Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Mutta valitettavasti on niitäkin ,jotka eivät saa aikaiseksi mitään ilman tukia. Kun tukiehto täyttyy, ollaan monesti jo töiden osalta myöhässä ja pahimmillaan työ jää tekemättä ,kun se käy ylivoimaiseksi. Siinä vaiheessa turvaudutaan (tai ainakin yritetään) raskaampaan ja kalleimpaan vaihtoehtoon ja tetetään homma motolla. Eihän siinä tietenkään mitään, mutta kun se risujen kanssa rimpuileminen ei ole kenellekään kannattavaa. Tässä tapauksessa harmi on vain siirretty eteenpääin. Ja mikä pahinta. Metsän tuotto ja kunto on ehtinyt alentua jo merkittävästi.
Edessä saattaa olla jopa vieläkin huonompi vaihtoehto, kun pieniläpimittaiselle puulle ei ole enää merkittävää kysyntää. Sen varaan ei kenenkään kannata tavoitteitaan asettaa, että jatkossa löytyy tekijöitä rästikohteille, joiden hoitotoimet ovat jääneet puutteellisiksi. On keskityttävä siihen ,että rästejä ei pääse enää syntymään ja asetettava askelmerkit töiden suhteen uuteen kohtaan. Töihin on tartuttava nykyistä aiemmin. Vähennetään rästejä mieluummin helpommasta päästä ja jo siinä vaiheessa, kun toimenpiteestä saadaan paras hyöty.
Harva jatkuvaan kasvatukseen erikoistunut pystyy myymään omana elinaikanaan alkunsa saanutta puuta. Syö siis puustopääomaa joka on syntynyt ennen omistajansa syntymää. Jaksollisella puolella ei ole edes harvinaista, että metsänomistaja saa nauttia istuttamiensa taimin kasvusta tukkipuiksi ja päätehakkuusta saatavista tuloista. Kaiken lisäksi (jaksollinen menetelmä) tilan puustopääoma on normaalissa tapauksessa tilastojen perusteella lisääntynyt. Tila jää seuraavalle sukupolvelle tai uudelle omistajalle puustoisempana verrattuna siihen tilanteeseen, mikä oli käsillä edellisen isännän saadessa tilan ohjat haltuun .
Vastaavaa ei voida todeta jatkuvaan kasvatukseen suuntautuneiden tilojen kohdalla. Perillinen tai uusi omistaja saa käsiinsä taantuneen harveikon, jossa seuraava toimenpide on tehdä aukko ja uudistaa. Tämä on edessä ainakin niillä tiloilla, joiden metsiä hakataan siihen tahtiin ja niitä määriä, mitä Perko mainostaa.
Riistahallinto huomasi virheensä ja opasti virolaisia ko pykälien suhteen heidän liityyessää Euroopan Unioniin. Siellä sudenkuopat vältettiin suomalaisten ansiosta.
Epävirallisen tuoreen tiedon mukaan sudenmetsästys alkaa vuonna 2026. (vasta hallituksen hyväksymä esitys) Mahtoivatkohan saada samassa yhteydessä turhat valitamismahdollisuudet pois päiväjärjestyksestä. Laki on torso , jos siinä ei onnistuttu.
Lakitekstiä pitkä pötkö, mutta miksi poikkeusluvat eivät olleet ongelma ennen, kun luonnonsuojeluyhdistykseksi itseään tituleeraava pieni joukko fanaatikkoja alkoi tehtailla valituksia. Jopa aidot luonnonsuojelijat olivat sitä mieltä ,että petokantoja on pienennettävä ja ainakin haittaa aiheuttavat yksilöt saattaa pois päiviltä. Tämä kourallinen jarruhenkilöitä torppasi myös luvat koirasusien poistamisen osalta ja nyt näitä sekuleita vaeltaa eri puolilla Suomea ja lisää saadaan Venäjän puolelta siellä sijaisevilta ” koirasusitehtailta”.
Yhdestä sellaisesta oli tv:ssä dokumenttiohjelmakin. Koirasusisiittolaa piti yllä henkeen ja vereen asiaan vihkiytynyt henkilö. Hän toimitti tuotoksiaan suomalaisille asiasta kiinnostuneille. Joukossa oli myös aitoja susia, jotka toimivat kantavanhempina suomalaisille sekuleille. Tämähän on selkeää rikollista toimintaa, jota edistetään luonnonsuojelun nimissä. Edes tätä toimintaa ei ole saatu kuriin.
Nostokoukulle on todettava, että se lakko tulee muutamassa vuodessa eteen olosuhteiden pakosta, mutta silloin onkin käsillä jo kaksi ongelmaa yhden asemasta. Sorkkaeläimet ja suurpedot. Ennen petojen vähentämistä sorkkaeläinkantojen leikkaaminen ei onnistu.
Noin voi toki tehdä ,mutta termi ”metsätalous” on siinä vaiheessa unohdettava. Kysessä on vain huonosti tuottava harrastus. Samaa sarjaa ,kun hevosenpitokin monen kohdalla on. Rattailla pitää istua ahkerasti ja tehdä työtä, että saa edes omansa pois. Kun jk:een verrataan, siellä ulkotöitä vierastetaan eikä saada edes kuluja katettua.
Eikö ole opittu mitään hirvikannan räjähtämisestä vuosituhannen vaihteessa? Kun ongelmaan ei puututtu ajoissa se ehti paisua sietämättömäksi ja korjaustoimet kestivät vuosikymmenen verran. Vahinko tapahtui ,kun tietoa oli siinä vaiheessa vähän ja tilanekuva sen myötä virheellinen.
