Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Tämä yrittäjyys on Suomessa hankala asia. Jos olet yrittäjä ja vaimosi kovapalkkaisessa duunissa. Vaimo joutuu työttömäksi, mutta kun auttelee satunnaisesti sinua, menettää oikeuden työttömyysturvaan, sama koskee vielä lapsiakin, järkevä vaimo valitsee hyvissä ajoin uuden kortteerin ja miehen joka ei ole yrittäjä, jonka jälkeen nauttii ansiosidonnaisensa silloin kun siihen asemaan pääsee tai joutuu. Pienimuotoise yrityksen säilyttäminen, jos vähän tekisi aina kun on aikaa, ei todellakaan kannata.
Metsäpalstoja tullee myyntiin tämän melan myel kamppanjan myötä. Eli jos työttömyysturva jää pahimmillaan eläkevakuutuksen takia koko perheeltä saamatta..
Yhteiskunnan pakottama eläketurva on vasemmistolainen malli. No joittenkin mielestä maailman paras tapa holhota typeriä pulliaisia. 40 vuotta hyvää eläkettä kerryttänyt ei saa edes 4% korkoa sijoitetulle pääomalle, tuskin edes 2% napsahtaa, jos kohta jäät nollakorollakin maksumieheksi. Eli huonoa eläkekertymää vasten tuotto tietysti parempi. Eläkekassan johtajan palkka pitää tietysti olla satojatuhansia vuodessa, eli vähän niinkuin ammattiliitoissa, johtaja syö kuormasta minkä kehtaa.
Vihreä aate kumpuaakin kateudesta. Miten vihreiden yhteen hiileen puhaltaminen onnistuu, kun järkevä osa vihreistä alkaa hahmottamaan metsien kasvun ja hiilidioksidin todellisen taseen metsätalouden keinoilla.
Kaikki vajaapuustoiset ja yli 100 vuotiaat metsät pitäisi ilmanmuuta parturoida aukeaksi ja uudistaa jalostetulla taimimateriaalilla. Kun hakattu puu jatkojalostetaan niin että hiilidioksidi joko otetaan talteen tai sitä ei vapaudu juurikaan, maailma pelastuu. Tai no, maapallon tuhoutuminen ei ole sitten ainakaan meidän syy.
Hiilidioksidin talteenottoon liityvää teknologiaa varmaan kehitetään monessa paikassa. Tai teknologiaa on käytössäkin, mutta kun on kallista vaikkapa ampua hiilidioksidi kuuhun tai upottaa säiliössä mereen. Uskoisin että fossiilisien poltosta polttolaitoksissa ei tarvitse luopua, pitää vain laittaa sellaiset hiilidioksidi verot, että hiilidioksidin varastoiminen alkaa kannattamaan. Suomessa tämä onnistuisi varmasti, mutta ei kannata sooloilla kun kiinalaiset tekevät kuitenkin sitä hiilidioksidia niin paljon ja omat puuhastelut ei tunnu missään, eli kansainvälistä sopimista tarvitaan. Liikenne kun vielä muutetaan hiilidioksidi verolle niin alkaa uuden tekniikan käyttö kiinnostamaan ja varmaan satsaukset uusiin innovaatioihinkin kasvaisivat.
Vallitsevan suhdanteen ja leimikkovarannon mukaan niitä puutavaralajeja tehdään. Pahin on tilanne kun jotain tukkia on markkinoilla liikaa, sellupuusta pieni pula ja firma ei saa tukkeja edes vaihtamalla mihinkään. Sahatavaran laatuja voidaan tietysti joskus erotella jo metsässäkin, se kuitenkin on varmaa että suorat järeät ja oksattomat osat ohjautuvat tukeiksi ja pylväiksi suhdanteesta riippumatta ja sahatavaran hyvässä syklissä edes osaava hankintahakkaaja ei pääse samaan tukkiprosenttiin kuin sellufirman moto. Siinä vaiheessa kun kuitupuusta on pula ja tukkia on vähintään riittävästi on metsässä syytä tarkkailla katkontaa, tänä syksynä katkonta taisi olla myyjien mieleen. Huippulaadusta ei tietenkään pystykaupassa isoja lisiä saa, kannattaa varmaan niitäkin kuitenkin myydä hyvässä syklissä kun kohtuu hyvän hinnan kuitenkin saa.
Meneekö tuo sitten niin että kuitupuuta hakataan jo ensivuonna enempi avohakkuultakin ja tukin hinta laskee ja kuitupuun hinta avohakkuulla hieman nousee. Avohakkuun kuituhinta on ilmeisesti ollut huono ja se on siellä pidetty väkisin, tarjouksissa 20% pienempi sellufirmojen kuituhinta verrattuna sahaan. Itseasiassa hinnantarkistuksen jälkeen näyttää siltä että harvennuksella kuitupuun hinta jäi 2 euroa syksyn avohakkuun kuidun hinnasta.
Sijoitukset kasvaa korkoa ja niistä voi lohkaista lahjoja jälkeläisille, eläkevakuutukseen maksettuja rahoja ei välttämättä koskaan saa edes nollakorolla takaisin. Minä olen isoäitin elämää käynyt katsomassa kun oli lähelle satavuotiaana hoitolaitoksessa, halusi pois jo, ei enää kävellyt, hoitajan tarvi joka käänteessä eikähänne kokoajan ehdi. Ite olen laskenut että pumppu pettää hyvällä tuurilla metsätöissä 75 vuotiaana, jolloin eläkevakuutusmaksun loput korkoineen tilitetään vissiin perillisille niinkuin kreikassa.
Ytk on ollut mulla 20 vuotta. Sitä ennen oli meto, josta erosin kun en halunnut olla maksamassa mielestäni turhien liitonherrojen palkkoja. Ansiosidonnaisella olen ollut muutaman kerran ja minusta se ansiosidonnainen on ollut aina liiankin suuri. Metsurin töitä ei tammi – maaliskuussa ollut ja 1500 euroa kuussa tuli rahaa jostain, varmaan puulittolaiset saaneet vähän enempi, en kadehdi. Ilmeisesti tuo ansiosidonnainen on noinkin korkea siksi, kun ihmiset eivät osaa laskea raha-asioitaan ja jos kerran kuussa ei jostain rahaa tipu, niin sosiaaliluukku kutsuu. Yrittäjänä ollessa oppi siihen että rahan tulo voi joskus olla hyvinkin epätasaista ja raha-asiat pitää laskea etukäteen, aika moni yrittäjäkin sössii asiansa kun vain keskittyy tekemiseen, tuhlailee ajattelematta tuottoja ja talousasiat jää funtsimatta. Vasemmistolainen ajattelu ei kannusta yksilöä huolehtimaan omista asioistaan. Moni ns. yrittäjäkin on enempi tekijä ja työn puurtaja ja vähempi tj.
Tavallinen pulliainen ei ikinä uskalla ostaa markkinoilta ensimmäistäkään metsätilaa, tuskin pörssiosakettakaan. Mutta kyllä se niin on viime vuodet ollut, että kun päätehakkuu metsiä myydään, joku muu ne ostaa ja semmoisella hinnalla että ei tarvi harmitella tai jossitella, kun oman arvion mukaan yli puuston arvolla palsta vaihtaa omistajaa. Eikä noita edes aina parturoida heti, eli varmaan sitten lompsasta löytyy rahat ja puitten kasvulla ja mahdollisella puun hinnannousulla raha poikii..