmä kokonaan käsittelemättä. Toisaalta jos kuvio on tasaista, ja joidenkin kavahtamaa, puupeltoa niin kunnianhimoa voi säästää niille kuvioille joissa potentiaalia aidosti on enemmän. Tällä tarkoitan tilanteita kun tulee omistajaksi tilalle jolla löytyy näitä hyvin monotonisia kuvioita. Näitä ei tosin yleensä ole, päinvastoin hoitamattomuutta ja lehtipuuta piisaa.
Tekopökkelöt ovat hyvä konsti ja säästöpuuryhmien poltto kanssa. Ne vaativat suunnittelua etukäteen ja helpompaa on kun ulkoistaa niiden toteutuksen. Metsäfirmoilla on säästöpuuryhmien polton suhteen kunnianhimoisia tavoitteita, kentän ihmiset eivät ole niin innoissaan. Vaatimalla saa tällaistakin palvelua.
Nämä jokamiehenoikeudet ovat vanha maan tapa ajalta ennen sähköä ja julkista liikennettä. Siihen aikaan oli ihan kohtuullista että hevosella sai oikaista metsän poikki. Minkäänlaista hupiratsastusta ja myöhemmin pyöräilyä ei omissa eikä varsinkaan muiden metsissä harrastettu. Nyt sitten pitää hyväksyä ja jopa hienona etuoikeutena pitää sitä että voi tarjota ilmaiset harrastusmaastot hupiratsastajille ja turhanpolkijoille (sähköavusteisille).