Käyttäjän suorittava porras kirjoittamat vastaukset
-
”Pohjois-Suomi kattaa lähes puoli maata.”
Niin…. lähes puolella maamme pinta-alasta hirvihavaintoja on tehty 1-2kpl metsästyspäivää kohti vuonna 2018. Samalla alueella enimmillään 2-4kpl vuodesta 2012 lähtien. Tämä tarkoittaa sitä , että havaintojen määrä on puolittunut .
Lapin riistakeskuksen alueella tehtiin kuluneella kaudella keskimäärin 1,2 havaintoa (yksilöä) metsästyspäivää kohden ja Oulun riistakeskuksen alueella keskimäärin 2 . Vaihteluväli hirvitalousalueittain 1,5-3. Ei siis välttämättä ole mikään ihme , jos muutama lupa jätetään käyttämättä jollakin seudulla . Käppyrät aiheesta löytyvät seuraavasta osoitteesta myös hirvitalousaluekohtaisesti.(http://riistahavainnot.fi/hirvielaimet/hirvitieto)
Planter se vain jaksaa valittaa. Teollisuuden puunkäyttö on tuplaantunut 1980-luvun puolivälistä tähän päivään. Puuston määrä on myös tuplaantunut 1970-luvun alusta tähän päivään ,vaikka puuta on hakattu se määrä mitä maamme pystypuuvaranto oli 1970 -luvun alussa . Kasvu jatkuu edelleen . Tukkiakin teollisuus saa sen määrän ,mitä saa markkinoitua jalosteina . Kaikkia tukkipuitakaan ei pystytä käyttämään. Ei hirvi ihan täystuhoa ole pystynyt tekemään ,vaikka jotkut täällä kiivaasti yrittävät niin väittää . Sille me sivulliset emme mahda mitään ,että hirvet viihtyvät hyvin muutaman palstalaisen metsissä . Ongelma on paikallinen. Ei valtaakunnallinen.
Ihan vain käytännön kokemuksesta voin kertoa ,että ketä tahaansa ei voi laskea jahtiin yksin. Ampumakokeiden hyväksyttyjen suoritusten määrä on alle 60%. Metsällä huteja tulee vähintään samassa suhteessa. Kuka jäljittää näiden ”yksinäisten susien ”aiheuttamat haavakot? Metsästystä on harjoiteltava riittävästi ,että kaikki sujuu suunnitellusti . Porukassa näkemällä ja tekemällä oppii parhaiten .
Pyyntilupatouhusta vhp:n osalta vielä sen verran ,että yhteislupa parantaa mahdollisuuksia toimia siellä ,missä on tarvetta. Meillä kaikki yhteisluvan osakkaat hakivat kukin tietyn määrän pyyntilupia. Tammikuun alussa käyttämättömät pyyntiluvat laitettiin yhteen pottiin ja niitä sai kukin käyttää tarpeensa edellyttämän määrän. Muutamille luvat tuli tarpeeseen. Silti lähes puolet jäi käyttämättä ,vaikka metsästys oli vapaata.
Planter oikeassa .Katsoin väärin. Pyyntilupia on kuitenkin lisätty pienemmästä havaintomäärästä huolimatta .
…ja sitten Oulun tilanne MJO:n mainitsemalta alueelta. Hevosmiesten tietotoimiston arviot eivät ole ihan linjassa metsässä liikkuvien havaintoihin nähden.
…ja Lapin tilanne
Planter voisi tarkistaa käppyrät uudestaan koko maan osalta . Vuonna 2016 hirvihavaintojen määrä on isompi , kun vuonna 2012 . Jotain vaikuttanee sekin tämän päivän tilanteeseen ,että hirviä on kaadettu reippaasti vuosina 2016-2018.
Jos MJO asustaa Lapin alueella , voidaan puhua onnettomasta sattumasta . Toinen mahdollisuus on , että tuotettu tieto(=metsästäjien antama) hirvien määrästä ei pidä paikkaansa ja lupien määrä ei ole vastannut tämän vuoksi tarvetta . Havainnot kuluneella metsästyskaudella ovat harvinaisen vähäiset , kun otetaan huomioon ,että ammutut otukset lasketaan havaintojen kokonaismäärään . Tekisi mieli sanoa , että kaikki on ammuttu , mitä on nähty.
Kannattaa huomioida koko maan tilastosta , että metsästyksen aikaisia havaintoja on tehty kaudella 2018 lähes neljännes vähemmän , kun vuonna 2012 , jolloin hirvikanta oli edellisen kerran alimmillaan.
Hirvikanta selvässä laskussa ainakin metsästysaikaan tehtyjen havaintojen perusteella . Lounais-Suomi lienee poikkeus toiseen suuntaan . Mutta ratkottakoon mahdolliset ongelmat siellä , missä niitä esiintyy .