Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset
-
254 Husqvarnan tankillinen kului kyllä puskassa kuin puskassa tunnissa ja ammattimies sahasi sitten vähintään 5 tankillista päivään.
No siellä huollossa on ruuhkaa, useampi saha roikkuu naulassa ja korjaavat muitakin vehkeitä, ainakin tuolla missä itse käytin. Ja tuskin alkavat ottamaan uudesta sahasta varaosaa, ellei ole hyvän kaverin saha ja kaveri kertoo että kiirus olisi. Mullakin meni varmaan kolme viikkoa tuon huollon kanssa, eivät heti tutkineet ja kun tutkivat, piti osat tilata ulkomailta ja varmaan sitten tilataan vasta kun on isompi tilaus samalta toimittajalta, näinhän se valitettavasti menee.
Stihlin 460 on käytössä. Takuuhuollossa vaihtoivat moottorin laakerit, oli sahattu reilu 200 tuntia. En tiedä sahasinko väärin, mutta ei ole aiemmissa raivureissa vastaavaa ongelmaa ollut. Lisäksi tuo Stihlin tankki menee tyhjäksi alle tunissa, jolloin tauko tulee pidettyä kahden tankillisen jälkeen ja bensaa palaa päivässä melko paljon. Mutta eipä tuossa muutoin moitteen sanaa, eli olen ihan tyytyväinen kuitenkin tuohon raivuriin, kun en paremmasta tiedä.
Kyllä vika on päässä, pakko myöntää, toki pää muokkautuu ympäristön vaikutuksesta, harva kai syntymähullu on.
Viime vuoden loppupuolella tarttui taas yksi tila siedettävällä etäisyydellä, oli tiestö huippukunnossa ja puolet kuvioista ihan hyviä ja kaikki taimikot melko surkeassa jamassa, pääasia että tekemistä riittää. Laskeskelin 3% korolla ostohinnan ja ajattelin lannoittaa kolmasosan tilasta ennen päätehakkuuta, joka toivottavasti hieman lisää tuottoa hyvälaatuisessa tukkimetsässä. Toki rahalle olisi löytynyt parempikin tuotto, mutta mukavampi omistaa metsää kuin jotain muuta. Ja joo, metsävähennys vaikuttaa tietenkin hinnoitteluun.
Tuulenviemää kirja on hyvä lukea, maa on ikuista ja omat palstat luovat varmaa tuloa ja turvaa.
No nyt mä tiedän kuka Wanhajätkä on. Ei mulla ole enää teän kylällä metsää, olen myynyt sen pois.
Enpä ole juuri keilannut, ehkä 6 kertaa elämäni aikana. Kahvia kyllä juon, mutta etäisyyksien takia odotellaan sopivaa hetkeä.
Vullin juhla kuosi..
Eli Metsä Tissuen uusinta uutta. Vulli ja Tissue ovat markkinoinnissaan onnistumassa ja kohderynmänä tietysti satavuotiaan Suomen kansa. Näitä lisää.
Vastaus välikysymykseenne on 192.
Sinä voit omaan yritykseesi palkata kenet haluat johtajaksi, olkoon jokaisella yrityksellä vapaus palkata henkilöt tarpeen mukaan. Mitään valtiollisia tai muitakaan työryhmiä tällaisiin kokeiluihin ei tarvita.
Minulla on kyllä sellainen tunne tuosta Bernerin hommasta, että asia oli sovittu tutkittavaksi hallituksessa ja kun sontaa tuli välittömästi joka tuutista, ukot pelastivat nahkansa ja Berneristä tehtiin syntipukki. Se ei kuitenkaan sitä muuksi muuta, että asia hoidettiin huonosti ja että ajatus siitä että veropohjia mulkataan taas nollasummapelillä ja muodostetaan turha yritys kovapalkkaisien johtajien kera yleishyödyllisiä asioita varten, oli ihan paska.
Nyt Timppa kyllä erehdyt noiden yritysjohtajien suhteen. Saattavat hölöttää uusista innovaatioista tai markkinoiden muutoksista niin, että vielä käytössä olevien OMAN FIRMAN tuotteiden markkinointiin tulee suuria ongelmia. Näistä ei tietysti puhuta, kun johtajien varpaille ei astuta. Mutta tottakai nuo hölösuut ja turhien projektien vetäjät tekevät enemmän tuhoa kuin tuhansien työttömien joukko.