Metsäkeskus: Kolmannes kemeratuesta jäänee tänä vuonna käyttämättä

Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa nuoren metsän hoitotyöt ovat vähentyneet 40 prosenttia viime vuodesta.

Kemeratuettuja metsänhoitotöitä on tehty tänä vuonna poikkeuksellisen vähän, Suomen metsäkeskuksesta kerrotaan. Esimerkiksi nuoren metsän hoitotöitä oli elokuun puoliväliin mennessä tehty 41 000 hehtaaria, mikä on neljänneksen vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Kaikkiaan kemerabudjetista riittäisi tukea peräti 164 000 hehtaarin hoitoon.

Myös muissa työlajeissa ollaan jäljessä: taimikon varhaishoitoa on tehty noin viidennes vähemmän, pienpuun keruuta 15 prosenttia vähemmän ja suometsien hoitoa liki 40 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.

Poikkeuksena on terveyslannoitus, jota on tehty 4 800 hehtaarilla. Se on saman verran kuin vuosi sitten. Ympäristötuen ja luonnonhoidon varojen käytössä oli jopa kasvua. Luonnonhoidon tukia on maksettu noin 5 miljoonaa euroa, mikä on 11 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

Työmäärät vaihtelivat alueittain. Pohjois-Karjalassa nuoren metsän hoitotyöt ovat vähentyneet 40 prosenttia, Hämeessä ja Kymenlaaksossa kolmanneksella, mutta Varsinais-Suomessa töitä on tehty lähes viimevuotista tahtia.

”Hoitomääristä jäädään runsaasti”

Tälle vuodelle on käytettävissä 57 miljoonaa euroa kemeratukea. Elokuun lopussa tukea oli maksettu vasta 16 miljoonaa euroa.

”Jo viime vuonna kemeratukien mahdollistamista metsänhoitomääristä jäätiin runsaasti ja tänä vuonna vielä enemmän. Tukea jäänee tänä vuonna käyttämättä noin 20 miljoonaa euroa”, sanoo hankehallinnon asiantuntija Yrjö Niskanen Suomen metsäkeskuksesta.

Metsäkeskuksesta muistutetaan, että oikeaan aikaan tehty taimikonhoito lisää metsänomistajien puunmyyntituloja jopa yli kolmanneksella. Jos taimikonhoito laiminlyödään, metsänomistajille arvokkaimman tukkipuun osuus jää selvästi alhaisemmaksi metsän kiertoajan aikana. Lisäksi taimikonhoito vahvistaa puustoa ja auttaa sitä kestämään tuulen ja tautien rasituksia.

Kemeran käyttö on viime vuodet ollut laskussa. Viime vuonna Metsäkeskus maksoi kemeratukia 42 miljoonaa euroa, vuonna 2020 noin 50 miljoonaa euroa mutta esimerkiksi vuonna 2013 peräti 64 miljoonaa euroa.

Kemerajärjestelmää rukattiin kesän alussa, esimerkiksi nuoren metsänhoidon tukisummaa korotettiin. Maa- ja metsätalousministeriön arvioi tuolloin, että esimerkiksi nuoren metsän hoitomäärät nousevat joitakin tuhansia hehtaareja muutoksen seurauksena.

Lisää aiheesta: Kemeramuutokselta ei odoteta suuria, hoitotöitä lisää joitakin tuhansia hehtaareita

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito