EU:lta Suomelle ilmastomiljoonia

Rahalla on tarkoitus muun muassa edistää metsätalouden siirtymistä vähäpäästöisiin maaperän hoitomenetelmiin erityisesti turvemailla.

Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle 9,1 miljoonaa euroa ilmastonmuutoksen hillintään. ”Kohti hiilineutraaleja kuntia ja maakuntia” -hankkeella edistetään käytännön toimia seuraavan kuuden vuoden ajan.

Koko hankkeen budjetti on 15,3 miljoonaa euroa. Tarkoitus on myös edistää maa- ja metsätalouden siirtymistä vähäpäästöisiin maaperän hoitomenetelmiin erityisesti turvemailla.

Tavoitteina on myös edistää älykästä ja vähähiilistä liikkumista, lisätä hajautettua uusiutuvan energian tuotantoa ja parantaa rakennusten energiatehokkuutta.

”Pariisin ilmastosopimuksessa kaikki maailman maat sitoutuivat vähentämään päästöjään. Tähän mennessä annetut päästövähennyssitoumukset eivät kuitenkaan riitä siihen, että saavutetaan kriittisenä rajana pidetyn 1,5 asteen ilmaston lämpenemistavoite. Toimia tarvitaan monilta eri tahoilta. Erityisesti kaupungit ja kunnat nousevat keskeiseen rooliin”, hankkeen vetäjä, erikoistutkija Laura Saikku Suomen ympäristökeskuksesta uskoo.

Hankkeessa on mukana kuntia ja kunnallisia organisaatioita, tutkimuslaitoksia ja yrityksiä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito