Käyttäjän R.Ranta kirjoittamat vastaukset
-
Ongelmia tulee, kun yritetään pitää kiinni rakenteista, joista aika on jo ajat sitten jättänyt. Jossain vaiheessa tästä aiheutuvat paineet purkautuvat tavalla tai toisella. Pakonomaionen takertuminen johonkin pienimuotoiseen perhemetätalouteen on juuri tällaista terveen järjen vastaista taistelua. Aika on ajanut ohi tällaisesta rakenteesta jo heti hevosaikakauden jälkeen.
Omistajatiedon avoimuudesta olen täysin samaa mieltä edellisten kanssa. Maanmittauslaitos on eräs monopoli, joka vaatisi huomiota, vaikka onhan siellä kehitystä sentään tapahtunut.
En oikein ymmärrä, mitä lisäarvoa ns. perhemetsätalous tuo. Parempi olisi, että metsät olisivat metsätalouteen keskittyvien metsätalousyrittäjien omistuksessa riittävän suurina kokonaisuuksina. Pirstoutunut metsänomistus on iso käytännön ongelma, joka vaatisi aivan erityistä huomiota.
MTK ajaa perhemetsätaloutta puhtaasti rahastussyistä. Maksajiata pidetään kiinni kynsin ja hampain. Muu on sivuseikka. Perintöverotuksen iso epäoikeudenmukaisuus on kuvaava esimerkki siiträ, mitä se ajaa.
Mitä ihmeen tekemistä mehtäukon autokaupoilla on tämän asian kanssa?
Täällä ne metsät pysyy. Ei niitä mihinkään voi viedä ja valtio voi säännellä niitä halunsa mukaan.
Tietenkin voitaisiin laittaa rajat kiinni ja valjastaa liuta virkamiehiä paimentamaan kuka saa ostaa mitäkin ja millä hinnalla. Hyväveliverkosto kukoistamaan jne. Aika kepulia touhua, vai kuinka.
Olen ymmärtänyt, että Suomi jos kuka on hyötynyt avoimesta kaupankäynnistä, viennistä hyvinvointia ammentavana taloutena.
Kauppa on kauppaa mehtäukko. Myyjä yrittää saada mahdollisimman kovan hinnan ja ostaja pyrkii ostamaan halvalla. Se ostaa, joka kykenee maksamaan parhaan hinnan ja pulinat pois. Se pystyy maksamaan parhaan hinnan, joka osaa metsäTALOUDEN.
Tuo sama poru on ollut taitamattomilla aina. Aikanaan maanhankinalain aikana, ne olisi pitänyt lain varjolla kenkätä jollekin lähellä asuvalle maajussille. Metsätalousyrittämistä katsottiin kieroon ja parjatttiin kaikin mahdollisin sanankääntein (tanan koijarit ja isänmaanparturit). Siksi jokaisen metsätalousyrittäjän pitää kiertää kaukaa MTK, eikä ainakaan ruokkia kyytä povellaan.
Kovia poikia täällä … ja vähän tyttöjäkin.
Saarnaaja: ”Turhuuksien turhuus, kaikki on turhuutta. Mitä hyötyä on ihmiselle kaikesta vaivannäöstä, jolla hän rasittaa itseään auringon alla. Sukupolvi menee ja sukupolvi tulee, mutta maa pysyy ikuisesti.”
Saarnaajan kirjan kannattaa lukea, ettei halkea itsetyytyväisyydestä. Ihmisen ongelmat ovat tänään aivan samoja kuin tuhansia vuosia sitten.
”Mikä tietoa lisää, se tuskaa lisää” jne.
Laskentakorolla ei ole mitään tekemistä metsästä saatavan tuoton kanssa. Se keroo siitä, mitä muualata vastaavalla riskillä on saatavissa. Emme kasvata korkoa, vaan puuta vastaavalla riskillä muualta saatava korko huomioiden.
Kai nyt jokainen taloudellisesti ajatteleva pyrkii pitämään varansa siellä, missä ne näyttävät riski huomioiden tuottavan parhaiten.
