Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
Omariistan tilastot kuuden vuoden ajalta kertovat, että hirvihavaintoja on kertynyt seuran alueella tähän kauteen mennessä keskimäärin yli kolme metsästyspäivää kohti . Nyt lukema on 1,2/pv/7pv . Selviää lahjomattomia lukuja ja Gla haastaa vieroitusoireista???
Tarkennan vielä ,miksi hirvenjäljet erottuvat nykyisin tiealueella huonommin ,kuin esim 40-50 vuotta sitten. Metsäautotiet ja paikallistien olivat tuolloin sorapintaisia ja huomattavasti pehmeämpiä , kun nykyiset murskepintaiset tiet,jotka ovat monesti kuin asfalttia. Siihen ei sorkka uppoa ja jälki näkyy huonosti. Aikoinaan oli tapana myös lanata teitä jahtikaudella, jotta pysyttiin paremmin jyvällä hirvien liikkeistä.
Koko paikkakunnan niukka vasakertymä saalistilastossa antaa viitteitä siitä, että hirvikanta ei ole erityisen runsas. Vasaosuus tulisi tässä vaiheessa olla huomattavasti isompi. Vasa on jahdin alkuvaiheessa ensisijainen kohde.
On melkoinen haaste löytää nykyoloissa sulan maan aikaan hirvet edes koiran avulla. Ajot olisi miesvoimin käytännössä tehtävä aivan umpimähkään. Ennen pehmeän soratien ylittävät jäljet kavalsivat kulkijan. Nyt hirvi onnistuu ylittämään tiiviit murskepintaiset tiet kuin aave jälkiä jättämättä. Metsästyksen kannalta elintärkeä hirvien seurantakin rajoittuu viikonloppuihin. Ei siis ole monesti hajuakaan , missä hirvet piileksivät. Ennen kylillä oli enemmän silmäpareja vahtimassa hirvien liikkeitä ja tuottamassa ajantasaista tietoa hirvien touhuista. Nyt ollaan lähes täysin koirien liikkeistä ja reaktioista kertyvän tiedon varassa.
Liekö petojen esiintymisellä vaikutus meidän hirviporukan hirvihavaintojen kertymiseen. Havaintoja on näyttänyt kertyneen tähän mennessä vain yksi metsästyspäivää kohti/ 7pv. Normaalitilanteessa havaintoja pitäisi olla vielä tässä vaiheessa päivässä yli kolminkertainen määrä.
Irtautuminen metsästyshommista osui oikeaan saumaan, kun saalista on tarjolla niukasti.
Joskus jahti kesti joulukuun puoliväliin ja joskus saalis jäi kokonaan saamatta. Tämä silloin 50 vuotta sitten ,jolloin hirviä oli täälläkin jo runsaasti, mutta ajometsästys tuotti huonosti tulosta. Nyt on tarjolla runsain mitoin vaihtoehtoja viettää aikaansa. Ei tarvitse rämpiä märässä metsässä. Koira hoitaisi sen puolen tehokkaasti, jos siihen olisi turvallista ryhtyä.
Petojen suojelijat ja muutamat muutkin ovat kehottaneet siirtymään hirvijahdissa ajometsästykseen. Jokainen voi tahollaan miettiä muutoksen merkitystä , kun tuon esille tämän hetken tilaston ,joka on peräisin suoraan metsästäjien ilmoituksista omariistaan.Tähän mennessä(27.10) koiran avulla metsästäjien ammuttavaksi on ohjattu hirviä 1930 metsästyspäivänä ja ”miesajolla” 39 metsästyspävänä samalla ajanjaksolla.
Sokeallekin pitäisi selvitä ,kuinka suuri merkitys koiralla on tänä päivänä hirvenmetsästyksessä. Seuraukset ovat valtavat, kun koirien käyttö jahdeissa estyy petojen vuoksi. Syntyvää vahinkoa ei korjata vuodessa eikä kahdessa. Tuskin vuosikymmenkään riittää. Neljännesvuosisata sitten tapahtunut hirvikannan räjähtäminen johtui osittain myös siitä, että koiria oli tarpeeseen nähden liian vähän. Hirvikantaa pystyttiin leikkaamaan tehokkaasti vasta siinä vaiheessa, kun koiria oli tarpeeksi. Nyt koirakanta ei enää uudistu riittävää tahtia, kun uusia ei haluta ottaa petojen syötäväksi. Metsästyskoirien rekisteröinnit ovat vähentyneet samaa tahtia ,kun pedot ovat vallanneet alaa. Karhukoirien rekisteröinnit ovat lähes puolittuneet vuodessa! Metsästyskoirien rekisteröinnit kokonaisuutena ovat laskeneet vuosituhannen vaihteen tasolle.
Haasteita syntyy viimeistään siinä vaiheessa, kun kuskin ja/tai koneyhdistelmän terveys pettää. Tuli sen verran aikanaan tehtyä moottorikelkkahommia ja hakkuutyötä siinä sivussa ,että tuntumaa asiaan on riittävästi. Paremmin tuo ahkera yrittäjä pärjäisi metsäkoneen ohjaamossa ja voisi säilyttää terveytensä pidempään.
Kun telit nousevat rinteessä pystyyn, on samalla nostettava myöskin kädet. Kävi joskus niinkin ,että moto kiipesi vielä ihan kätevästi rinteen ,mutta puut oli käytävä heittelemässä alemmas, kun ajokone ei kokeneissakaan käsissä suostunut kömpimään samaa uraa ylös.
Joskus rinteisiin syntyi vähän reilumpia uria ,kun alhaalla oli suo ja palstan yläreuna jyrkässä rinteessä. Puita oli kaadettava juurineen ,jotta saatiin syntymään kulkukelpoinen ura korjuuta varten. ”Pienaukkoja” piti tehdä tämäntästä. Silloin tuli mieleen ,että kyseisiä kohteita ole mitään järkeä harventaa. Vain päätehakkuu onnistuu kunnialla ja sinnekin tarvitaan kaivuria avuksi. Ehkä paras ratkaisu olisi siirtää jyrkät rinteet suosiolla suojelukohteeksi.
Koira ei ole täysin turvassa talutushihnassakaan. Koiranulkoiluttaja koki jännittäviä hetkiä Punkalaitumella ison suden yrittäessä ottaa Beaglen saaliikseen. Onneksi oli keppi käsillä. Sillä hutkimalla miespuolinen koiranomistaja sai suden luopumaan aikeistaan. Miten olisi käynytkään ,jos talutushihnan toisessa päässä olisi ollut hento nainen tai lapsi?
Kun ulkoilutin aikanaan koiraani susialueella, oli mukana aina ”yhdeksän millin buranaa” petoja varten ,jos olisivat ärtyneet liian tuttavallisiksi. Olivat onneksi kuitenkin arempaa sorttia nykyisiin susiin verrattuna. Osasivat pelätä ihmistä. Eivät tulleet 50 metriä lähemmäs.
