Tilaa uutiskirje

Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin.

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Hirvenmetsästyksen aluelupien ehtoihin muutoksia Pohjois-Suomessa

Valtion alueiden hirvenmetsästysseurueissa voi jatkossa olla enintään kolme metsästäjää, jotka kuuluvat samaan aikaan myös toiseen hirvenmetsästysporukkaan.

Valtion alueilla hirviä metsästävissä seurueissa voi jatkossa olla korkeintaan kolme metsästäjää, joilla on samaan aikaan mahdollisuus metsästää hirveä myös toisaalla. Päätös koskee kuntalaisen vapaan metsästysoikeuden eli metsästyslain kahdeksannen pykälän osoittamaa aluetta. Alueet ovat käytännössä Pohjois-Suomessa.

Metsähallituksen mukaan muutoksella halutaan parantaa metsästyksen sosiaalista kestävyyttä.

”Pohjois-Suomessa samalla metsästysalueella on lähes poikkeuksetta useampia seurueita. Olemme päättäneet lisätä ennakkokarsintaa sellaisiin seurueisiin, joiden jäsenet metsästävät hirviä myös muualla. Metsästyslain mukaisesti valtion maat ovat ensisijaisesti tarkoitettu niille hirvenpyytäjille, joilla ei ole muuta metsästysmahdollisuutta”, metsästyksen johtava asiantuntija Ahti Putaala sanoo tiedotteessa.

Myös tähän saakka useassa seurueessa metsästävät henkilöt ovat heikentäneet hakuprosessissa seurueen mahdollisuutta saada hirvenmetsästysaluetta valtion maille. Tällaisten metsästäjien määrää seurueissa ei kuitenkaan varsinaisesti ole rajoitettu.

Valtion hirvenmetsästyksen lupa-alueilla metsästää vuosittain 1 100–1 200 hirviseuruetta, joihin kuuluu yhteensä noin 27 000 metsästäjää. Metsästyslain 8 §:n osoittamalla alueella jokaisessa seurueessa on oltava vähintään 10 metsästäjää. Heistä kuuden täytyy olla sellaisia, joilla ei ole muuta hirvenmetsästysmahdollisuutta.

Metsähallituksen mukaan päätöksellä ei rajata niiden metsästäjien määrää, joilla on myös muu hirvenmetsästysmahdollisuus. Päätöksellä rajataan niiden määrää, jotka aikovat myös käyttää toista hirvenmetsästysmahdollisuutta.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Harrastukset Harrastukset