En ole Gla keksinyt yhtään mitään, enkä syytä ketään täällä mistään. Ei ole asennevamma, jos itse teet niinkuin parhaaksi koet. Niin pitääkin jokaisen tehdä.
Mutta, jos väität tietäväsi, kuten olen ymmärtänyt, että jaksollinen kasvatus on olosuhteista riippumatta aina kannttavampi vaihtoehto, niin se on mielestäni asennevamma. Varsinkin, kun selvästi tiedostat mistä puhutaan, jota käsitystä ei monesta keskustelijasta saa.
Jos ei ole käsitystä, mikä ero on kannattavuudella ja puuntuotoksella, niin keskustelu ei johda mihinkään. Toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäistä.
Ymmärrän toki hyvin ongelman, eikä tämä kaikille aukene koskaan. Meillähän vähintää kaksi sukupolvea on näin opetettu ja lainsäädäntökin lähti tästä oletuksesta vielä kymmenen vuotta sitten.
Jos verrataan eri kasvatusmenetelmien kannattavuutta toisiinsa, niin tämä kysymys on aivan ratkaisevassa roolissa. Siitä emme pääse mihinkään.
Jos Gla koroksi piirtyy yhtälöön 5%, niin jaksollisen kasvatuksen uudistamiskulujen on oltava jo hyvin matalia, jotta kannattavauudesta voidaan puhua. Jo hyvilläkin kasvupaikoilla, huonommista puhumattakaan.
Jo yksin korko on niin ratkaisevassa asemassa, että varmojen vastausten antaminen on hankalaa ja minä en siihen kykene. Uudistamiskulujen suuruus ja korko ovat keskeiset tekijät. Toinen maksaa pikavippikorkoja ja toinen tunkee euronsa patjan alle. Toinen tekee uudistamisen harrastuksena halvalla itse ja toinen maksaa työnjohtokuluineen jne. kaiken mahdollisen. Jos puhutaan puuntuotoksesta, niin omakin käsitykseni on, että jaksollisella pärjätään.
Olet närkästynyt siitä Gla, että kirjoitan aiheesta, että puuntuotos ja kannattavuus eivät ole asama asia. Kun luen näitä kirjoituksia, niin muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, että valtaosa kirjoittajista käsittää niiden olevan synonyymejä.
Tarkkaan ottaen suhteellinen arvokasvu tarkoittaa AJ puuston arvon muutosta suhteessa puuston ja maapohjan yhteisarvoon.
Jos metsä hakataan, maapohja kasvaa uutta metsää. Ellei maapohjan arvoa oteta huomioon, tämä jää huomioimatta. Tällöin vertaaminen tilanteeseen, jossa metsää kasvatetaan edelleen, ei enää pidäkään paikkaansa.
Asennevammalla tarkoitan Gla sitä, että tiedät vastauksen kysymykseen, jota ei voi tietää. Olosuhteita on vaikka minkälaisia, vaikka tulevaisuuden epävarmuuksia ei otettaisikaan huomioon. Ketään ei nyt lailla pakoteta mihinkään vaihtoehtoon. Gla saa ihan itse valita parhaaksi katsomallaan tavalla ja voi olla, että valintasi on aivan oikea. Minä en sitä tiedä.
Jos uudistamiskuluja ei saa koskaan takaisin, jää ainoaksi vaihtoehdoksi luontainen menetelmä, on se sitten ns. jatkuva kasvatus tai jokin muu luontaiseen uudistumiseen perustuva vaihtoehto.
Tiedämme kovin vähän ostajista kymmenien vuosien päähän. Voi olla jopa niin, että avaohakuun puita ei uskalleta ostaa ollenkaan. Itse en siihen usko, mutta … Ennustaminen on vaikeaa ja varsinkin tulevaisuuden.
Jos emme tiedä tarkkoja lukuja, niin ei se tarkoita sitä, että yhtälökin pitäisi hylätä, tiedät sen varsin hyvin itsekin Gla. Kuten edellä kirjoitin, sen avulla voimme tutkia lukujen vaikutusta lopputulokseen ja tehdä siitä johtopäätöksiä.
