Puuttomien maa-alueiden metsittäminen voi lisätä maastopaloja, selviää tuoreesta tutkimuksesta. Espanjalaisten, chileläisten ja suomalaisten tutkijoiden tutkimuksen mukaan metsittäminen oli yhteydessä keskimäärin 26 prosentin kasvuun maastopalojen vuotuisessa esiintyvyydessä hehtaaria kohden ja 23 prosentin kasvuun palaneen maan odotetussa pinta-alassa.
”Istutetut metsät muuttavat olosuhteita, joissa palot syttyvät ja leviävät. Halusimme selvittää, millaisia nämä muutokset ovat erilaisissa metsissä sen sijaan, että olettaisimme metsittämisen vaikutusten olevan kaikkialla samanlaisia”, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja Irene Repeto-Deudero Cádizin yliopistosta ja Itä-Suomen yliopistosta tiedotteessa.
Voimakkain kasvu maastopalojen esiintyvyydessä havaittiin lauhkean vyöhykkeen havumetsäalueilla. Siellä palojen esiintyvyys kasvoi lähes kolminkertaiseksi ja palaneen maan odotettu pinta-ala noin kaksinkertaiseksi. Välimeren alueilla metsittäminen lisäsi sekä maastopaloriskiä että palaneen alueen pinta-alaa.
Sen sijaan lauhkean vyöhykkeen lehti- ja sekametsäalueilla maastopaloja esiintyi vähemmän, mutta palaneen maan pinta-ala kasvoi. Lauhkean vyöhykkeen ruoho-, savanni- ja pensaikkoalueilla palojen esiintyvyys väheni ilman, että palanut pinta-ala kasvoi merkittävästi.
”Istutettuja metsiä saatetaan tarvita puun ja ekosysteemipalvelujen tuottamiseen sekä maaperän suojelemiseksi. Niiden sijainti on kuitenkin suunniteltava huolellisesti, jotta vältetään tahattomat vaikutukset paikallisiin palo-olosuhteisiin”, sanoo professori Blas Mola-Yudego Itä-Suomen yliopistosta.
Hiilivarasto vaarassa
Tutkimuksen mukaan maastopalot voivat heikentää myös pitkäaikaista hiilen varastointia.
”Tuloksemme osoittavat, että puidenistutushankkeissa tulisi ottaa huomioon myös istutettujen metsien alttius maastopaloille. Kun ilmasto lämpenee, voi kasvava maastopaloriski vaikuttaa istutettujen metsien kykyyn varastoida hiiltä pitkällä aikavälillä”, sanoo tutkimusta koordinoinut professori Susana Gómez-González Cádizin yliopistosta.
Tutkimus hyödynsi satelliittiaineistoja vuosilta 2001–2023. Niiden avulla tutkijat analysoivat 67 248 metsitysaluetta.
Tutkimus on julkaistu Proceedings of the National Academy of Sciences (PNAS) -lehdessä.
Lue myös
Ennallistamistieto kerätty yhteen, uusi Ennallista.fi-sivusto on suunnattu maanomistajille
Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kala on Vuoden Kymppi
Ilmastopaneeli: Metsälakiin sitova velvoite hiilivaraston kasvattamiseen, puuenergia verolle
Ympäristöaktivistit pysäyttivät Metsähallituksen hakkuun Pieksämäellä
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään