Käyttäjän Timppa kirjoittamat vastaukset
-
Sama havainto kuin edelläkin. Nimittäin, että männyntainten pituuskasvu on viimevuotista heikonpaa. Katselin niitä, kun perkasin tuollaista 5-7-metristä taimikkoa. Oli kyllä hyvin säästynyt hirviltä. Luonnollisestikin aina joku puu puuttui, mutta ei häiretsevästi. Taimkosta oli 9 vuotta sitten perattu lehtipuu pois. (Eikä niitä ollut vieläkään kasvanut)
Keväällä istutetut kuusentaimet ovat myös kasvaneet tavallista vähemmän. Syynä lienee heti istutuksen jälkeen alkanut hellejakso.
Ei taida olla Suomen puolella kiinnostusta , ehkei myöskään mahdollisuutta, moiseen ”näpertelyyn”. Pari vuotta sitten tarjosin muutamaa kymmentä haapaa tien varressa pätkittyinä yrittäjälle, joka tekee haapatuotteita. Ei kiinnostanut. Arveli, että ovat kasvaneet liian nopeasti. Pitäisi siis löytää hitaasti kasvanutta suurta tervettä haapaa. Lisäksi vielä kaatokuukausikin olisi joskus keskitalvella. Kaiketi aika roivoton tapaus. Niin menivät hienot haapatukit polttoon tai kuiduksi.
Epäilisin, että Virossa on haapaa mielinmäärin, jolloin hakkuun yhteydessä viodaan valikoida panelipuu. Tervalepän osalla tilanne lienee sama. Suuremmassa mittakaavassa myös tuotantokustannukset lisättynä Viron palkkatasoon ovat hyvin kohtuulliset. Siis tyydytään siihen, että täällä kasvatetaan havupuuta ja Virossa noita ”roskapuita”. Poikkeus tietysti Harjavalta.
Siihen harmaaseen talouteen kuuluu oleelisena osana Arvonlisäverolla kikkailu. Metsähommissa se tarkoittaisi, että metsänomistaja ostaa joltain hämäräfirmalta kuitteja, joiden perusteella vähentää sitten maksamaansa ALV:tä. Ei tunnu kovin hyvin istuvan suomalaiseen metsänomistajakuntaan.
Toinen vaihtoehto on, että maksettaisiin työstä käteisellä. Silloin tietysti jää saamatta verovähennys myyntitulosta siltä osin. Ei liene kovin houkutteleva vaihtoehto sekään, koska puuttumaan jää myös työntekijän vakuutusturva.
Kyllä se harmaa talous rehoittaa pääsääntöisesti siellä, jossa maksaja ei voi vähentää kuluja verotuksessa. Omakotirakentaminen eräänä esimerkkinä. Suurilla työmailla taas periaate, että perustetaan firmoja, jätetään maksut ja verot hoitamatta, on päässyt kyllä turhan kauan rehoittamaan.
Minulle ei selvinnyt keskustelusta se, että hoidatko uudistamisen ja taimikonhoidot myöhemmin omasta pussistasi. Uudistaminen maksaa yleensä yli 1000 euroa/ha, joten jotain veroa pitäisi lahjansaajan maksaa saamastaan edusta.
Verotuksessa ei taida pystyä noita uudistuskuluja vähentämään, koska ne pitäisi verotuksessa kaiketi vähentää enintään 10 vuodessa.
Kannataisiko laskea vähän tarkemmin. Jos säästää lahjaverossa, niin häviääkö tuplasti tuloverossa?
Kummaa metsää Puuntakusella. Olen katsellut siemenpuuasannon kautta uudistutettuja männiköitä. Tuntuu, ettei niissä päästäisi tuollaisiin 4000-5000 runkoa/ha oleviin tilanteisiin, joissa voitaisiin hakata kannattavasti energiaksi muut kuin jätettävät puut. Tuntuisi, että meillä tuossa 10 metrin valtapituudessa olisi aika suuri osa kasvussa jälkeenjääneistä kuollut tai riukuuntunut.
