Käyttäjän pihkatappi kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 2,962)
  • pihkatappi pihkatappi

    Palkkatulojen veroilla valtio pärjää, siihen palkan merkitykseen vain lisää kannustetta.

    Matemaattinen lähestyminen ongelmaan. 500 000 ihmisen 20000 euron vuotuiset tuet pois, leikkaus 10 mrd ja valtio alkaa vähitellen lyhentämään velkaa.

    pihkatappi pihkatappi

    Pannulta hyvä vastaus, lisään vielä. Kun ennakot on saanut, jokaisen vuoden puuston kasvu ennen hakkuuta lisää loppumaksua ja itse olen tuon usein kokenut positiivisena. Harvennusten kanssa kolmen vuoden odotus voi joskus olla vähän liikaa.

    pihkatappi pihkatappi

    Kiinassa energian tuotannon siirtymävaihe on lisäämässäkivihiilen käyttöä, viiden viime vuoden aikana kivihiilivoimaloiden pystytys on nelinkertaistunut. Kiinassa vienti perustuu kivihiilen käyttöön. Mutta hyvin ovat osanneet ja Eurooppa tosiaan on jälkijättöinen.

    pihkatappi pihkatappi

    Suomessa kannattaa siirtymävaiheessa polttaa risut ja turpeet. Ja jos puhdas vientienergia on meille kannattavin bisnes tulevaisuudessa, poltetaan omaan käyttöön puuta ja turvetta jatkossakin. Maapallon kivihiilen käyttö kasvaa ennätystahtia, kivihiili on globaalissa energiahuollossa suurin tuotannon tekijä, täällä vihreässä Euroopassa sähköautoilija vaatii puunpolton kieltoa, ei syytä välittää tietämättömien vaatimuksista. Kiinan uusien kivihiilen polttolaitosten pystyttäminen on vuosituhannen huipussa, Kiina vastaa 80% maapallon kivihiilen kulutuksesta. Temu, Kiinan aurinkopaneelit, sähköautot ja Kiinan terästeollisuus pitäisi laittaa globaalisti tuontikieltoon ihmisoikeuksien rikkomusten ja kivihiilen kasvavan käytön takia. Toisaalta voisi kääntää asian niinkin, että kuinka typerää Euroopan toiminta on ollut ydinvoimaloiden sulkemisten ym kannattavien laitosten kuoppaamisessa kesken elinkaarta, on eletty hiilidioksidien laskemisten ja taukoamattoman viherhöpötyksen psykoosissa, hulluutta se on kun hieman sivullisena seuraa.

    pihkatappi pihkatappi

    Tahtoo sieltä auton ikkunasta näkyä myös sekin, että usein lyhyissäkin havupuu taimikoissa jätetyt lehtipuut ovat selkeästi havupuita pitempiä, jolloin metka tukiehtojen täyttyminen on tarkastajan harkinnan varassa.

    pihkatappi pihkatappi

    Suomessa kansantalouden parannuskeinot eivät onnistu. Jos joku hiemankin rankempi linja valitaan, seuraavissa vaaleissa tuo massiivisia leikkauksia tehnyt puolue saa puolet vähemmän ääniä. Ehkä hieman tyhmä kansa, joka elelee taskut tyhjinä kuukautista rahasuoritusta odotellen, eikä muutos näillä merkeillä onnistu. Suomen tulevaisuudelle parasta olisi, kun Eu tekisi pikimmiten pakkokeinoilla tarvittavat muutokset. Tällä menolla tulee aika, kun Suomen valtion velan korot nousevat tuplaamaan alijäämän ja suunta on varma, eikä käänny, kuin miljardien leikkauksilla rahanjakoon.

    pihkatappi pihkatappi

    Kaikki muuttuu. Itselläkin oli yritys 90-luvulla ja tein kirjanpidot itse ja laskutukset omalla ohjelmalla yms. olin aika innoissani. Nyt ei huvita tuota asiaa syvällisemmin tutkia, mutta voisin tehdä neljä kuukautta vuodessa töitä vaikka yrittäjänä, mutta byrokratian ja muuttuneen yel käytännön takia taidan kalastella ja lenkkeillä tuonkin ajan. Pahoittelen puolestani kirjoituksiani ja keskityn jatkossa taas enempi harrastuksiin.

    pihkatappi pihkatappi

    Monet syövät testosteroideja ja muita lihaksen kasvua kiihdyttäviä kemikaaleja jo teini-iässä. Voihan se olla, että kun ylivertainen lihaksisto on hankittu, ei mömmöjä ainakaan kilpailukaudella tarvita. Sama se on missä tahansa urheilussa, jos ylikunnon voi estää hormooni buustilla, niin kai niitä jotkut joskus käyttää ja pahuus oliko se huulirasva kielletty.

    pihkatappi pihkatappi

    Tarvittaisiin ankara moderaattori. Nyt täällä asia hukkuu näiden eläkeläisten höpötyksiin.

    pihkatappi pihkatappi

    https://ilkkapohjalainen.fi/uutiset/kauhajoella-ei-purematta-nielty-ravitsemussuosituksia-valtio-antaa-jo-suosituksia-siit%C3%A4-kuinka-sy%C3%B6d%C3%A4-el%C3%A4%C3%A4-nukkua-ja-hoitaa-parisuhdetta

    Maksumuuri, mutta selviää riittävästi jo otsikosta. Suositukset on tehty tuotannollis taloudellisin syin ja ilmastonmuutos ajattelun kautta.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 2,962)