Ruskistuvat männyntaimet, männynversosyöpä?

Näitä runkoja ilmestynyt taimikoihin viimeisen kahden viikon aikana. Vain tämän kesän neulaset ovat vähitellen ruskistumassa. Rungoilla ei mitään yhteistä tekijää, tiheyden, kosteuden tai vaurioiden osalta.
Ruskistuvissa neulasissa ei sienirihmastoja, eikä versossa ole hyönteisen jälkiä. Ruskistuminen alkanut neulasten kärjistä, tyvet vielä terveitä. Kauhulla odottelen, onko 80-luvun suurtuhot edessä.

Kommentit (7)

  1. Diagnoosisi taitaa kuitenkin olla väärä.
    Kyseessä lienee HARMAAKARISTE, jota tänä syksynä näyttää olevan todella laajalti männyntaimikossa.
    Taudin ei pitäisi olla puille kuolemaksi, mutta varmaan jonkinlaista kasvutappiota syntyy.

  2. Erittäin hyvä tieto, vaikka eipä tuo karistekkaan mikään lottovoitto ole. Eli ensi kesä näyttänee, miten näille rungoille käy. Erikoista, että iskevät vain uusimpiin neulasiin.

  3. Näitä on aina silloin tällöin syksyisin. Ei ole syytä huoleen.

    Laita vaikka joku merkki talveksi, johonki/muutamiin ”pahoihin” taimiin/puihin ja katso juhannuksen seutuun mitä merkatuille puille kuuluu.

    Minäkin joskus näitä ”ilmiöitä” säikähdin. Nou hätä!

  4. Tää vaan on omilla tiluksilla ja ylipäätänsä samoilla alueilla ensimmäinen kerta, kun tätä olen havainnut. Ja karmeat kokemukset tuosta versosyövästä ovat liian hyvin muistissa. Onneksi vuosien saatossa olen jatkanut kuusi+mänty sekametsäkasvatusta, kun maat sen sallivat.

  5. Ainakin Oulun seudulla ja Kalevan uutisen mukaan koko Kajaani – Rovaniemi välillä löytyy jo varsin paljon näitä ”ruskettuneita” mäntyjä. Syynä on kuulemma punavyökariste niminen sienitauti, joka on havaittu Suomessa ensi kertaa vuonna 2008.

  6. Kallistuisin harmaakaristeen kannalle.
    Sienitauti, joka värjää viimeistä neulasvuosikertaa ja neulaset putoaa seuraavana keväänä.
    Paljon näkee tätä Kainuussa.

    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/losulc-n.htm

    Punavyökariste tarttuu vanhoihin neulasiin ja ne putoavat jo syksyllä.

    http://www.metla.fi/metinfo/metsienterveys/lajit_kansi/mypini-n.htm

  7. Punavyökariste iskee vanhempiin neulaskertoihin ja tulee näkyville tyypillisesti keväällä tai alkukesästä.
    Kuvassa oleva harmaakariste alkaa näkyä heinä elokuun vaiheilla ja se taas iskee alkuperäisen kysyjän ja kuvan esittämällä tavalla uusimpaan neulaskertaan.
    Kuvan tauti on lähes 100% varmuudella harmaakariste joka on tänä kesänä levinnyt laajalle.
    Tauti ei yleensä aiheuta sanottavaa haittaa männyille, mutta peräkkäisinä vuosina jos iskee uusiin neulasiin niin kasvutappiot voivat olla kohtuullisen suuria.

Metsänhoito Metsänhoito