Uutinen Heinävesi tyhjentää metsätilinsä velkojen maksuun Eteläsavolainen kunta käyttää kerralla puunmyynnistä kertyneet viisi miljoonaa euroa.
Uutinen Itä-Suomen yliopiston metsätieteilijöille palkintoja maailmankongressissa Yliopisto koordinoi eurooppalaista metsätieteiden maisteriohjelmaa.
Uutinen Komatsu Forestille uusi toimitusjohtaja Asiakaspalvelupäällikkö Jari Nurminen aloittaa tehtävässä ensi vuoden huhtikuussa.
Uutinen Brasilian sellutehtailla maailman alhaisimmat puukustannukset Eukalyptuskuitupuun hinta painunut kolme vuotta.
Uutinen Katainen patistelee metsäalaa aktiivisuuteen EU-edunvalvonnassa EU-komission varapuheenjohtajan mukaan Suomi on jäänyt metsäasioissa monta kertaa yksin.
Uutinen Luke vastaa somekohuun: Susia ei siirrellä Keuruulla autolla liikkuneet tutkijat olivat mittaamassa vesakoiden kasvua.
Uutinen MTK:ssa kiistaa järjestäytymisvapaudesta Kiista koskee metsänhoitoyhdistyksiin kuuluvia maanviljelijöitä, jotka eivät halua liittyä tuottajainyhdistyksiin.
Uutinen Jussi Pesonen jatkaa UPM:n toimitusjohtajana Pesonen olisi ollut oikeutettu jäämään eläkkeelle täyttäessään 60 vuotta ensi vuonna.
Uutinen Lukiolaiset metsäteollisuuden avuksi Kauniaisiin Sata lukiolaista ratkoo metsäteollisuuden ilmastonmuutoksen haasteita MetsäHack-tapahtumassa.
Uutinen Metsäkeskus: Kantokäsittelyn laatu heikentynyt Kasvinsuojelututkinto oli asianmukaisesti suoritettuna lähes kaikissa tutkituissa kohteissa.