Petojen kohdalla tilanne on tänä päivänä toinen. Tietoa saadaan reaaliajassa. Kuvaa pukkaa faceenkin päivittäin jatkuvalla syötöllä eri puolilta maatamme pelkästään pelloilla ja pihoissa norkoilevista pedoista. Sitä, millainen vilinä syvemmällä metsissä käy, voi vain arvailla.
Petojen työllistävä vaikutus viranomaistenkin puolella on jo todettu lähestyvän sietokyvyn rajoja. Kotieläinvahinkoja kärsineiden osalta sietoraja on ylitetty jo ajat sitten. Miksi huonoa kehityksen suuntaa ei voida katkaista. Kannanoidolliselle metsästykselle on hyvin vankat perusteet. Lupien evääminen on saivartelua. Muutama periaatteen vuoksi vailtuksia tehtaileva aiheuttaa yhteiskunnalle miljoonien vahingot laissa olevien porsaanreikien vuoksi. Ihmisen arkea pedot eivät saa haitata.
Karhukantakin on kasvanut huomattavasti ,ja maalilmalta näkyy esimerkkejä ,mihin kehitys johtaa. Ei tarvita kun huono marjavuosi niin meilläkin on tuntuva ongelma karhujen vallatessa pihapiirit etsiessää korvaavaa ravintoa.
Tälläkin kylällä nähtiin ,mitä tapahtuu karhun näyttäytyessä pihapiirissä. Monien kohdalla ulkoliikunta loppui kuin seinään. Lapsia vietiin harrastuksiin autolla. Matkan kulkeminen pyörällä tai jalan koettiin liian vaaralliseksi. Pahinta tietysti ,että lapset jäivät viettämään kotiin ”laatuaikaa” somen parissa ja muutama vannotunut marjastajakin jätti marjareissut kuluneelta kesältä tekemättä.
Mitä sitten , kun tilanne onkin päällä jatkuvasti. Pahalla tuulella lähistöllä seikkaileva nalle ei ole häävi leikkikaveri. Näin ihan livenä riistakameran välityksellä ,kun harmistunut nalle pisti ruokintapaikan kalusteet palasiksi ja levitteli pirstaleet pitkin metsiä. Kyyti olisi ollut kylmää, jos käpäliin olisi joutunut ihminen. Näillä karhutiheyksillä sekään tilanne ei ole enää kaukana.
Joopa joo. Se jatkuva ei valitettavasti toimi enää siinä vaiheessa, kun ei ole taimia ja alkaa loppua hakattavat puut . Tämän takiahan se metsälakikin aikanaan laadittiin.
Kymmenen vuotta sitten lakia löysättiin ,mutta kun vaikutukset on nähty, lakia päivitetään sen verran ,että uudistamisen (koskee myös jk:ta) jälkeen pitää hakatulta alueelta löytyä määräajassa vakiintunut ja kehityskelpoinen taimikko . Jos ei löydy, on mo:n ryhdyttävä sellaisiin toimiin, että löytyy. Ennen tähän oli varsin toimiva sapluuna. Puut myyntikieltoon niin pitkäksi aikaa, että elinkelpoinen taimikko oli todettavissa.
Ymmärrän varsin hyvin tämän muutamien nimimerkkien kielteisen asenteen istuttamalla tapahtuvaa uudistamista kohtaan. Kun puukaupat ovat jumissa ja joudutaan lain määräämänä istuttamaan taimet vuosia heinää kasvaneelle arolle, ei puhuta aivan pienestä haasteesta. ( nimimerkillä omakohtaista kokemusta on).
Ei se jatkuvan kasvatuksen yrittäminen edellisen metsälain voimassa ollessakaan tavatonta ollut. Tehtiin korpikuusikoihin siemenpuuhakkuita ajatuksella, että alue taimettuisi. Ei tullut taimia, mutta puut olivat muutamassa vuodessa pitkin pituuttaan . Ainoaksi vaihtoehdoksi jäi korjata jäljelle jäänyt puusto, muokata ja istuttaa. Silloin oli pakko aloittaa alusta paljaalta maalta kalleimman mukaan. Kyseinen tapahtumasarja ei ollut tavatonta kivennäismaillakaan. Siemenpuukuusikkoon ilmestyi vain heinää ja lepikkoa taimien asemasta. Sen jälkeen seurasi edellä mainittu tapahtumaketju. Tuulelta säästyneet puut myyntii halvalla ja uudistaminen kalliilla valmiiksi heinettyneelle ja vesakoituneelle maapohjalle. Siinä riitti työmaata ja hammastenkiristelyä. ”Tositamppaajat” löytyvätkin siitä porukasta ,jotka paikkailevat jk:n epäonnistumisen jälkiä. Edelliset tapaukset ovat esimerkkejä kohteista ,jotka hakkasin isäntien toimeksiannosta siemenpuuasentoon ja kävin myöhemmin parsimassa jäljet. ”Viimeisenä palveluksena” jk- metsiin tehtyjä avohakkuita on kertynyt kokemuskenttään lukuisia.
Jaksottaisella menetelmällä toimineet korjaavat metsistään jo toista satoa siinä vaiheessa ,kun finaaliin päätyneen jk-metsän uusi puusto on hädin tuskin kuitupuun mitoissa venähtäneiden uudistushommien seurauksena. On varmasti katkeraa katsella ,kun osaavammat ovat pysyneet tuplaamaan puunmyyntitulonsa ja metsänsä puustopääoman 50 vuodessa ja itse on jäämässä entistä kauemmas jälkeen. Menestys vaatii toki jonkin verran työtä, mutta paljon vähemmän verrattuna siihen ,että pidetään maata ( jk-uskonnon varjolla) tuottamattomana ja tehdään mahdolliset korjaukset liian myöhään. Silloin ”tamppaamisesta” voi saada traumoja ja rakkoja kämmeniin.
