Tuo poteroihin kaivautuminen ilmenee siinä , että ei nähdä tai haluta tunnustaa sitä , että töitä tehdään koko ajan hirvikannan pitämiseksi siedettävällä tasolla.

Edellisillä sivuilla oli puhetta siitä, että onko olemassa biologisia perusteita pitää hirvikanta etelässä suurempana. Perusteluja kysellessäni ohjattiin kysymään tutkijoilta, ja ehkä sen vielä teenkin. Siihen asti väitän, ihan vaan mutupohjalta, että perusteita ei ole. Syyt tiheämpään kantaan tulee esiin raportissa sekä tässä keskustelussa. Ensinnäkin halutaan välttää paikallisia tyhjiöitä, ja toisekseen halutaan pitää kanta niin korkeana, että nuorisolla/metsästäjillä piisaa mielenkiinto. Vallitsee käsitys, että jos ammuttavaa on vähemmän, niin harrastajia ei riitä. Ehkäpä on niin, että toiminta uudelleen organisoimalla olisi mahdollista saada uusia toimijoita, viittaan esim. Annelin esimerkkiin?

Suorittavalla portaalla oli tuossa edellä hyvä käsite, eli siedettävä taso. Käsitteen monitulkintaisuuteen tiivistyy paljon. Se mikä yhdelle on siedettävä taso, on toiselle liikaa, ja toisen siedettävä taso on toiselle liian vähän. Koska ihmisillä on niin erilaisia intressejä, on hyvin vaikea saavuttaa suloista yhteisymmärrystä. Olen tietenkin jäävi siinä mielessä, että A) en metsästä ja B) olen ikäni katsellut perheen metsässä hirvien tekemiä vahinkoja, ja törmännyt niihin jopa omassa Nalle Puhin puolen hehtaarin monimuotoisuusparatiisissa.

Intressejä arvioidessa voisi koettaa hyödyntää John Rawlsin oikudenmukaisuusteoriaa, vertailla erilaisia oikeuksia ja vapauksia. Toisaalta meillä on metsästäjän oikeus saada paljon saalista. Sitten meillä on metsänomistajan oikeus hankkia toimeentulo. Minusta nähden toinen arvo on merkittävämpi kuin toinen. Tuntuisi loogiselta ajatella, että asiassa pitäisi toimia enemmän maanomistajien intressien pohjalta. Mutta kuten planterin esimerkki osoittaa, näinhän homma ei toimi.

Tämä vallitseva asiantila aiheuttaa monelle metsänomistajalle vahvan kokemuksen epäoikeudenmukaisuudesta. Tilannetta ei yhtään paranna sellaiset ohjeistukset, että hoitaisit metsäsi kunnolla, niin tuhoja ei tulisi. Tai sellaiset ajatukset, jossa hirvituhoja vähätellään vertaamalla niitä hoitamattomiin taimikoihin. Todennäköisestihän asia on niin, että hirvivahingoista ääntä pitävät juuri ne omistajat, jotka koettavat hoitaa metsiään tehokkaasti, ja silti sarvipäitä vilistää taimikoissa.

Lopuksi voisi vielä koettaa hahmotella mikä tilanteessa on positiivista. Tässähän ei ole vastakkain pohjimmiltaan metsästys ja maanomistus, vaan hirvivahingot ja maanomistus. Nämä ovat kaksi eri asiaa. Metsästyksen monet inhimillisesti arvokkaat ulottuvuudet voidaan saavuttaa myös pienemmällä sorkkaeläinkannalla. Tämä vaatii vaan tiettyä mentaalista muutosta metsästäjien taholta.

Riista-aidat varmasti vaikuttavat kulkuun. Mutta eikös samalla tavalla pohjoisessa poroaidat rajaa alueita, ja silti vältytään perinnöllisiltä ongelmilta.

Harrastelija, varmuuden vuoksi selvennän kysymystäni, tuo edellinen viestini kun on tulkittavissa kahdella tavalla. En viitannut hirvien metsätaloudelle aiheuttamiin ongelmiin, vaan hirville aiheutuviin ongelmiin. Suorittavan portaan edellä suosittelemassa raportissa kun kerrotaan, että pohjois-Suomessa harva hirvikanta on ok, eläimet osaavat liikkua ja löytävät toisensa  paikallisista tyhjiöstä huolimatta, ei tule hirville perinnöllisiä sairauksia tai muita ongelmia.

Mutta sitten etelä-Suomessa raportin mukaan sama pienempi tiheys aiheuttaisi ongelmia! Hirvien pelätään degeneroituvan. Arvellaan, että ne eivät löydä toisiaan, eikä uskota, että kantaa kyetään pitää metsästämällä samalla tapaa tasapainossa uros/naaras -suhteen osalta kuin pohjoisessa. On hyvin mahdollista, että asia on juuri noin, mutta haluaisin kuulla suorittavalta vähän tarkemmat perustelut tälle hirvien erikoiselle käytökselle.

