FinnMetko 2022: Pienkoneiden koko kasvaa

Kranman toi messuille uuden 960-mallin kuormatraktorin.

Kranman 960 -ajokone kantaa enimmillään 3 500 kilon kuorman. (Kuva: MIkko Riikilä)

Ruotsalainen pienkonevalmistaja Kranman esitteli uutta 960-mallin kuormatraktoriaan Finnmetko-näyttelyssä. Ensi kertaa heinäkuussa Suomessa esittäytynyt kone on kookkaampi ja kantaa suurempaa kuormaa kuin valmistajan aiemmat Bison-mallit.

Kone on varustettu Kubotan 1,5 litran dieselmoottorilla ja kantaa enimmillään 3 500 kilon kuormaa.

Kranmanin maahantuojan edustaja Simon Nygårdin mukaan ensisijainen tavoite on ollut parantaa koneen käyttömukavuutta ja ergonomiaa, ei niinkään tuottavuutta.

”Koneiden käyttäjät ovat pääosin metsänomistajia, jotka haluavat hoitaa nuoret metsänsä itse. Korona-aika lisäsi pienkoneiden kysyntää merkittävästi. He arvostavat koneiden käyttömukavuutta”, Nygård kertoo.

Myös muiden valmistajien pienkoneiden koko on kasvanut. Esimerkiksi ruotsalaisvalmistajat Malwa ja Vimek ovat viime vuosina esitelleet aiempaa isompia koneita. Samoin suomalaiset valmistajat, esimerkiksi Logbullet, kehittelevät entistä isompia pienkoneita metsänomistajien käyttöön.

Kranman 960 -koneiden veroton hinta vaihtelee varustelusta riippuen 79 900 eurosta 92 900 euroon.

”Toistaiseksi olemme toimittaneet yhden Kranman 960 -mallin koneen Suomeen. Saman mallisarjan harvestereita olemme myyneet Suomeen neljä”, Nygård kertoo.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Tekniikka Tekniikka

Keskustelut