Uutinen Tilaajille Luonnonvarakeskus: Jatkuvalla kasvatuksella merkittävä lisä metsien hiilinieluun Suurimmat päästövähennykset saavutetaan kuitenkin turvepeltojen raivausta välttämällä, tuore tutkimus kertoo.
Uutinen Tilaajille Uusi FSC vaatii lisää säästöpuita ja rajoittaa pesimäaikaisia hakkuita Uuden sertifiointistandardin ennakoidaan tulevan käyttöön Suomessa ensi vuonna.
Uutinen Tilaajille Otson saneeraus etenee – ohjelma käräjäoikeuden käsittelyyn Yhtiön liiketoiminta on kehittynyt suotuisasti, mutta koronan pitkittyminen uhkaa.
Uutinen Tilaajille Energiajärjestöt: Uusi kemera lisää energiapuun tuontia Esitetty pienpuun korjuutuen poistaminen vähentäisi myös nuorten metsien hoitoa.
Uutinen Tilaajille Puukaupassa lisää vauhtia – ostomäärä nousi liki 60 000 kuutiolla Keskikantohinnat olivat viime viikolla pääosin nousussa.
Uutinen Tilaajille UPM tehostaa sahaustaan – suunnitelmissa Kaukaan pientukkilinjan lakkauttaminen Yhtiö aloittaa Suomen sahoja koskevat yt-neuvottelut.
Uutinen Tilaajille Uusi tutkimushanke arvioi metsänhoidon mallien ja simulaattorien luotettavuutta Unite-hankkeessa hyödynnetään muun muassa laserkeilausta ja drooneja.
Uutinen Tilaajille Avoimen metsätiedon käyttö lisääntyi – ”Aineistot otettu hyvin käyttöön” Karttapalvelujen käyttö nousi kolmanneksella vuodesta 2019, Metsäkeskuksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Lapinjärven geenireservimetsästä poistetaan tuulenkaatoja – alueen kirjanpainajakannat Suomen suurimpia Lahopuuta jää korjuusta huolimatta metsään, Metsähallituksesta kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Järjestöt tyytyväisiä esitykseen uudesta kemerasta – ”Vastaa metsänomistajien toiveita” MTK:ta ilahduttaa pyrkimys hallinnon keventämiseen, Metsäteollisuus ry kehottaa hoitamaan rästit kuntoon nykyisen lain aikana.