Uutinen Tilaajille Otso aloittaa taas yt-neuvottelut – haussa miljoonasäästöt Metsäpalveluyrityksen resursseja on suunnattavat uudelleen, toimitusjohtaja Jyrki Pihlava sanoo.
Uutinen Tilaajille Mhy: Kaipolan sulkemisen vaikutukset puunkysyntään jäänevät pieniksi Kuusikuidulle olisi kuitenkin hyvä löytää uutta käyttöä, Metsänhoitoyhdistys Kangasniemi-Pieksämäestä todetaan.
Uutinen Tilaajille Koneyrittäjät: Puunkorjuu saatava koronatukien piiriin Viranomaispäätöksissä korjuu on katsottu alkutuotannoksi.
Uutinen Tilaajille Ensimmäinen erä tekstiilikuitua Äänekoskelta MI Demon koetehdas päästiin käynnistämään uudelleen elokuussa.
Uutinen Tilaajille Korona siirtää Puupäivän ensi toukokuulle Marraskuussa järjestetään korvaava webinaari, jossa jaetaan Puupalkinto.
Uutinen Tilaajille Ensi vuoden Elmia Wood siirtyy seuraavaan vuoteen Metsämessujen lykkäämistä perustellaan koronapandemian vaikealla ennustettavuudella.
Uutinen Tilaajille Komatsulta uusia koneita harvennuksille Uutta on muun muassa sisälle päin kallistetut kuormapankot.
Uutinen Tilaajille Hakkuut vähenivät heinäkuussa – pudotusta 7 prosenttia Alkuvuoden hakkuumäärät jääneet liki viidenneksen viime vuoden tammi-heinäkuulta.
Uutinen Tilaajille Koneurakoinnin loppuvuoden näkymät haastavat – korjuuseisokkeja ennakoidaan Lähes puolet puunkorjuuyrityksistä ennakoi kysynnän heikkenevän.
Uutinen Tilaajille Raivotautirokotteiden lentolevitys käyntiin kaakkoisrajalla Rokotteiden levitysalue on yhteensä 10 000 neliökilometriä.