Olisi syy sitten kasvupaikassa (meillä moreenia) ja/tai laatusiemenessä, jota Puuntakunen on käyttänyt?
Meikäläinen siis perkauksissa pyrkii tuollaiseen 2000 runkoa/ha tiheyteen. Koivua jätetään vain poikkeuksellisesti Joskus sitä ei olekaan, koska perattu aiemmin. Yritän päästä myös siihen, että jäävä puusto olisi mahdollisimman tasamittaista, koska jäljessäolevat männyt yleensä kuivuvat tai riukuuntuvat.
Mikä on Puuntakusen energiapuiden keskitilavuus? Menevätköne kokopuuna vai kokorunkoina?
Muokauksella saadaan joskus vain risukkoa, kuten tuolla edellä todettiin. Meillä on kivisiä maita, joissa muokkaus ei aina edes onnistu. Näillä mailla taimet kasvavat yhtä hyvin laikussa tai kiven vieressä. Muokkauksella saadaan joskus kuitenkin vain harmia, kun hyvä istutuspaikka pilataan kaivamalla kuntta pois kivikon päältä, jossa menestyy vain hieskoivu. Muokkaus ei siis ole ole aina mikään laadun tae vaikka tietenkin yleensä onkin.
Kyllä se perkaus on avainasemassa. Miten siitä huolehtemisen saa lainsäädännöllisestä varmistettua, onkin sitten vaikeampi kysymys. Ei kukaan taida osata ratkaista.
Tämän päivän tilanteessa onkin samantekevää kuinka metsiä käsitellään, koska kasvu on suurempi kuin hakkuut. Tulevaisuus onkin tärkeämpi. Metsä on sellainen reaaliomaisuus, joka hyvinhoidettuna kasvaa ja ja jonka kasvukin on vielä mahdollista saada nykyistä suuremmaksi.
Metsän tulevilla tuotoilla voidaan maksaa tulevaisuudessa esimerkiksi eläkkeitä, koska metsässä säilyy reaaliomaisuus, toisin kuin talletuksissa, joita aina inflaatio uhkaa. Siksi Suomen tulevaisuuden kannalta on elintärkeää turvata metsäomaisuuden mahdollisimman suuri tuotto. Siihen ajatteluun ei huonosti hoidetut uudistukset kyllä sovellu.
Muistettava myös on, että väestön lisääntyminen ja elintason kasvu lauhkeassa ilmastossa ja tropiikissa johtavat väistämättä siihen, ettei sielläkään riitä puutavaraa määrättömiin, koska maata tarvitaan elintarviketuotantoon. Silloin nousee havumetsävyöhykkeen kestävästi kasvatettujen metsien arvo.
Tietysti kannattaa muistaa myös kasvihuoneilmiö ja metsien arvo hiilen sitojana.
Täällä sivistysmaissa säädellään monia asioita yhteiseksi hyväksi. Siksi on luonnollista, että myös metsänkäyttöä on säädelty jo kauan. Täytyy sanoa, ettei nykyäänkään metsänomistajaa kovin paljon byrokratia vaivaa. Tarvitaan pari ilmoitusta, jotka nekin joku muu yleensä täyttää. Ajatelkaapa vaikka rakennuslupaa. Pienestäkin tönöstä saat ensin käydä pyytelemässä naapureiden lausuntoja. Saat tehdä monenmoisia selvityksiä ym. Jos me esimerkiksi päättäisimme tehdä metsään vaikka 50 hehtaarin aukon, niin siihenkin riittäisi vain metsänkäyttöilmoitus. Vaikutus olisi ainakin jonkin aikaa aivan eri luokkaa kuin jonkun rakennushankkeen.
Kahvin ja kuitupuun välillä on se ero, ettei kahvia voi tuottaa kuin rajatulla alueella maapallolla. Kuitupuuta voi tuottaa sekä tropiikissa lauhkealla vyöhykkeellä kuin havumetsävyöhykkeellä. Tämä merkitsee, että sellun hinta ei ole noussut, korka niitä eucaan perustuvia tehtaita on noussut. Tietysti vielä niin, ettei kaikkia kustannuksia ole tarvinnut ottaa laskelmissa huomioon. Etenkin ihmisten häätämistä mailtaan. Ei myöskään eucan ympäristövaikutuksia esim pohjavesiin ja vedenlaatuun.
Siinä suomalaiset ovat kyllä sahanneet omaan jalkaansa. Kannattavilta ulkomailla näyttävät investoinnit merkitsevät toisaalla Suomessa omaisuuden arvojen alaskirjauksia. Niin tehtaissa, infrassa kuin metsäomaisuudessakin. Sellaiset mahdollisuudet, että omaisuuden arvo voisi nousta kuten kahvibisneksessä on käynyt on eliminoitu täysin omin voimin.
Tungoksessa se pituuskasvu ei lisäännykään. Mänty ja koivu pyrkivät kuitenkin valoon. Siksi joko myöhemmin syhtynyt tai muuten kasvussa jälkeenjäänyt taimi pyrkii samaan latvuskerrokseen. Se näemme riukuuntuneina puina, joita siis syntyy vaikkei lähellä olisi muita puitakaan, jos lähtö on vaikeutunut.
Kyllä puunkin hintakehitykseen vaikuttaa yritysjohdon palkitseminen. Pelataan varman päällee vuodesta toiseen, jolloin tärkeät, aluksi huonosti tuottavat, kehitysinvestoinnit jäävät tekemättä, jotta voitaisiin saada näytettyä bonuksien saamiseksi tärkeää tulosta. Ongelma korostuu aloilla, joissa ei ole luontaista kasvupotentiaalia, esim metsäteollisuus.
Jos kaikki ”ylipalkat” bonuksineen olisi käytetty tuotekehitykseen, tilane olisi luultavasti selvästi parempi. Jos lisäksi muutenkin oli panostettu lisää tutkimukseen vaikka lyhytaikaisen tulospudotuksen uhallakin, tilanne olisi entistä parempi. Nyt kuitenkin potkitaan pellolle osaavaa työvoimaa, jonka varaan voitaisiin perustaa kuinka vaativaa teollisuutta. Ja johtajien palkat jatkavat vaan nousuaan.
Oleellinen tekijä olisi johtamisasenteiden muutos. Siinä johtajien tehtävä on näyttää esimerkkiä. Lähdetään todella hakemaan uusia markkinoita ja tuotteita. Luovutaan korkeista palkoista ja bonuksista.
Hesarissa oli juuri Jyrki Iivosen mainio kirjoitus siitä, kuinka sekä UPM että StoraEnso näyttävät pitävän sahateollisuutta ”pakkopullana” jonka avulla lähinnä tuetaan kemiallista metsäteollisuutta. Siis vaikka sahatavaralla näyttäisi olevan vakaat markkinat, pyritään sahausta vähentämään. Surullista, että tälläkin tavalla Suomen kauppatasetta heikennetään. Jos täällä sahattaisiin enemmän, niin samalla saataisiin kuitupuutakin enemmän, mikä se merkitsisi pienempää tuontipuutarvetta.
Puun hinta varmaankin joustaa. Tilanne on kuitenkin metsänomistajan kannalta parempi, koska harvoilla toimeentulo on sen metsän varassa. Kun vastaavasti normaali palkanansaitsija saattaa menettää koko tulevaisuutensa.
Jos siis tuotantoa olisi enemmän, niin yritysten kiinteät kustannukset tuotettua yksikköä kohtaan alenisivat, mikä merkitsisi kilpailukyvyn ja maksukyvyn paranemista. Nyt näytetään kulkevan päinvastaiseen suuntaan.
