Kolumni | Metsänomistaja, hutiloi taktisesti hoitotöissä

Metsänhoidon toimia perustellaan yleensä paremmalla kasvulla. Metsäala muistaa ylpeänä ­– toki ihan aiheesta – kehua vuosikymmenten määrätietoisen metsätalouden saavutuksia. Metsätalouden harjoittajalle onnistumisen mittari ei kuitenkaan ole puukuutio vaan euro.

Jaksollisen metsänkasvatuksen, sen ”perinteisen” metsätalouden mallin istutuksineen ja avohakkuineen, kannattavuus tai kannattamattomuus kulminoituu kierron alkupäässä syntyviin kustannuksiin. Mitä isompi summa sijoitetaan viljelyyn sekä taimikonhoitoihin, sitä enemmän pitäisi saada tuloja. Vuosikymmeniksi sidotuille euroille on saatava korkoa.

Jossain kohdalla sijoitettu raha ei kuitenkaan enää tuo riittävää lisätuottoa, vaikka se kasvua lisäisikin. Lisäkuutioista saa toki jalostajilta kiitosta. Ehkä se lämmittää mieltä.

Avohakkuuta ei kannata edes harkita, jos jo ennakkoon on tiedossa kohteen olevan hankalasti uudistettava. Korpikuusikon avohakkuun jälkeen paikalle kasvaa metsänomistajan mittainen kastikka sekä myöhemmin tuuhea vesakko. Viljelyketju monine heinäyksineen sekä perkauksineen on varmasti kannattamaton, vaikka rehevä maapohja lopulta paljon kuutioita tuottaakin.

Metsänviljely tulisi tehdä kustannustehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Ei halvimmalla mutkia oikoen, koska tavoite on saada aikaan tuottava uusi metsä, mutta ei myöskään liikaa panostaen. Esimerkiksi istutus kannattaa aina tehdä alimmalla suositellulla tiheydellä ja muokkauksessa valita edullisin riittävä menetelmä. Karuilla mailla ei kannata panostaa lainkaan, vaan suosia luontaista uudistamista tai jatkuvaa kasvatusta.

Vastoin yleistä harhaluuloa taimikonhoito ei lisää metsän kokonaiskasvua, vaan myöhemmin myytävän ainespuun osuutta. Hoitotyö tehdään siksi, että saadaan enemmän tukkipuuta. Metsänomistajalle kuitu on kannattamaton sivutuote.

Jos tiedossa ei ole tukkipuuta, ei kannata raivata. Kun viljely on jossain nurkassa epäonnistunut, annetaan luonnonvalinnan hoitaa hieskoivikkoa. Kilpailun voittavat puut kasvavat kyllä kuiduksi ihan omillaan.

Todellinen kannattava metsätalous perustuu taktiseen hutilointiin. Suoritus on riittävä, kun rima jää väpättämään kannattimilla. Fiksusti hoidetusta metsästä löytyy myös ei niin täydellisiä kohtia. Niiden pitäisi metsänomistajaa hymyilyttää siinä missä terhakkaan taimikonkin.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö hoitotyö kannattaisi. Varsinkin nopeasti tuottavat investoinnit ovat parhaita. Siksi vaikkapa kymmenisen vuotta ennen päätehakkuuta tehty kasvatuslannoitus on yksi metsänomistajan parhaita päätöksiä. Investoinnin tuoton saa kuitattua päätehakkuussa tilille kokonaisuudessaan, ja lähes yksinomaan tukkipuuhun kohdistuva lisäkasvu tuottaa ison nipun lisäeuroja.

Metsäammattilaisia kannattaa haastaa. Omalta luottoasiantuntijalta voi ja pitää kysyä, miksi jokin hoitotyö tehdään. Jos tavoitteena on maanomistajan etu, vastauksen pitäisi aina sisältää myös eurot

Kirjoittaja työskentelee myyntipäällikkönä Metsänhoitoyhdistys Päijänteessä.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.