Äkkiseltään ajatellen väitteen voisi ajatella perustuvan ensisijaisesti sosiaalisiin syihin. Eli siihen, että etelässä on enemmän metsästäjiä. Siksi kannattaa pitää hirvikanta niin korkeana, ettei minkään porukan alueelle synny hirvityhjiötä, että kaikilla piisaa ammuttavaa. Tämä on ymmärrettävä ajatus, mutta mikäli se on todellinen syy, niin olisi hyvä tuoda se avoimemmin ilmi.

Raportissa tuodaan ansokkaasti esiin metsästyksen monet inhimilliset arvot. Se yhdistää kyläläisiä, antaa sosiaalisia kontakteja. Peijaiset ovat hiipuvien kylien vuodenaikaiskierron kohokohtia. Hirvisoppa höyryää pöydässä, sahtiakin löytyy, saattaapa hanurikin suoltaa sulosointujaan. Oikein somaa. Väitän kuitenkin, että samat sosiaaliset arvot voidaan saavuttaa pienemmälläkin kannalla! Päinvastoin yksittäisen hirven kaadon arvo vaan kasvaisi, jos kanta olisi pienempi. Edelleenkin voisi istua passissa ja paistaa makkaraa porukalla, vaikka saalista tulisi vähemmän. Ei pienempi kanta estäisi pitämästä peijaisia ja ottamasta ryyppyä. Jos nyt jonain vuonna ei saataisi yhtään hirveä, niin seuraavana vuonna hirvenkaataja olisi entistäkin tyytyväsempi onnistuneesta laukauksestaan.

MJO, en itse näe mahdollista tyhjiötä erityisenä ongelmana.

Raportissa nostetaan esiin hirvestykseen liittyviä monia erilaisia arvoja, enkä niiden olemassaoloa haluakaan kiistää. Mutta palaan vielä tähän biologiseen perusteeseen, jonka mukaan hirvikannan tulee olla etelässä tiheämpi kuin lapissa. Raportissa sanotaan näin:

Hirvitiheyden laskiessa tasolle 2,0 – 2,5 hirveä/1000 ha alkaa hirvikannan epätasaisuus lisääntyä ja syntyä hirvityhjiöitä, mutta edelleen voi olla tihentymäalueita, joilla hirviä on tavoiteltua enemmän. Syntyneiden tyhjiöiden uudelleen täyttyminen voi olla hyvin hidasta. Epätasaisuuden lisääntymisen arvioidaan heikentävän hirvikannan vakautta, vaikeuttavan valikoivaa
verotusta ja metsästysmahdollisuuksien tasaista jakautumista sekä edistävän perinnöllisen monimuotoisuuden heikkenemistä. Myös kannan lisääntyminen voi heikentyä matalilla tiheyksillä, kun lisääntymisikäisten yksilöiden kohtaamiset vähenevät. Näin tapahtuu erityisesti naarasvoittoisissa kannoissa, joissa parhaassa siitosiässä olevia uroksia on vähän.

Ja parin sivun päässä raportissa seisoo kuitenkin näin:

Keski- ja erityisesti Ylä-Lapin hirvitilanne poikkeaa muusta maasta mm. luonnonolosuhteiden vuoksi. Hirvitiheydet ovat olleet selvästi pienempiä ja hirvikannan paikallinen vaihtelu mittavampaa kuin muualla. Lapin pohjoisosissa hirvikannan rakenne on tasapainoisempi ja sen tuottavuus alhaisempi kuin muualla maassa. Vakaata kannan rakennetta ja vasatuottoa voidaan ylläpitää Keski- ja Ylä-Lapissa maltillisella verotuksella sekä kohdentamalla metsästys tasapuolisesti uroksiin ja naaraisiin ja säilyttämällä vasojen osuus saaliissa muuta maata alhaisempana.

Minulla jää tässä nyt jokin syyseuraus -suhde hahmottumatta. Karummissa oloissa sama eläin pärjää mainiosti pienemällä tiheydellä, paikallinen vaihtelu on normaalia mutta silti eläimet löytävät toisensa ja lisääntyvät perinnöllisen monimuotoisuuden tuhoutumatta. Metsästyskin pystytään kohdentamaan niin, että kanta pysyy tasapainoisena.

Mutta kun tullaan alaspäin kohti parempia laidunmaita, niin jo tulee monenlaista uhkaa ja vaikeutta samanlaisesta tiheydestä, mikä pohjoisessa toimii ihan hyvin. Onko etelä-Suomessa hirvetkin jotenkin veteleämpiä, ettei ne pysty liikkumaan ja etsimään parittelukumppania? Miksi hirvi degeneroituu Urjalassa mutta ei Utsjoella? vai onko vika metsästäjissä, eikö täällä etelässä osata pitää kantaa tasapainossa?

Kävin lueskelemassa rapsaa. Pienemmän kannan suurimmaksi ongelmaksi tajusin mahdolliset paikalliset tyhjiöt. Myös muita uhkia nostettiin esiin.

En kuitenkaan heti tajunnut sitä, että miksi nämä uhat ei toteudu pohjoisessa, jossa kanta on harvempi?