Kommentit (2)

  1. Jutun tulokset ovat aivan samanlaisia kuin kokemukseni keskisuomalaisten männiköiden luontaisista uudistumisista.
    Taimettuminen on epätasaista ja epävarmaa. Jos uudistusalalle saattuu rehevämpiä kohtia, niin miltei satavarmasti voi ennustaa, ettei niiltä männyntaimia löydä. Kaikkea muuta kuten heinää, saniasta tai lehtipuupusikkoa.

    Jos taimettuminen ei siemenpuutteen vuoksi parina ensimmäisenä vuonna hakkuun jälkeen onnistu, niin saa heittää toivon hyvästä taimikosta, jos kuvion jättää omilleen. Kerran näytti tilanne toivottomalta. Pistettiin metsuri kuokkimaan laikkuja ja odotettiin, että siemenpuista tulisi uusia siemeniä.. Nyt 30 vuoden kuluttua kuviolla on puuta 150 m3/ha ja ensiharvennus alkaa olla tarpeen. Toisella 20 vuotta sitten hakatulla kuviolla tilanne oli samankaltainen. Kuokittiin laikkuja ja kylvettiin niihin siemen. Nyt kuviolla kasvaa hieno taimikko.

    Hirvitilanteen vuoksi männyn istutus on liian riskialtista. Olemmekin siirtyneet pelkästään kylvöön. Kivisimmillä paikoilla laikutus ja käsinkylvö. Vähemmän kivisillä äesteys ja siinä yhteydessä kylvö. On näissäkin omat haasteensa. Kuivat keväät ja kesät viivästyttävät itämistä tai saattavat tappaa juuri itäneitä taimia suuressa määrin.

  2. Kuusen taimettuminen riippuu siementilanteen lisäksi erityisesti maan kosteudesta. Joku varjoisa ja kostea nurkka avohakkuukuviostakin saattaa taimettua jopa liiankin hyvin. Toisin paikoin luonnontaimia syntyy, jos syntyy, istiutustaimen juurille, koska niiden varjostus pitää maan kosteana eikä heinä haittaa.

    Luken Lapinjärven jatkuvan kasvatuksen koemetsän pohja on kostea, mikä mielestäni selittää sen hyvän taimettumisen. Meillä Keski-Suomessa maapohja on yleensä kuiva, jolloin pienaukkoonkin syntyy taimia erittäin vähän vaikkei aluskasvullisuustaan haittaisi. Joskus sitten kuvion heinä, saniainen, vattu ym kasvullisuuss estää kuusen luontaisen taimettumisen lähes tyystin vaikka kosteutta olsikin riittävästi.

Metsänhoito Metsänhoito