Hirvivahinkokorvausten määrä laski viime vuonna

Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Hirvieläinten aiheuttamia metsävahinkoja korvataan metsänomistajille viime vuodelta noin 1,4 miljoonalla eurolla. Summa pieneni 600 000 euroa edellisvuodesta.

Suomen metsäkeskus maksaa korvaukset metsänomistajille viime vuonna arvioitujen tuhojen perusteella. Korvaukset on maksettu tavallista aiemmin, jo helmikuun aikana.

Hirvieläinvahinkoja esiintyi pääosin samoilla alueilla kuin edellisvuosina. Eniten hirvivahinkokorvauksia maksetaan tänä vuonna Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Edellisvuoteen verrattuna korvausmäärät kasvoivat eniten Kainuussa ja Pohjois-Savossa. Lapissa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa korvausmäärät kääntyivät laskuun.

Eräiden yksittäisten kuntien korvausmäärät ovat pysyneet korkeina vuodesta toiseen. Hyvä esimerkki on Lieksan kunta Pohjois-Karjalassa, jossa hirvivahinkokorvauksia on maksettu noin 20 000–40 000 euron verran vuosittain.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Metsänhoito Metsänhoito