Hirvivahinkohakemukset kaksinkertaistuneet

Osa hirvivahinkojen maastoarvioinneista siirtyy ensi vuoteen.

Metsänomistajat ovat hakeneet korvauksia hirvien aiheuttamista metsätuhoista huomattavasti edellisvuotta enemmän, kertoo Suomen metsäkeskus. Marraskuun puoliväliin mennessä vahinkoarviointipyyntöjä oli tullut yli kaksinkertainen määrä viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Osa hirvivahinkojen maastoarvioinneista siirtyy Metsäkeskuksen mukaan ensi vuoteen.

Marraskuun puoliväliin mennessä vahinkoarviointeja oli tehty noin 2 640 hehtaarilla, kun vuosi sitten määrä oli 1 204 hehtaaria.

Korvaushakemusten määrän kasvua selittävät lähinnä hirvivahinkoarviointiin ja korvauslaskentatapaan keväällä tehdyt muutokset, joiden on arvioitu nostavan tuhojen korvaustasoa noin neljänneksellä edellisvuosista. Metsänomistajat voivat saada aiempaa suurempia korvauksia hirvieläinten aiheuttamista metsätuhoista.

”Tämä uudistus on vaikuttanut merkittävästi vahinkokorvausten hakemiseen kuluvana vuonna”, sanoo rahoituksen ja tarkastuksen palvelupäällikkö Aki Hostikka Suomen metsäkeskuksesta.

Hirvituhoarvioinnit painottuvat Pohjois-Suomeen. Eniten vahinkojen maastoarviointeja on tehty Pohjois-Pohjanmaalla, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa. Vähiten korvauksia on haettu Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa.

Suomen metsäkeskus jatkaa hirvivahinkoarviointeja tänä vuonna niin kauan, kun se on maastossa mahdollista. Osa maastoarvioinneista siirtyy ensi vuodelle.

”Vahinkoarvioinnin siirtyminen ensi vuoteen ei vaaranna korvauksen saamista. Metsänomistajan korvaussumma saattaa myös kasvaa, jos hirvet aiheuttavat arvioitavaksi tulevalla alueella lisää tuhoja tulevana talvikautena”, Hostikka sanoo.

Korvausta hirvituhoista voi hakea, kun vahinkokriteerit täyttyvät ja tuhojen laajuus ylittää 170 euron korvauskynnyksen. Maanomistaja voi itsekin ennalta määrittää korvaussumman suuruutta ja korvauskelpoisuutta Tapio Oy:n ja Metsäkeskuksen uuden hirvivahinkolaskurin avulla.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito