Miten männyt selviää?

N. 15 vuotta sitten alueelle on istutettu kuuset. Ostaessani tilan 8 vuotta sitten tein alueelle varhaisperkauksen. Jätin kaikki luontaiset männyt sekaan. Kuusikko oli n. 1,5m pitkää ja männyt reilustikkin alta metrin. Kolmisen vuotta sitten raivasin uudelleen. Jätin edelleen hirviltä säästyneet männyt pystyyn. Parin vuoden päästä teen viimeisen siistimisen. Kuusi kasvaa karkuun. Mitenkähän männyt mahtavat pärjätä? Taidan niitä jättää tuonne väleihinkin koska eivät kuusten kasvua taida hidastaa?

Kommentit (7)

  1. Itse jättäisin männyt sekaan, ei niistä ole haittaa. Ei niistä monet selviä, mutta selviävistä tulee hyviä tukkipuita.

  2. A.Jalkanen

    Näin. Ensiharvennuksessa voi sitten tehdä valinnan, mistä puuyksilöistä lähtee kasvattamaan tukkipuita.

  3. Yksi kuva (pääkuva) oli näköjään hävinnyt. Tuon nykyisen pääkuvan piti olla lisäkuva, jossa männyt voivat hieman paremmin hieman karummalla kohdalla kuviota. Mutta tosiaan tuo yksi kuva selventää pohdintaani hyvin. Ollaan paremmanluokan mt pohjalla ja kuusten kasvu ollut raivausten jälkeen hyvää. Kuusten tiheys on luokkaa 1500r/ha. Siksikin mäntyä ja hieman koivua on täydentämässä.

  4. Männyt kasvaa varmaan samaa tahtia ist-kuusten kanssa tuossa vaiheessa. Ylispuukoivut saattaa piiskata myöhemmin havupuiden latvoja, jos eivät ole selvästi vain aukkopaikoissa. Mutta olitkin aikeissä vielä raivata parhaat tähteelle ennen ensiharvennusta joten noproblems.

  5. Gla

    Hyvältä tuo minunkin silmään näyttää. Jokunen mänty voi jäädä alakynteen, mutta muuten kuusikossa tasatahtiin kasvavista tulee hyvälaatuista puuta. Kuusi varjostaa sopivasti, laatupuun kasvatus onnistuu tuossakin tiheydessä. Itse suosisin harvennuksella mahdollisuuksien (laatu- yms. seikat) mukaan mäntyä, koska juurikääpätilanteesta ei taida olla tietoa. Ja ainahan sekapuusto kuusikossa on hyvä asia. Antaa valoa aluskasvillisuudelle.

  6. Oikealla tiellä. Eri puulajit kasvavat paremmin metsässä, koska esim. juuristo eri syvyydessä. Sinne tänne kun jättää laatumäntyä kasvamaan. Vielä kun muutaman rauduskoivun takamatkalta saisi jäämään niin luonto kiittää.

  7. Ilman muuta männyt kasvamaan sekaan. Enkä usko, että kuuset kasvavat mäntyjen yläpuolelle. Näyttää hyvästi hoidetulta taimikolta.

Metsänhoito Metsänhoito