Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
Tarkemmin kun muistelee, niin kyllä noissa tilakaupoissa oli aluksi tärkeää, että on vesistö, tammukkapuro tai lampi tai järvi, eli elämänlaatua sijoittamisen ohessa.
Metsätilat on ostettu sijoitusmielessä ja voin kertoa että olivat 20 vuotta sitten käsittämättömän edullisia. Oli vähän jobbaroinnin makuista kun noista osasta sitten luovuttiin, mutta tärkein syy myynteihin oli hiukan liian pitkä etäisyys mökiltä. Muutimme myös eri paikkakunnalle ja halusin käteistä rahaa osakkeisiin ja metsätilojen hankkimiseksi uuden kotiseudun läheltä, muuton yhteydessä putosi omat ansiot. Viimeiset vuodet olemme ostaneet metsätilan/vuosi, eli myytiin aiemmin parisataa hehtaaria.
Alle 50 v. 200 ha vaimon kanssa yhdessä ja erikseen, jossain vaiheessa oli 350 ha, en ollut silloin sen onnellisempi, kun en ehtinyt joka vuosi edes käymään kaikilla palstoilla, tosin en käy nytkään. Metsät Keski-Suomessa, Länsi-Suomessa ja Pohjois-Suomessa. Tilat hankittu palkkatöissä ansaituilla rahoilla ja osa tietysti sitten puukauppatuloilla.
Päijänteen mhy antaa ajantasaisen tiedon. Sehän on yhdistyksistä paras tai ehdottomasti paras.
5 päivää kesti tulo, dhl toi kotiovelle. Laitoin kasaan ja käytin muutaman minuutin, täristää tosiaan tietyllä kierrosalueella ja sitä pitää opetella välttämän. Valjaat säädin myös ja vaikuttivat hyviltä. Viikonloppuna otan omalle tilalle sisäänajoon, pienen taimikonhoitoa ensin.
No ei varmaan ole bluffi. Sinne Keski-eurooppaan menee varmaan vielä niin vähän puuta, että pelkäsi toimittajalta pääsevän hörönaurun. Sellufirmat ei kuitupuun hinnalla kilpaile, maksattavat tarvitsevansa lisäpuun sahapuiden hinnalla. Sellufirmalle koko tukkipuu kuituineen on yhtä arvokas, voisivat siirtyä kokorunko kauppaan, mutta reilu peli ei ole aina kannattavinta.
Niin no kyllä minä tuon maidon alemyynnin tiesin. Suomessa ei ollut muita varteenotettavia toimijoita ja yrittivät ajaa tunkeutujan. Metsäliitolla ei ole vastaavaa markkina-asemaa, mutta yrittihän ne vallata koko euroopan hienopaperimarkkinat, eli vastaavaa yltiöpäisyyttä ja vauhtisokeutta on ollut.
En tiedä mitä Valiossa on tehty.
Käytännössä kuituharvennukset ja hankintapuun myyn Metsäliitolle, noista tulee jo aika paljon sijoitettavaa yhteen putiikkiin. Kaikissa sijoituksissa on riskinsä. Metsäliitto tarvitsee tulevaisuudessakin pätevän johdon, aika näyttää, historiasta toivottavasti opitaan.
Jupit sijoittaa mieluumin firmoihin, missä kasvupotentiaalia ja seksikkyyttä. Mulle riittää kun firma on kunnossa, tekee arvoonsa nähden erittäin hyvää tulosta, jakaa tulosta omistajilleen kilpailukykyisesti ja on hyvillä näkymillä, vaikka kasvu on takuulla hillittyä. Eli juppi valitsee osakkeen, missä p/e voi olla vaikka 10, metsäliitolla tuo tunnusluku on noin 2. Lisäksi p/b lienee lähempänä nollaa kuin ykköstä, eli on tuon luvun valossa lähes konkurssihinnoiteltu. Jos koko Metsägroup laitettaisiin pörssiin, vaikka putiikki olisi entinen jyväjemmarien osuuskunta, arvo nousisi tietysti niin että tunnusluvut vastaisivat yrityksen todellista arvoa. Toki nämä tunnusluvut ovat laskettu vain vuoden 2017 tilinpäätöksen perusteella, eli oliko vuosi koko firman paras.
Ei ole sama asia, nuo lisäosuuksien jakamiset liittyvät suoraan tehtyihin puukauppoihin, eli riippuu siitä miten se asia Metsäliiton tietokoneessa tehdään. En kyllä tiedä, verotetaanko noita jaettuja lisäosuuksia myytäessä, jos niin on niin välillä osuuksien myyminen kuulostaisi vähemmän kannattavalta. 30 vuoden päästä nyt saatu lisäosuus on tuottanut korkoina vähintään kolminkertaisesti osuuden arvon, jolloin mahdollinen myyntivoitto vero ei merkitse niin paljoa.