Maanomistajat ovat vellihousuja

Tiina Lietzén

Vierailin vuodenvaihteessa ystäväperheen luona ja kerroin elämästä peuranhoitoalueella. Kasvimaan pidon toivottomuudesta, kukkapenkkien suojaamisesta, sorkanpolkemista viime kevään istutustaimista, punkki-invaasiosta ja siitä kuinka harmitti, kun auto oli kolme päivää pois käytöstä peurakolarin takia. Metsästystä harrastava perheen isäntä lopetti valitusvirteni toteamukseen ”Sikäläiset maanomistajat ovat vellihousuja!”

Kotimatkalla takaisin Keski-Suomesta pohdin asiaa. Näinhän se taitaa olla. Me uskomme, kun etujärjestömme sanoo, että alueellisessa riistaneuvostossa maanomistajien etua ajetaan. Sinne kun on nimetty edustajaksi metsästysharrastuksessa syvällä sisällä oleva henkilö, joten asiantuntemusta kuulemma piisaa. Kaikki on siis hyvin, vaikka mieltäni kaihertaa, että riistakannan tavoitekoosta on päättämässä ihminen, jonka sivuelinkeinona on riistalihateurastamo.

Eikö etujärjestöni pysty näkemään, että metsästystä harrastavalla ja ei-harrastavalla metsänomistajalla on aivan eri intressit? Ja että meitä ei-metsästäviä metsänomistajia on enemmistö.

Me uskomme, että vain nykyisenkaltaiset tiukat metsästysseurat voivat hoitaa peurakantaa. Siellä hierarkiaan kuuluvat jäsenet, koejäsenet, nuorisojäsenet, ulkokoejäsenet, ulkojäsenet ja kunniajäsenet.

Peuraporukkaan pääsy ei välttämättä heti onnistu. Kunnon metsästysmieltä osoittaakseen joissakin seuroissa on alkuun tehtävä jopa kolme vuotta riistanhoitotyötä, ja vasta sitten pääsee ampumaan. Kurinpitomenettelynä saatetaan käyttää määräaikaista hirvieläinten metsästyskieltoa, vaikka samaan aikaan lupia voi jäädä käyttämättä.

Me uskomme, että metsästäjät tekevät jahdin jälkeistä talviruokintaa ihan vain siksi, etteivät nuo söpöt pikkubambit kuolisi nälkään. Hyväksymme tuhansien kilojen porkkanakasojen rahtaamisen maillemme ja kieltäydymme näkemästä yhtäläisyyttä porojen ruokintaan ja laiduntamiseen toisten mailla.

Me seuraamme sivusta riistahanketta, jossa kehitetään lihan myyntiä ja metsästysvieraiden vastaanottamista. Hyötyjinä luetellaan kunnat, matkailuelinkeino, yrittäjät sekä paikalliset palveluntarjoajat. Maanomistajien roolista ei hanke-esitteessä sanota sanaakaan. Tämänkin me vain annamme tapahtua.

Me uskomme tilastoja hirvituhojen pienuudesta. Me emme itsekään arvaa hakea korvauksia, koska hakeminen maksaa ja korvaus on pieni.

Me uskomme, että olisimme välttäneet peurakolarin, jos olisimme sovittaneet ajonopeutemme oikeaksi ja tarkkailleet tien laitoja.

Me uskomme, että on ihan oikein ja luonnollista rakentaa kaksimetrinen aita kasvimaan ympärille. Kun jokaiselle metsästäjälle on turvattava riittävä saalis, on vain sopeuduttava muiden harrastustoimintaan, koska se kohentaa kylien yhteishenkeä.

Ymmärrämmekö me vellihousut lainkaan, että metsästysoikeus on sidottu maanomistukseen? Valttikortit olisivat meidän käsissämme. Ilman maanomistajan lupaa metsästystä ei hänen maillaan harjoiteta. Kun yhä suurempi osa metsämaista siirtyy kasvottomien, pelkkää tuottoa etsivien rahastojen haltuun, käytännöt saattavat muuttua.

 

Kommentit (2)

  1. metsä-masa

    Ompa harvinaisen kiihkottomasti ja asiallisesti tuotu esille hirviongelman lähtökohdat, ei metsästävän metsänomistajan näkökulmasta.

    ” Toivotaan Tiinalta mukavia ko. aiheeseen liittyvää juttua myös jatkossa t, vellihousu ”

  2. Samaa mieltä. Ensiksi voitaiisiin lähteä vaikka siitä että maanomistajat kieltävät talvisen riistaruokinnan pahimmilla peura ja hirvialueilla. Toisekseen suurinosa noista seurojen aktiiveista ja sääntöjen luojista ovat maanomistajia eli näitä vellihousuja jotka hyödyntävät riistamääriä omassa toiminnassaan ja taloudessaan.

Metsänomistus Metsänomistus

Kuvat