Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,871 - 1,880 (kaikkiaan 3,195)
  • pihkatappi pihkatappi

    Jasen kuvat varmaan aikaansaavat klikkauksia. Odotamme mielenkiinnolla. Kuvion arvo laskee jatkuvallakasvatuksella, sehän on käytännössä puuston arvo +maapohjan arvo. Kun taas 20 vuotiaan hoidetun ja tasarakenteisen kuusikon arvo sisältää puuston arvon lisäksi melkoisesti odotusarvoa.

    pihkatappi pihkatappi

    Olen visakallon kanssa samaa mieltä, jatkuvankasvatuksen unelma höttöä ei tietysti kannata paisutella, mutta ammattilaiset joutuvat noita tekemään ja jotenkin niitä pitäisi realistisesti pystyä jossain tapauksessa suosittelemaankin, jos metsänomistajalla sellaista toivetta on.

    pihkatappi pihkatappi

    Olen ihmetellyt samaa. Onko trollaamisen taustalla pelko siitä että peitteinen metsätalous olisi tulossa ajanoloon  jossainmäärin pakolliseksi. Jatkuvakasvatus on yksi kasvatustapa muiden joukossa, kuten vaikka hieskoivun kasvatus turvepellolla, ei järkevä läheskään joka kuviolla, mutta juuri oikeassa paikassa hyvä valinta.

    pihkatappi pihkatappi

    Tuo ei pidä täysin paikkansa. Metsäfirmoissa on töissä hyvin monellalailla luontoon suhtautuvia ihmisiä. Ihmisistähän se on kiinni, miten asiat hoidetaan, ohjeistus on kuitenkin muuttunut hyvin paljon ja sen uskon että ihmiset haluavat säilyttää työpaikkansa ja silloin niitä ohjeistuksia aletaan soveltamaan, vaikka tehometsätalouden syvässä poterossa olisi aiemmin oltukin. Taitaa risuparta itse olla omassa poterossa syvällä, mutta ihan ymmärrettävää, minulla ei ole mitään intressiä ajatuksiasi muuttaa, olen vain nähnyt ns. Tehometsätalouden muuttuvan. Ilman jälkiä metsässä ei sellutehtaita pyöritetä ja sinun intressisi ovat sikäli kaukana.

    pihkatappi pihkatappi

    Siinähän se syy isompaan raivuriin tulikin, eli isompaa terää pystyy käyttämään huoletta. Ennakkoraivuulla joutuu jonkin verran leikkaamaan pahimmoilleen sen kokoista risua, että ei ihan katkea, jolloin kallistuu väärään suuntaan ja joutuu hipaisemaan vielä toiseltakin puolelta, mutta läheskään aina ei ole tilaa terälle siellä toisella puolella.

    pihkatappi pihkatappi

    Sinä olet Petkeles niin nuori mies, että ihan turha tästä asiasta väitellä näitten kokeneiden kanssa. Kun juuret on syvällä maassa ja latvassa ei juuri enää viherrä, niin ei tuulet enää taivuttele. Tehdään me tilaisuuden tullen syntiä ja kasvatetaan metsiköitä tilanteen mukaan.

    Annelilta raikas ehdotus Jovainille, tyydy osaasi ja myy puuta, ainakin harvennuksia, Metsägroupille, sekä sijoita puukauppatulot osuuksiin. Kun itsekin räknäilet asioita välillä jostain muualta käsin kuin siitä samasta omasta näkökulmasta, pääset tuostakin yli ja elämä voi jatkua seesteisempänä. Eli ihan niinkui Metsuri motokuski kirjoitti, olisi aika päästä jo yli. Ymmärrämme ongelmasi mutta metsäteollisuus Suomessa on vähän niinkuin vallitseva ilmasto, vaikka kuinka kiroaa niin ei se siitä muuksi muutu. Voisihan asiat olla toisinkin, esim. että ilmastoa ei olisi ollenkaan.

    pihkatappi pihkatappi

    Laita Syrjälä tietoa tuosta stihl huollon tekemisistä kulutuksen nousun johdosta. Mulla vastaava tilanne, tosin noin tunnin kestää tankki, kun uutena oli 1.15. Huoltomies ei osannut täällä sanoa muutakuin että pakoputki voi olla karstainen tai ilmanpuhdistin tukossa.

    pihkatappi pihkatappi

    Aika hölmösti tosiaan kirjoitettu. Käytännössä ovat tietysti noin 3 metrisiä käytäviä. Kyllä käytäväharvennus jossain tapauksessa voi olla paikallaan, mutta useimmiten sillä on suuri merkitys miten motokuski puut valitsee.

    pihkatappi pihkatappi

    Taitaa se moottorinsa puolesta olla paras. Toivotaan että voimansiirtokin kestää. Ehkä seuraava raivaussaha on minullakin husqvarna. Artolla varmaan säädetty paljon laihemmalle, mitä tämä autotune automatiikka säätää, kun tankki kestää sen 2 tuntia. Risun määrä ei minun mielestäkään hirveän paljon vaikuta kulutukseen, moottorin tehot ei vaan riitä tuolla paksussa viidakossa ja harvemman poistuman kanssa kulkeminen on rivakkaa, jolloin terälle on tavaraa silloinkin kokoajan. Tietysti vaikeakulkuisessa maastossa pienellä poistumalla kulutus laskee huomattavasti.

    pihkatappi pihkatappi

    Kun tankki kestää vain tunnin, joutuu suunnittelemaan tarkemmin sahattavat välit, ettei vaan tankki lopu risukon takana kaukana bensa-astiasta. Jos olisi tuollainen isompi tankkinen raivari, mahdollisuudet palstan raivauksen suunnittelussa lisääntyisivät. Ja ilmanmuuta valjaisiin joku juoma sitten mukaan.

Esillä 10 vastausta, 1,871 - 1,880 (kaikkiaan 3,195)