Harri Huupponen valittiin MHYP:n uudeksi vetäjäksi, pesti alkaa ensi vuoden alussa

Nykyinen toimitusjohtaja Jouni Tiainen jää pois yhtiön palveluksesta maaliskuussa 2024.

Metsänhoitoyhdistysten palvelun (MHYP) uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu metsätalousinsinööri Harri Huupponen. Hän työskentelee tällä hetkellä MHYP:n kehittämispäällikkönä. Hän on myös toiminut Metsätilat-fi-ketjun toimitusjohtajana. Toimitusjohtajan pesti alkaa ensi vuoden alussa.

MHYP:n nykyinen toimitusjohtaja Jouni Tiainen vastaa toiminnasta kuluvan vuoden loppuun. Hän jää pois yhtiön palveluksesta maaliskuussa 2024.

Huupposella on pitkä kokemus metsänhoitoyhdistyksen toiminnasta. Hän on työskennellyt yhdistyksissä eri rooleissa metsureista asiantuntijatehtäviin. Yhdistyksen leipiin hän tuli vuonna 1993.

MHYP Oy on metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n omistama palveluyhtiö, jonka pääasiallinen tehtävä on tuottaa keskusyhteisöpalveluja omistajilleen. Yhtiössä työskentelee 25 asiantuntijaa erilaisissa kehittämis-, taloushallinto- ja markkinointitehtävissä. Toimitusjohtajan valinnasta päätti MHYP:n hallitus.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänomistus Metsänomistus