ATL: Halpa kruunu siivittää Ruotsin sahoja investointeihin

Ruotsalaissahat sijoittavat hyvinä vuosina tienaamiaan kruunuja huimiin sahainvestointeihin. Kapasiteettia ollaan kasvattamassa hakkuumahdollisuuksien teoreettiselle ylärajalle.

Ruotsissa satsataan tänä vuonna sahaukseen yhteensä 4,2 miljardia kruunua eli 336 miljoonaa euroa. Summa on kaikkien aikojen suurin. Tämä tietää entisestään kiristyvää kilpailua jo ennestään niukoista tukkivaroista. Näin kertoo Ruotsissa ilmestyvä maatalouden talousuutisia seuraava ATL-sanomalehti.

Vaikka sahatavaran kysyntä on laantunut Ruotsissa, ala uskoo tulevaan. Lisäksi ruotsalaissahat ovat onnistuneet säilyttämään kannattavuutensa, koska pohjamutiin painunut Ruotsin kruunun kurssi euroon nähden siivittää sahavientiä. Samalla sahafirmojen kassoissa on pitkään jatkuneen korkeasuhdanteen ansiosta kuormakaupalla kruunuja uusiin investointeihin

Rohkeimpien investoijien joukossa on Ruotsin keski- ja pohjoisosissa toimiva metsäyhtiö SCA, joka valmistelee yhdessä metsäyhtiö Holmenin kanssa jättimäistä sahaa Selkämeren rannalle Rundvikiin, joka on hieman Uumajan eteläpuolella.

Rundvikin sahan tuotantokapasiteetti on määrä kasvattaa 900 000 kuutiometriin sahatavaraa, joten siitä on tulossa Metsä Fibren Raumankin sahaa suurempi. Tällä hetkellä SCA tuottaa yli kaksi miljoonaa kuutiometriä sahatavaraa vuodessa.

Jämtlanissa SCA tekee parhaillaan muutoksia, joiden avulla Gällön saha siirtyy käyttämään Ruotsissa laajalti viljeltyä, pohjoisamerikkalaista alkuperää olevaa kontortamäntyä.

Tukkipuusta tulee pulaa

Sahojen investointiruuhka on nostamassa Ruotsin hakkuita yli pitkän aikavälin kestävien hakkuumahdollisuuksien. Esimerkiksi viime vuonna Ruotsin hakkuut kohosivat lähes 96 miljoonaan kuutiometriin, joka on noin viidennestä enemmän kuin Suomen hakkuut.

Nykytasolta hakkuita voidaan Ruotsissa nostaa noin kuudella miljoonalla kuutiometrillä ilman kestävyyden vaarantumista. Sahureille tämä tosin on laiha lohtu, koska kasvuvaraa on lähinnä koivun hakkuissa pohjoisessa.

Etelä-Ruotsissa hakataan jo nyt kestävyyden rajamailla. Sikäläiset sahat joutuvat hankkimaan puuta Keski- ja Pohjois-Ruotsista sekä Norjasta pitääkseen tuotantonsa käynnissä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa