Tutkitaan ensin kunnolla

Suattaahan se olla niinnii, mut suattaahan se olla toisinnii.

(Savolaista kansanviisautta)

Mediassa levitetään käsitystä, että siirtymällä suometsissä peitteelliseen metsänkasvatukseen vältytään kunnostusojituksilta. Samalla vältytään ojituksen aiheuttamilta kiintoaine- ja ravinnehuuhtoumilta ja hiilidioksidipäästöt jäävät pienemmiksi. Viesti löytyy sekä Risto Isomäen että Seppo Vuokon kirjoista ja Tapion metsänhoitosuosituksista.

Ydinajatus on, että peitteisessä metsätaloudessa puuston haihdunta voi pitää pohjaveden pinnan juurten toiminnan kannalta riittävän alhaalla. Toisaalta se pysyy niin ylhäällä, että ilmava hajoamiskerros on vain muutamia kymmeniä senttejä. Näin hiilidioksidia vapauttava turvekerros on ohuempi kuin ojituksen jälkeen.

Kun hakee tämän suometsätaloutta mullistavan näkemyksen pohjaksi tutkimusjulkaisuja, törmää ensimmäiseksi kansainvälisessä sarjassa 2018 julkaistuun katsausartikkeliin. Lukuisten tutkimusten perusteella päädytään käsitykseen, että soilla peitteisen metsätalouden haittavaikutukset ovat uskottavasti pienemmät kuin tasaikäiskasvatuksen. Tällä perusteella tekijät esittävät, että jatkuvaa kasvatusta ojitetuilla soilla tulee tutkia sekä talouden että ympäristön kannalta.

Näin perusteltu hypoteesi on muuttunut toimintaohjeeksi jo tutkimusten käynnistysvaiheessa. Tätä ihmettelen.

 

Olen tekijöiden kanssa samaa mieltä. On perusteltua tutkia millaisen puuston haihdunta pystyy pitämään pohjavesipinnan niin alhaalla, ettei kunnostusojitusta tarvita. Samoin on selvitettävä millaisilla soilla pystytään pitämään tällainen puusto jatkuvasti ilman avohakkuuvaihetta.

Kaksi vuotta sitten Luonnonvarakeskus käynnisti aihetta koskevat tutkimukset ja on jo vuoden suositellut sivuillaan: vältä avohakkuita.

Näin perusteltu hypoteesi on muuttunut toimintaohjeeksi jo tutkimusten käynnistysvaiheessa. Tätä ihmettelen.

Tämä ilmiö ei ole uusi. 1980-luvulla aurausalueiden taimikoissa esiintyneitä tuhoja selitettiin pinnalle nousseilla raskasmetalleilla. Tämä selitys uutisoitiin kokeiden perustamisen yhteydessä. Media omaksui selityksen kritiikittä. Hypoteesi oli uskottava, muttei tullut vahvistetuksi. Aurausalojen puustot kasvavat vauhdilla niin eteläisessä kuin pohjoisessa Suomessa.

Laajamittaista aurausta ei lopettanut rakasmetallit vaan rumaa jälkeä kauhistellut yleinen mielipide.

 

Julkisuushakuisten tutkijoiden ja sensaationälkäisten toimittajien ennen aikaiset ulostulot syövät tutkimuksen uskottavuutta. Käytännön hurahtaminen pieniä kokeiluja laajempaan käyttöön ottoon voi myös johtaa mittaviin virheinvestointeihin. Näin kävi aikoinaan karujen soiden ojituksessa. Käytäntö kuunteli muutamaa intomielistä ojitusprofeettaa eikä kriittisten tutkijoiden varoittelua.

Toisin kuin lääketieteessä, metsätieteissä on pohdittu häkellyttävän vähän kysymystä: milloin näyttö riittää. Suosittelen Kari Raivion kirjaa Näytön paikka (Gaudeamus 2019) niin tutkijoille, toimittajille kuin käytännön toimijoille. Vaikka me metsäihmiset parjaamme Kansainvälisen ilmastopaneelin ulostuloja, on sen näyttöjen arviointi kestävämmällä pohjalla kuin omamme.

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva Luken erikoistutkija. Kolumni on alun perin julkaistu Metsälehdessä 18/2019.

Kommentit (1)

  1. jpjulku

    Kirjoittaja ei ole eläkkeellä oleva Luken erikoistutkija. Luken palveluksessa ei ole eläkkeellä olevia henkilöitä. Kirjoittaja on eläkkeellä oleva entinen Luken erikoistutkija. Eipä tässä muuta.

Metsänhoito Metsänhoito

Keskustelut