Kommentit (5)

  1. Siinä on taas ollut se varsinainen passimies tuolla tornissa.

  2. reservuaari-indeksi

    Ei tartte minun enää käydä tarkistamasa. Totaalituho 3 v sitten. Korvaukset kyllä tuli ja meinaan mennä 5 vuoden päästä kattomaan, mitä sille sitten tekisi. Aika monta hehtaaria syöty yhettömiin.

    Jere

  3. Kumma juttu. Kiertelin keväthangilla maaliskuun lopulla. Yhtään hirvenjälkeä tai syöntiä en nähnyt niissä 6 taimikossa, joita tarkastelin. Ei vaikka taimikot olivat teiden varsilla, joilla oli paikoin liikuttu. Kerrankin oli syöty koivunrisu vähän samamlaisesta paikasta tornin vierestä männyntaimen juurelta.
    Hirviä oli, mutta ne liikkuivat vain varttuneissa metsissä.
    Epäilin, etä’ kuuman kesän jälkeen meidän männyt olivat niin pihkaisia etteivät maistuneet.

  4. Taimikkotuhoja sangen vähän omilla mailla. Mm. yksi isompi tilakokonaisuus meni rauhoitukseen hirvenmetsästyksen osalta, kun yhteistä säveltä ei tunnu löytyvän metsästysseuran kanssa, ja tuhojen määrä matalimmillaan viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Mutta harvennuskuusikoissa on puita kaluttu, liekö sitten joku hivenravinnepuutos syynä. Samoilla tiloilla kuitenkin männyn ja koivun taimet taimikoissa säilyneet ehjinä.

  5. metsä-masa

    Kyllä se on lohduttoman näköistä ja suuttumusta lisäävää taimikon raiskiota, jos pyrkimys on tuottaa tervettä ja hyvälaatuista sahapuuta tulevaisuuteen.

    Omalla tilalla oli aikoinaan puolentoista metrin mä- taimikossa totaalinen tuho. Uusinta viljely ja aitaus viivästytti taimikon kehitystä reilun 10:n vuotta.

Metsänhoito Metsänhoito