Hallituksen ilmastostrategialle ruusuja ja risuja

Metsäteollisuudelta, puuntuottajilta ja energia-alalta herui varovaista kiitosta, ympäristöväeltä tuomio.

Ministerit Jari Lindström, Kimmo Tiilikainen, Olli Rehn, Anne Berner ja Kai Mykkänen esittelivät eilen hallituksen energia- ja ilmastostrategian. (Kuvaaja: Laura KotilaValtioneuvoston kanslia)
Ministerit Jari Lindström, Kimmo Tiilikainen, Olli Rehn, Anne Berner ja Kai Mykkänen esittelivät eilen hallituksen energia- ja ilmastostrategian. (Kuvaaja: Laura KotilaValtioneuvoston kanslia)

Metsäteollisuudelta, puuntuottajilta ja energia-alalta varovaista kiitosta, ympäristöväeltä haukkuja – siinä tiivistettynä hallituksen eilen esittelemän energia- ja ilmastostrategian vastaanotto.

Metsäteollisuus ry piti myönteisenä sitä, että hallitus on tunnistanut EU:n energia- ja ilmastopolitiikan vaikutukset kansalliseen päätöksentekoon. Se edellyttää strategian vaikutusten perusteellista arviointia vientiteollisuuden toimintaedellytyksiin ennen kuin on lopullisten päätösten aika.

”Hallituksen tulee tehdä kaikkensa sen eteen, että EU:n päätökset biomassan kestävyyspolitiikasta, puun hiilineutraalisuudesta energiantuotannossa ja metsien hiilinielujen roolista ilmastonmuutoksen torjunnassa eivät rajoita kestävää biotalouden kasvua”, toteaa Metsäteollisuus ry:n energiajohtaja Jouni Punnonen.

MTK:n mukaan hallituksen energia- ja ilmastostrategia saattaa Suomen päästöjenvähennyspolulle, jolla Suomi voi toimia kokonaan päästöttömällä energialla viimeistään vuonna 2050. Järjestön mukaan tavoitteeseen pääsemiseksi on syytä käyttää metsiä.

”Suomen ympäristökeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkimusten mukaan hakkuiden lisääminen on mahdollista tehdä kestävästi myös luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta, kunhan teemme asiat oikein”, MTK:n tiedotteessa todetaan.

Bioenergia ry:n mielestä hallituksen päälinjaukset ovat oikeat:

”Energia- ja ilmastostrategiassa on riittävät ja kustannustehokkaat keinot, jotka ottavat huomioon runsaat biomassavarat ja joilla saavutetaan Suomelle asetetut tavoitteet. Bioenergia säilyttää johtavan roolin Suomen siirtyessä fossiilisesta energiasta kohti vähäpäästöistä energiajärjestelmää.”

Ympäristöväeltä tuomio

Suomen luonnonsuojeluliitolta ei sen sijaan kiitoksia heru. Liitto pelkää, että energia- ja ilmastostrategia pienentää Suomen hiilinielua pysyvästi.

”Suomi hyppää bioenergiakelkkaan. Luonto ja ympäristö jäävät kyydistä”, sanoo Suomen luonnonsuojeluliiton ilmasto- ja energia-asiantuntija Hanna Aho.

Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Kaisa Kosonen käyttää vielä kovempaa kieltä:

“Näin pönäkkä nojaaminen biomassan polton lisäykseen on riskipolitiikkaa. Strategia lähtee jääräpäisesti siitä, että tehdään sitä, mitä ennenkin sen sijaan, että katsottaisiin, millä pärjätään tulevaisuudessa ja mikä on aidosti kestävää.”

“Tuulivoiman terveysvaikutuksia selvitetään taas. Kas kun ei sitä, onko maapallo litteä. Mitäpä jos hallitus selvittäisi ensiksi vaikkapa turpeenpolton terveys- ja ympäristövaikutukset, joita pienhiukkaspäästöt, ilmastopäästöt ja vesistöjen pilaantuminen aiheuttavat?” Kosonen totesi.

WWF Suomen mukaan hallituksen energia- ja ilmastostrategian hyvät tavoitteet kompastuvat metsien hiilinielujen puolittamiseen.

”Metsien hiilinielun puolittamisen haitalliset ilmastovaikutukset ovat suuremmat kuin energia- ja ilmastostrategiassa esitetyt päästövähennykset liikenteessä, maataloudessa, rakennusten erillislämmityksessä ja jätehuollossa yhteensä”, järjestön tiedotteessa murehditaan.

 

Lisätty WWF Suomen kommentti klo 11.20

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut