Käyttäjän Tolopainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 24,641 - 24,650 (kaikkiaan 24,741)
  • Tolopainen

    Miksi valtio rahoittaa ja jatkaa kannattamatonta toimintaa, kenen antamilla valtuuksilla valtio on kaatamassa rahaa hankkeeseen, johon Solidiumin mistään ymmärtämätön johto on veronmaksajat vienyt. Missä vaiheessa kaivokselle on tällainen toimilupa myönnetty, jossa valtio sitoutuu toiminnan jatkamiseen yhtiön varojen loppuessa.

    Tolopainen

    Ei se ainakaan minun metsässä ole, kun kolme vuotta sitten viimeksi kävi. Motokuskilla on puhelin, ei ne paljon muuta teekkään kuin puhuu puhelimeen, soita sille jakysy milloin tulee.

    Tolopainen

    Yhtiöille palvelujen ja ostojen ALV on nolla, verottaja palauttaa ostojen ALV:n yrityksille aivan samoin kuin metsänomistajille.
    Talvivaara ei ole pystynyt tulorahoituksella maksamaan edes kemikaaleja prosessi on pysähdyksissä niiden puutteen takia. Näytti niiden toimittajilla olevan laskut saamatta eli hinnat nousee ja veronmaksajat joutuvat maksamaan myös vanhat laskut ennen kuin toimitukset jatkuvat, kalliiksi tulee ja lasku kasvaa joka ainut päivä.

    Tolopainen

    Tässä viimeisessä keräyksessä saatujen rahojen piti riittää vuosia, mutta tappiota tulikin liikevaihdon verran tilikaudessa. Silti toiminnan jatkaminen oli johdon mukaan pienestä kiinni. Valtion mukaan meno on ongelmallinen, koska hankkeesta irrottautuminen tulee olemaan vaikeaa.
    Yritykset eivät muuten maksa liikevaihtoveroja, ne maksaa tuotteen loppukäyttäjä.

    Tolopainen

    Tässä on kyseessä Suomen historian suurin konkurssi, jossa mm.80000 harhaanjohdettua piensijoittajaa menettävät rahansa, kun ostivat osakkeet ulkomaisilta omistajilta, jotka jättivät rahoittamansa hankkeen jälkihoidon suomalaisille. Nythän tilanne on hyvä, hanke on kotimaisissa käsissä ja kaikki tuotto jää tänne, ei mene norskeille kuten soklin miljardit, joita jaetaan lähes joka päivä yleisönosastolla. Minulta on vain verorahoja menossa Talvivaaraan ei muita sidonnaisuuksia.

    Tolopainen

    Miten Hesari voi kilpailuttaa puulla tuotettua lauhdevoimaa ja ydinvoimaa. Ei puulla koskaan tuoteta lauhdevoimaa. Ydinvoima on nykyisin niin kallista, että sen rakentaminen vaatisi valtion tukea, kuten Britanniassa jo tapahtuu. Yksityinen pääoma ei halua rakentaa esim. Fennovoimaa. Ol4 rakentamista ei haluttu aloittaa myönnetyn luvan puitteissa.

    Tolopainen

    Epätervettä tohua, valtioon varoin tuotetaan raka-ainetta ulkomaiselle teollisuudelle. Valtiolla on kuulemma rahapula, lapsilisistä piti leikata 100milj€, nyt 200milj€ kankkulan kaivoon ei merkitse mitään. Vaikka laitetaan toinen 1,5mrd€ toiminta ei kannata eikä vesitase parane.

    Tolopainen

    Aika metsässä ollaan, kun näin pitkälle kehittyneeseen maahan puuhataan raskasta raaka-aineiden tuotantoa eli erittäin matalan jalostusarvon omaavaa toimintaa. Tuota Talvivaaran tuotetta ei voi vielä myydä lähellekään nikkelin tai sinkn hinnalla, sehän on märkää lietettä eikä kelpaa Suomessa mihinkään jatkokäsittelyyn sitä ei voi pasuttaa.

    Tolopainen

    Talvivaaran esiintymä on köyhä ja prosessi täysin soveltumaton noihin olosuhteisiin. Lisäksi prosessi ei sovellu syklisyyteen, koska sitä ei voi huonoina aikoina lopettaa ja aloittaa uudelleen, jos hinnat nousevat. Hyvä tarina voidaan myydä sijoittajille vain kerran.
    Nyt on tullut maksunaika ja loppusiivoukset, joita riittää vuosiksi.
    Sinne on ajettu rikkihappoa ja lipeää kymmeniä tuhansia tonneja, kyllä jätevettä tulee riittämään miljoonia kuutioita useiden vuosien ajan.

    Tolopainen

    Talvivaaralle ei jatkajaa tietenkään löydy. Koska toiminta ei kannata tuolla prosessilla suomen olosuhteissa. Jos kaivos olisi jossain kehitysmaassa päiväntasaajan lorkeudella eikä jätevesiä tarvitsisi käsitellä ja käytössä olisi lähes ilmaista työvoimaa, joku saattaisi aloittaa tominnan, mutta ei koskaan Kainuussa kaukana sisämaassa.
    Kaivos ei ole koskaan pystynyt toimimaan annettujen ympäristölupien puitteissa. Suomessa ei ole ainuttakaan teollisuusyritystä, joka olisi saanut ylittää ympäristöluvan mukaiset päästörajat vuosia.Talvivaaran toiminta olisi pitänyt lopettaa jo kauan sitten.

Esillä 10 vastausta, 24,641 - 24,650 (kaikkiaan 24,741)