Kainuun metsäpeurakannassa ei muutoksia

Luonnonvarakeskus arvioi Kainuussa talvehtivan noin 750 metsäpeuraa, mikä on suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten.

Metsäpeurakanta Kainuussa on Luonnonvarakeskuksen (Luke) mukaan ennallaan. Helmikuun lopun lentolaskentojen perusteella Kainuussa arvioidaan talvehtivan noin 750 metsäpeuraa, mikä on suunnilleen saman verran kuin vuosi sitten.

Havaituista metsäpeuroista noin 11 prosenttia oli vasoja. Vasojen määrä oli alhaisempi kuin mitä viime syksyn vasatuottolaskelmien perusteella odotettiin.

Metsäpeurakanta oli Kainuussa suurimmillaan 2000-luvun alussa, jolloin peuroja oli jopa yli 1600. Huippuvuosista määrä on siis puolittunut, mutta viimeiset kolme vuotta kanta on pysynyt suhteellisen vakaana, Lukesta kerrotaan.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Kuvat