Komissiolta tulossa esitys metsien monitoroinnista, MTK torppaa ehdotuksen

Tietoja kerättäisiin metsälötasolla muun muassa vanhojen metsien sijainneista, hakkuista ja lintujen esiintyvyydestä.

EU:n komissio julkistaa ensi viikolla esityksen metsien monitorointiasetukseksi, MTK kertoo. Asetus edellyttäisi yksityiskohtaisen tiedon keräämistä ja raportointia jopa metsälötasolla. Raportoitaviin tietoihin kuuluisivat muun muassa vanhojen metsien sijainti, hakkuumäärät, yleisten lintujen ja erilaisten elinympäristöjen esiintyvyys sekä puun käyttö bioenergiaksi.

”Esitys on röyhkeä. Suomen hallituksella on yhdessä muiden maiden kanssa vain muutama päivä aikaa vaikuttaa komissioon esityksen torppaamiseksi”, toteaa MTK:n metsäjohtaja Marko Mäki-Hakola tiedotteessa.

Hän muistuttaa, että hallitusohjelmassa on selvät kirjaukset EU-vaikuttamisesta.

Komission suunnitelmissa metsiä koskevat tiedot olisivat pääosin julkisia. Tämä ei käy MTK:lle.

”Yksityiset metsävaratiedot eivät kuuluu julkaistaviksi. Metsäomistajan tiedot ovat omaisuustietoa, eivätkä ne kuulu julkisesti leviteltäviksi”, Mäki-Hakola sanoo.

MTK:n mukaan kyse on taas hankkeesta, jossa komissio pyrkii puuttumaan jäsenmaille kuuluvaan metsäpolitiikkaan. Järjestö myös paheksuu komission tapaa valmistella sääntelyä salassa ja asianosaisia kuulematta. Sekin oudoksuttaa, että komissio suosii lainsäädännössään ns. delegoituja säädöksiä, jotka jättävät vain vähän tilaa jäsenmaiden omalle harkinnalle.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus